Vuosi sitten näihin aikoihin alettiin olla tositoimissa. Supistukset olivat alkaneet ja ensimmäistä pentua odoteltiin. Tuleva tuore kasvattaja oli enemmän tai vähemmän paniikissa. Jenna saapui kätilöavuksi ja ennen kaikkea psyykkariksi, onneksi myös Lizzyn kasvattaja Kaisa oli puhelimen päässä neuvomassa ensikertalaisia. ;) Lizzy-mama kuitenkin (ehkä ainoana meistä) tiesi tarkalleen miten homma toimii, eikä aikaakaan kun pentulaatikossa tuhisi viisi pientä sheltin alkua.
Vähän haikeissakin tunnelmissa olen muistellut vuoden takaisia tapahtumia. Oli ihan mieletöntä seurata pentujen kehitystä avuttomista marsuista pieniksi terhakkaiksi sheltin aluiksi. Aika on näköjään kullannut muistot, kun ensimmäisenä pikkupentuajasta ei enää tule mieleen tauoton pissa-kakka-ruljanssi, terävät piikkihampaat tai lokkilauman kiljuva huuto, kun porukkatahtoo!!! vapauteen pentuaitauksesta aamulla viideltä. ;) Toivottavasti vielä joskus saan kokea tuon kaiken!
Ikimuistoisen pentuajan jälkeen olen ollut kiitollinen saadessani seurata pentujen kehitystä uusissa kodeissa. Jakaa iloja ja murheita. Kiitos teille ihanille omistajille, jotka olette tarjonneet parhaat kodit ensimmäiselle pentueelleni!
Onnea 1-vuotiaille Faylle, Lukalle, Mindylle, Renlylle ja Velmulle;
toivon jokaiselle monia ilon ja terveyden täyttämiä vuosia lisää!
Nenäpunkkikaranteeni ja Turun ylle laskeutunut jääkausi ovat taanneet äärimmäisen tylsän elämän karvaisille kavereille. No, onneksi nuo ovat päteviä myös sohvachampioonin roolissa.
Lizzy lähti tänään herkupyllynsä kanssa Vaasaan juoksulomalle. Ensimmäinen juoksuviikko on sujunut hyvinkin rauhallisissa merkeissä; Bingley on välillä käynyt häntää heilutellen nuuhkimassa tilanteen etenemistä, mutta Lizzy on vielä pitänyt hännän visusti alhaalla ja antanut pojankoltiaiselle hammasta. Muutaman päivän päästä tilanne ei todennäköisesti enää olisi näin leppoisa, joten Lizzy pääsi sopivasti vanhempieni kyydissä Vaasaan lomailemaan. Eli vajaamiehityksellä (tai vajailla miehillä :D ) mennään viikko tai kaksi, todennäköisesti kaksi.
Tänään oli myös toisella tapaa hyvin jännittävä päivä. Olin kehän laidalla jännittämässä, kun ensimmäiset omat kasvattini esiintyivät ensimmäistä kertaa virallisesti Turun KV-näyttelyssä. Enkä voisi ylpeämpi olla Renlystä ja Mindystä, jotka tänään olivat kehässä! :) Renlyn mielestä misseily oli mitä hauskinta puuhaa, häntä ylhäällä hän pomppi menemään. Mindy taas näytti siltä, kuin olisi kiertänyt kehiä vuosikausia, niin kauniisti se pönötti ja esiintyi kuin vanha konkari. Ja molemmilta ihanuuksilta sain miljoona pusua!
Tuomari Elina Haapaniemi oli tiukka täti ja käytti koko asteikkoa hyllystä eriin, ainoastaan EVA taisi jäädä käyttämättä. :D Parasta oli nähdä kuinka iloisesti ja varmasti molemmat esiintyivät, mutta en voi olla kuin tyytyväinen myös junnujen arvosteluihin.
Renly (Cerebellum's When I Get Famous)
11kk
vanha tricolor. Sopiva koko. Hyvät ääreet joihin täyttyä. Kaunis ryhti.
Pää on vielä kauttaaltaan kapea. Tummat silmät. Purenta ok. Hyvät
korvat. Vielä kaita runko. Riittävästi kulmautunut edestä, hyvin takaa.
Saisi liikkua hieman joustavammin. Valitettavan korkea hännän kanto
liikkeessä. Turkki ei parhaimmillaan.
EH JUK3
Renly tarkan tuomarin kopeloitavana. Kuva: Sari Sainio
Mindy (Cerebellum's Fascinating Rhythm) 11kk,
tumma soopeli-valkoinen. Soma, femiininen juniori, joka esitetään
hyvin kevyessä turkissa. Erittäin hyvät ääreet ja kaunis tyyppi. Hyvä
luonnollinen ryhti. Varsin hyvä pään muoto. Kauniisti kannetut korvat.
Tummat, hieman pyöreät silmät. Purenta ok. Luustoa voisi olla ripaus
enemmän. Tasapainoisesti kulmautunut. Liikkuu varsin hyvin askelin,
joskin etuliike saa tiivistyä. Tällä koiralla on paljon rotunsa ansioita
ja saa tyyppinsä ansiosta ERIn.
ERI JUK2 (junnunartuissa kilpaili 13 koiraa, joista vain kolmelle ERI)
Huomenna meidän piti kisata. Bingley olisi päässyt hyppyradalle kruisailemaan ensimmäisen kerran sitten toukokuun, Darcyn kanssa oltaisiin pidetty muuten vain hauskaa kolmen radan verran. Suunnitelma oli hyvä kunnes Bingley alkoi niiskuttaa tiistaina. Hemmetin nenäpunkki, joka on (luvattomasti) vieraillut laumassamme kerran aiemminkin pari vuotta sitten. Keskiviikkona aloitettiin Milbemax-kuuri, eikös se siitä. Harmittaa vähän, mutta ehkä (vähintään) miljoona kertaa vähemmän kuin kinnervian tai muun "pikkujutun" vuoksi. Nenäpunkki on onneksi helposti hoidettava riesa.
Toinen ainakin tuleva "riesa" on juokseva neiti Lizzy. Merkit ovat olleet näkyvillä: lenkeillä tiivis merkkailu kulmakunnan pojille, ylenpalttinen hellyydenkipeys sekä ajoittainen kokonaisvaltainen laamailu. Eikä Bingleykään ole ollut ihan välinpitämätön Lizzyn herkkutuoksujen edessä. Silti en odottanut juoksuja ihan vielä. Aiemmin juoksuväli on ollut tarkalleen 7,5 kk, nyt se oli vain viikon yli 6 kk. Sain kuitenkin onneksi heti neuvoteltua Lizzylle täyshoidon Vaasasta tärppipäivien ympärille (kiitos äiti ja iskä!), eiköhän me ensi viikonloppuun saakka pärjätä sekalaumalla. Nyt on vielä hyvinkin rauhallista.
Kuvat shelttien ja koikkereiden yhteislenkiltä ennen joulua.
Paimion hiekkakuopilla oli kivaa, kiitos Ella ja Suvi!
Uudenvuodenaatto meni leppoisasti. Onni on ilotulituksia tai muitakaan kovia ääniä pelkäämättömät koirat. Vuoden ensimmäinen päivä vietettiin ulkoillen melko paljon. Aamulla tunnin metsälenkki, iltapäivällä puolen tunnin samanmoinen. Sitten vielä illalla lähdimme 1,5 tunnin hihnalenkille Jennan ja koirien kanssa. Vähän sen jälkeen kun olimme tulleet iltalenkiltä, säikäytti Bingley mut totaalisesti. Yhtäkkiä se oli taas kolmella jalalla - flashback viime toukokuulta. Se ontui leikattua jalkaa hetken aikaa, jonkin ajan päästä astui jo varovasti sille ja aamulla oli jo ihan normaali. Siitä huolimatta kurkkua kuristi pelko siitä, että jänne olisi luksoinut taas. Onneksi heti seuraavana päivänä eli perjantaina mulla oli Lizzylle varattuna fysioterapia-aika Sofie Henrikssonille Koira-kissaklinikalle. Otin Bingleyn mukaan, ja onneksi jalkaa ehti fyssarin lisäksi katsoa kaksi eläinlääkäriä. Kivi vierähti sydämeltä, kun kaikki kolme olivat sitä mieltä, että jänne ei luksoi. Huh! Todennäköisesti Bingley siis oli vähän liukastunut jäisellä
tiellä. Kuulemma leikattu kohta myös kerää herkemmin nestettä, joten rasituksen jälkeen voi olla siitäkin johtuvaa se hetkellinen ontuminen. Pääasia kuitenkin että jänne oli edelleen tiukasti paikallaan. :)
Vaikka käynnin aikana kolme eri ihmistä kopeloi Bingleyn jalkaa, niin varsinaisestihan se oli silti Lizzyn aika. ;) Melko hyvin sitä näköjään jo alkaa tuntea koiransa, kun omat veikkaukset osuivat oikeaan. Lizzy siis oli suora, vähän jäykkä
lantiosta mutta ei ollenkaan niin paha kuin joskus aiemmin.
Isoin ongelma-alue oli tällä kertaa ylempänä selässä, todennäköisesti
tullut jostain törmäyksestä. Kuulemma tuntui samalta kuin iso mustelma. Isommilta törmäyksiltä mun mielestä ollaan nyt vältytty, mutta väkisinkin vapaana ollessa tulee pientä kosketusta ja osumaa, kun mennään lujaa. Enkä mä koiria ihan pumpulissakaan halua pitää. Erittäin positiivista kuitenkin on, että Lizzy oli pysynyt suorassa ja pientä tälliä lukuunottamatta näinkin hyvässä kunnossa. Toivotaan että sama meininki jatkuu. :)
Viikonloppuna alkoi ATT:n valmennusryhmä, johon pääsimme Bingleyn kanssa. Jalan hetkellisen ontumisen takia melkein peruutin osallistumisen, mutta uskaltauduin kuitenkin treenaamaan, koska sekä fyssari että eläinlääkäri olivat sitä mieltä, että voimme osallistua. Hysteerisenä olen kytännyt jalkaa, mutta pienellä pojalla on onneksi kaikki neljä jalkaa olleet tukevasti maassa koko ajan. :)
Kouluttajana oli uusi tuttavuus, Teemu Linna. Tykkäsin treeneistä tosi kovasti, ja vielä enemmän tykkäsin siitä, että pääsin taas kaahottamaan mun pienen mustan pojan kanssa. Viimeisistä kunnon treeneistä onkin aikaa 7,5 kk. Mietin että miten mahtaa rytmi jälleen löytyä pitkän tauon jälkeen, mutta ainakaan viikonlopun perusteella ei isoa ongelmaa ole. :) Treenien teemana oli rytmitys ja perusohjaukset. Oli todella hyödyllistä palata perusteisiin! Lisäksi on myönnettävä, etten muista koska mulla on viimeksi olleet jalat näin kipeinä agilitytreenien jälkeen. Tulipa juostua! Sen lisäksi, että koin perusteisiin palaamisen treenillisesti virkistävänä ja hyödyllisenä, oli suoraan paahtaminen tietysti Bingleyn agilityynkin palaamisen kannalta parempi vaihtoehto kuin rata täynnä kiekuroita ja tiukkoja käännöksiä. Win-win. Rimat pidin maan tasossa (en maassa), koska hyppyjä tuli sen verran paljon, että olisi ollut turha rasittaa jalkaa ylenmääräisellä hypyttämisellä vielä tässä vaiheessa. Viilaamista tekemisessä löytyy aina, mutta pikkumusta toimi loistavalla asenteella (kuten aina) enkä voinut kuin nauttia sen kanssa tekemisestä. Iso sydän!
Joulu on juhlittu. Koirat ovat sitä mieltä, että se on ehkä vuoden rankin juhla, kun pitää jatkuvasti vahtia silmä tarkkana ruoanlaittoa, käydä lenkillä ja ylipäänsä viihdyttää kaksijalkaista väkeä. Darcy-parka veti joulustressistä ja -herkuista vatsan ihan löysälle. Vanhempien valkoinen matto muuttui lehmäkuvioiseksi. Nyt ripulia vastaan taistellaan Canicurin ja riisi-kanaseoksen avulla. Aamupäivän jälkeen alkaa jo näyttää lupaavalta.
Eilen tulimme Pohjanmaalta takaisin Turkuun. Tänään oli historiallinen päivä, kun menimme hallille ja Bingley pääsi tekemään agilitya seitsemän kuukauden tauon jälkeen.
2.10. Bingley pääsee ensimmäisen kerran leikkauksen jälkeen juoksemaan vapaana.
3.11. Bingley aloittaa hyppytekniikkatreenit, joulukuussa aletaan lisäksi naksutella hypyn ja kontaktin alastulon tarjoamista sekä tehdään ennen joulua pari kertaa suora putki ja pari suoraa hyppyä.
Ja sitten...
27.12. Pääsemme tekemään jälleen yhdessä sitä mitä rakastamme!
Tänä vuonna olen oppinut kantapään kautta, että koiran kanssa harrastaminen ei koskaan ole itsestään selvää. Siksi en tänä vuonna haluakaan asettaa tulevalle vuodelle ääneen sanottuja tai ylös kirjoitettuja tulostavoitteita (vaikka niitä toki mielen syövereissä elääkin), vaan ainoastaan toivon sydämeni pohjasta että Darcy, Bingley ja Lizzy pysyisivät terveinä ja että osaisin nauttia jokaisesta hetkestä - oli se sitten harrastuksen tai arjen parissa vietetty.
Lizzyn kroppa on edelleen pysynyt ojennuksessa. :) Fysioterapeuttimme sanoin tavoite tiiviillä hoitovälillä on ollut saada
Lizzy pysymään suorassa, jotta se taas oppisi käyttämään liikkumiseen
oikeita liikeratoja ja lihaksia. Kuntoutus on toiminut suunnitellusti, ja täytyy sanoa, että nykyisin sen ravi
on täysin eri näköistä kuin aiemmin! Keskiviikkona kävimme ensimmäistä kertaa kiropraktikolla,
joka antoi hoidon yhteydessä myös akupunktiota. Hän näki Lizzyn lyhyesti yhden
eläinlääkärikäynnin yhteydessä reilu kuukausi sitten ja sanoi nyt, että
ajatteli silloin että selässä on jotain pahasti vialla. Nyt hänen
kommenttinsa oli, että "not so bad".
Tosi hienoa, että Lizzy on pysynyt hyvässä kunnossa ja että omat havaintoni
ovat linjassa ammattilaisten kanssa. Nyt hoitoväliä pidennetään kolmeen
viikkoon, treenejä lisätään vähän ja seurataan miten pysyy kunnossa.
Tänään Lizzy ja Darcy pääsivätkin treenailemaan ja testaamaan Tsaun hallin uutta pohjaa pikkujouluepiksiin. Pohja vaikutti ihan hyvältä, ei moitittavaa. :) Molemmat sopulit tekivät nollan omassa sarjassaan. Darcy avoimissa ja Lizzy starttiluokassa. Ikuinen starttiluokkalainen. ;) No, starttiluokassa ei ole mitään vikaa, siellä on hyvä pienen tytön kisata!
Bingley pääsi episten jälkeen omaan halliin tekemään vähän hyppytekniikkaa, puomin alastulon naksuttelua ja hypyn tarjoamista. Hän on kyllä niin hellyttävän onnellinen pieni poika päästessään tekemään jotain agilityyn viittaavaa. Bingley on saanut luvan aloittaa ratatreenaamisen joulun jälkeen. Tai itse asiasta eläinlääkäriltähän olisi lupa herunut jo pari kuukautta sitten, mutta fyssarin kanssa olemme halunneet edetä rauhassa ja ottaa varman päälle, siitä huolimatta että kuntoutus on koko ajan sujunut erinomaisesti ilman takapakkeja. Mutta koska takapakkeja en missään vaiheessa haluakaan, ei ole ollut tarvetta kiirehtiä. Joka tapauksessa koska lupa on takataskussa, päätin uskaltaa hakea Bingleyn kanssa ATT:n kevään valmennusryhmään, johon suureksi ihmeekseni pääsimmekin, vaikka tuloksia ei kuluneelta vuodelta juurikaan ehtinyt kertyä. Näin ollen kevään ajan treenaamme kerran kuussa Niinu ja Teemu Linnan ohjauksessa, kivaa! Ensimmäinen treeni on jo tammikuun alussa, silloin otamme treenit vielä vähän kevyemmällä otteella. Voi liikutus, kohta pääsen taas radalle oman pikkumustan kanssa! (Lässynlässyn, mutta juuri niin hunajainen on fiiliskin!)
Perjantaina oli toisella tapaa spesiaali ja mukava ilta, kun sain vieraaksi Lizzyn poikatrion. Renlyä näenkin lähes viikoittain ATT:lla Riikan kanssa, mutta Velmun olen nähnyt viimeksi kesällä SM-kisojen yhteydessä, Lukankin tapaamisesta on jo pieni tovi, vaikka lähimpänä asuukin. Ihanaa siis kun kaikki kolme poikaa pääsivät nyt kyläilemään! :) Pojilla oli keskenään ihan superhauskaa, kuten arvata saattaa. Lizzyhän tykkää leikittää pentuja, mutta totesi, että 10 kk ikäiset pojankoltiaiset eivät enää leikittäjää kaipaa.
Kun pahimmat riehumiset oli riehuttu, pistettiin myös mittatikku heilumaan. Velmustahan näki jo pentuna, että siitä tulee iso, mutta silti järkytyin kun mittatikku näytti lähemmäs 50 senttiä (49,5 cm). :D Hurjaa! Luka oli komistunut ihan valtavasti sitten viime näkemän, sillä alkaa olla oikein valloittava ilme, myöskin soopeliväri on oikein kaunis. Korkeutta Lukalla oli nyt vajaa 40 cm. Renlyn korkeudesta ei sen enempää...sanotaanko näin että hyvällä tahdolla siitä tulee mini. ;) Valloittava trio, ei voi muuta sanoa. :)
Äiti ja pojat, vasemmalta oikealle: Luka (C. Edge of Something), Renly (C. When I Get Famous), Lizzy ja Velmu (C. If I Ruled the World).
Tasapuolisuuden vuoksi myös tytöistä 10 kk kuvat. Mindy (C. Fascinating Rhythm) , kuvaajana Maria Pentikäinen.
Fay (C. Pure Imagination), kuvaajana Pia Helander. Fayn säkäkorkeus 10 kk iässä 32,4 cm.
