14. toukokuuta 2018

Uudet kotisivut


Koska varsinainen bloggaaminen on osaltani jäänyt sivuun jo aikoja sitten, sain vihdoin aikaiseksi tehdä uudet kotisivut Cerebellum's shelteille. Sinne siis päivittelen jatkossa omien koirien ja kasvattien tuloksia, uutisia ja tietoja pentuesuunnitelmista yms. Pidän kuitenkin blogin vielä auki siltä varalta, jos joskus esim. pentujen aikaan haluan päivittää tänne enemmän pentukuvia ja -kuulumisia kuin kotisivuille olisi järkevää.


Tervetuloa siis katsomaan  

10. huhtikuuta 2018

Hei hei pennut


Hups, on blogin päivityskin jäänyt taas ihan kokonaan. Pennut täyttivät viime sunnuntaina 7 viikkoa, ja heti samana päivänä kolme pojankoltiaista lensi pesästä ja lähti maailmaa valloittamaan. Eilen lähti neljäs poika, ja viimeisenä lähtee Enni-tyttönen perjantaina. 

Pentuaika on mennyt hurjan nopeasti! Vieraita on käynyt ihan paria päivää lukuunottamatta joka päivä siitä lähtien, kun pennut täyttivät kolme viikkoa. Me olemme myös vierailleet muutamassa paikassa pentujen kanssa. Tosi reippaasti on koko jengi ottanut uudet kokemukset vastaan! :) Pentue on vaikuttanut olevan hyvin tasainen luonteen, mutta myös ulkonäön puolesta. Tai ainakin tasaisempi kuin esimmäinen pentue, johon mahtui sekä mini- että maksi-kokoinen menijä. ;) 

Pentutestissä kävimme Janita Leinosen luona. Koko pentue oli hyvin tasainen, vain pieniä eroja ja pisteissäkin kaikki asettuivat kolmen pisteen sisälle. Kaikista pennuista todettiin, että ovat tasapainoisia, rohkeita, hyvällä hermorakenteella ja toimintakyvyllä varustettuja pikkushelttejä. Kaikki myös pääsivät kategoriaan erinomainen harrastus- / kisakoira. Ei paljon tyytyväisempi voisi kasvattaja olla!

Eläinlääkärin pentutarkastuksessa pieneksi yllätykseksi kahdella pennulla löytyi silmistä lievä CRD. Nyt siis tiedän, että Lizzy on kantaja. Onneksi tuo vaiva ei tule mitenkään koirien elämään vaikuttamaan. Yhdellä uroksella tuntui tässä vaiheessa vain yksi kives, aika näyttää laskeutuuko toinenkin vai jääkö "pallipuoleksi". Kahdella löytyi myös lievä 1/6 sivuääni sydämestä. Nartun osalta halusin vielä varmistaa, onko kyse ns. pentusivuäänestä (puppy murmur) vai jostain muusta. Tämä sen vuoksi, että tiedän voinko antaa sijoitukseen vai en. Tänään kävimme siis sydänultrassa ja kaikki näytti oikein hyvältä, poikkeavia löydöksiä ei ollut, joten kyseessä todennäköisesti fysiologinen pentusivuääni. Huh, mikä helpotus! Näin ollen varmistui, että Enni muuttaa Vimmaksi Lappeenrantaan sijoitukseen. :) Muutkin pennut ovat saaneet aivan huippukivat kodit, on ollut mukava kuulla, että kaikilla on lähtenyt uusissa kodeissa kivasti menemään. Pentuaika on niin intensiivistä, että onhan se tosi haikeaa, kun yhtäkkiä talo hiljenee, mutta tosiaan helpottaa kun tietää heidän päässeen niin hyviin koteihin. Kiitos teille, kasvattien omistajat! 

Tässä vielä kaikista pennuista 6-viikon passikuvat. :) Pennut saivat viralliset nimensä Olympia-teeman mukaan, koska syntyivät Olympialaisten aikaan. Nimet ovat siis lumilautailu-temppuja. 


Iivo eli nykyisin Pumba
Cerebellum's Rippley Flip
Pumba muutti Pauliinan ja Artun luokse Kangasalle

Enni eli nykyisin Vimma
Cerebellum's Elguerial
Vimma muuttaa sijoitukseen Minnan perheen luokse Lappeenrantaan

Leevi joka jäi Leeviksi
Cerebellum's Michalchuck
Leevi muutti Essin luokse Jyväskylään / Turkuun

Peetu eli nykyisin Rocky
Cerebellum's Rocket Air
Rocky muutti Ksenian ja Pekan luokse Helsinkiin

Justus eli nykyisin Pepper
Cerebellum's Pickpocket
Pepper muutti Neran luokse Helsinkiin


Viimeiseen kuukauteen ei paljon muuta ole mahtunut kuin pentuja, mutta muutaman kerran sentään olemme Ginnyn kanssa päässeet treenaamaan niin, että saimme vihdoin kontaktit edes suunnilleen kisavalmiiksi. Pääsiäisenä olin ilmoittanut sen kahdelle radalle, joista toinen hyppy- ja toinen agirata. Sen verran vähän luottoa mulla kontakteihin (lähinnä puomiin ja keinuun sekä niiden erotteluun) oli, etten useammalle viitsinyt ilmoittaa. Mutta Ginnypä yllätti ja kontakti sujuivat ihan täydellisesti! :) Radalta nappasimmekin ensimmäisen nollavoiton ja LUVAn. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin ja alkaa tutkia kisakalenteria sillä silmällä... Kivaa! 




4. maaliskuuta 2018

2 viikkoa



Pennut täyttävät tänään kaksi viikkoa. :) Kaikki on edelleenkin mennyt tosi hyvin, koko viisikko kasvaa ja kehittyy hurjaa vauhtia. Soopelit raottivat silmiään eilen ja trikit tänään. Kohta ne näkevät, että maailmaa on pentulaatikon ulkopuolellakin ja alkavat vaatia tutkimusmatkoja! Pentulaatikossa on vierähtänyt mukavasti tovi jos toinenkin, ja pennut ovat jo saaneet paljon käsittelyharjoituksia osakseen. :)


Täällä on välillä aika hulina, kun pienet hölmöläiset harjoittelevat kävelyä. 
Videolla ovat 12 vrk:n ikäisiä. 




Porukka on ruoka-aikaan kotona! 

Leevi ja Enni

Leevi ja Justus

Trikkipojat

Leevi 
Peetu



Justus

Enni 
Iivo



Enni, Justus, Leevi, Iivo ja Peetu

Sydän sydän sydän!


25. helmikuuta 2018

Pennut 1-viikkoisia


Pennut tulevat tänään yhden viikon kypsään ikään. Kaikki on ensimmäisen viikon ajan mennyt loistavasti. Painot ovat nousseet ja kukaan ei ole jäänyt jalkoihin, vaan taistelevat sinnikkäästi nisistä ja syömisen jälkeen nukkuvat tyytyväisinä. Lizzy on edelleen ollut loistava äiti. Huolehtinut hienosti pienokaisistaan, vaikkakin omasta halustaan päässyt jo parin päivän ajan mukaan lyhyille lenkeille. Jaksaa sitten taas maata pentulaatikossa. ;)

Kolmen päivän ikäisinä aloitin pennuille Bio Sensor -ohjelman. Päädyin kokeilemaan ihan mielenkiinnosta, ajattelen että jos ei mitään hyötyä niin ei ainakaan mitään haittaakaan. 





 

Ylhäällä vasemmalta: Leevi, Justus ja Iivo. Alhaalla vierekkäin vasemmalta Enni ja Peetu.


19. helmikuuta 2018

Tervetuloa pennut!


Eilen illalla käynnistyi synnytys noin kahdeksan aikaan illalla. Fanny tuli kaveriksi synnytykseen, vaikka Lizzy hoiti jälleen homman kotiin ja pennut maailmaan ilman sen suurempaa auttamista. Ensimmäiset kolme pentua syntyivät nopealla tahdilla tunnin sisään, sen jälkeen Lizzy pitikin 2,5 tunnin lepotauon, jonka jälkeen kaksi viimeistä syntyivät niinikään tunnin sisällä. Kaikki pennut ovat olleet oikein jänteviä ja sinnikkäästi hakeutuneet nisille. :) Saldona siis 3 trikkipoikaa, 1 soopelipoika sekä 1 soopelityttö poikalauman keskelle.

Pentunimet tulivat ajankohtaisesti olympiaurheilijoiden mukaan.
Kuvassa ylhäällä pojat vasemmalta: Justus, Iivo, Leevi ja Peetu. Alhaalla tyttö Enni. 
Vasemmalla pieni mutta syntymästä saakka pippurinen Peetu, oikealla soopeliuros Leevi. 





21. tammikuuta 2018

Pentuja tulossa!



Lizzyn tiineys on varmistunut! Päivitin Pentuja-sivua, sieltä löytyy nyt tarkempia tietoja yhdistelmästä. Olen tosi innoissani, enkä millään malttaisi odottaa vielä kuukautta... :D

Äitikoira sen sijaan ottaa vielä rauhallisesti ja keskittyy kasvattelemaan masuaan. :)


28. joulukuuta 2017

Pentuja toiveissa



Joulu on taas juhlittu. Toivottavasti kaikki ovat päässeet rentoutumaan, nauttimaan ja herkuttelemaan joulusta ja sen antimista. :) 

Lizzy kävi viime viikolla juhlimassa pikkujoulua miehelässä. Astutukset sujuivat sangen helposti, ja nyt vain jäädään sormet ja varpaat ristissä toivomaan, että ne tuottaisivat meille pentulaatikkoon vipinää pitkästä aikaa. Mikäli kaikki menee hyvin, olisi pentuja siis luvassa helmikuun puolenvälin jälkeen. Olen kovasti innoissani yhdistelmästä, ja tulen päivittämään siitä lähiaikoina lisää Pentuja-sivulle. :)