16. tammikuuta 2015

Parempi kuin paha


Huomenna meidän piti kisata. Bingley olisi päässyt hyppyradalle kruisailemaan ensimmäisen kerran sitten toukokuun, Darcyn kanssa oltaisiin pidetty muuten vain hauskaa kolmen radan verran. Suunnitelma oli hyvä kunnes Bingley alkoi niiskuttaa tiistaina. Hemmetin nenäpunkki, joka on (luvattomasti) vieraillut laumassamme kerran aiemminkin pari vuotta sitten. Keskiviikkona aloitettiin Milbemax-kuuri, eikös se siitä. Harmittaa vähän, mutta ehkä (vähintään) miljoona kertaa vähemmän kuin kinnervian tai muun "pikkujutun" vuoksi. Nenäpunkki on onneksi helposti hoidettava riesa. 

Toinen ainakin tuleva "riesa" on juokseva neiti Lizzy. Merkit ovat olleet näkyvillä: lenkeillä tiivis merkkailu kulmakunnan pojille, ylenpalttinen hellyydenkipeys sekä ajoittainen kokonaisvaltainen laamailu. Eikä Bingleykään ole ollut ihan välinpitämätön Lizzyn herkkutuoksujen edessä. Silti en odottanut juoksuja ihan vielä. Aiemmin juoksuväli on ollut tarkalleen 7,5 kk, nyt se oli vain viikon yli 6 kk. Sain kuitenkin onneksi heti neuvoteltua Lizzylle täyshoidon Vaasasta tärppipäivien ympärille (kiitos äiti ja iskä!), eiköhän me ensi viikonloppuun saakka pärjätä sekalaumalla. Nyt on vielä hyvinkin rauhallista.



Kuvat shelttien ja koikkereiden yhteislenkiltä ennen joulua.
Paimion hiekkakuopilla oli kivaa, kiitos Ella ja Suvi!
Kuvat: Suvi Reini






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti