11. syyskuuta 2011

Bingley - ohjaajan musta hevonen

Lauantaina kisattiin pitkästä aikaa kotihallissa. Tulossaldo jäi taas kerran melko laihaksi, mutta se ei jäänyt harmittamaan ollenkaan, koska Bingley meni paremmin kuin pitkään aikaan kisoissa!!! <3  Sen kanssa kisaaminen on pitkään ollut niin tuskastuttavaa (ei käy kieltäminen), että eilisestä jäi tosi hyvä mieli, vaikkakin sen molemmat radat päättyivätkin hylkyyn. Bingleyllä oli hirmuinen vauhti päällä, se haki esteitä hyvin ja irtosi, mutta pysyi kuitenkin hanskassa. Sanalla sanoen se oli siis upea. :) Mietin pitkään, mistä voi johtua, että se meni eilen niin eri tavalla kuin viime aikoina kisoissa, jolloin radalla oleminen on mennyt lähinnä sähläämiseksi ja pyörimiseksi. Voisiko olla, että siinä missä Darcy reagoi uusiin kisapaikkoihin liikkumalla vähän hitaampaa, niin Bingley reagoi ylikuumenemalla --> häsläämällä radalla? Nämähän oli ensimmäiset kisat tutussa hallissa sitten alkukevään, muuten ollaan vaan kierretty ympäriinsä eri paikoissa. Toiseksi saattoi vaikuttaa se, että mä lämppäsin Bingleyä pitkään esteillä eli se sai päästellä pahimmat paineet ulos jo ennen rataa. Kaikissa paikoissahan tätä mahdollisuutta ei vaan ole. Eikä ATT:llakaan enää sitten kun talvikausi alkaa ja ulkokentät puretaan. Ehkä monetkin asiat vaikuttivat, mutta pääasia että meno tuntui niin kivalta. :) Radat oli aika vaikeita, joten hyllyt tulivat, kun oma ohjaus ja rytmi pettivät. Mutta tästä on kuitenkin hyvä jäädä "tauolle", kun tietää, että me oikeasti voidaan onnistua ja onnistuessamme olla ihan hyviä!

Darcyn kanssa meno ei tuntunut ihan yhtä sujuvalta eilen. Ehkä osittain senkin vuoksi, kun molemmat radat olivat aikamoista pyöritystä, ja siinä missä Bingley kääntyy luontaisestikin tosi pienesti, niin Darcyn kanssa saan aina tehdä hirmuisesti töitä, että saan sen kaarrokset pienemmiksi. Se hyppää tosi pitkiä, laakeita hyppyjä...Elina on joskus sanonutkin, että se hyppää kuin maksi-koira. Jäi harmittamaan, kun en radoilla ehtinyt ennakoimaan tarpeeksi, joten lähes kaikki Darcyn kaarrokset venyi ja paukkui. Meno ei tuntunut yhtään sujuvalta, kun aina sain olla "noukkimassa" koiraa jostain... Ensimmäiseltä radalta sille tuli hyl, ihan oman ohjauksen vuoksi. Toiselta radalta 0, mutta kamalien kaarrosten ja tiukan ihanneajan vuoksi pikkasen yliaikaa. Etenkin valssit mulla on aina ihan hirvittävän myöhässä! Pitäisi oikeasti opetella tekemään niitä paremmin...samoin molemmilla koirilla toimii sylivekki hyvin, nyt vaan pitäisi opetella soveltamaan sitä myös kisoissa.

Tänään kävinkin tekemässä hyvänmielen tekniikkatreenit. :) Varsinaisista tekniikoista muistuttelin niistoa ja pakkovalssia. Pakkovalssi ei kummallakaan toiminut kovin hyvin kisoissa, vaikka se on aikaisemmin ollut vahva ohjaus. Nyt vaan piti muistutella vähän! Niistoa ei myöskään olla pitkään aikaan treenattu, ja varsinkin Bingleylle se tuotti aluksi hankaluutta. Pilkoin sen sitten osiin, ja lopulta saatiin tosi hyviä onnistumisia! Lisäksi Darcyn kanssa harjoittelin valsseja ja sylivekkejä. Ja sainkin sen kääntymään ihan hyvin, kun vaan itse osasin valssata tarpeeksi ajoissa. Bingley taas harjoitteli Aan suorittamista täysillä. Hetsasin sitä, lähetin Aalle, ja vapautin leluleikkiin heti kun tuli 2on2off-asentoon. Bingleyllähän ei ole mitenkään nopeat kontaktit (saan ihan syyttää itseäni aikaisemmasta epäjohdonmukaisuudestani...), joten nyt yritetään saada niihin lisää vauhtia tällaisilla hauskoilla harjoituksilla.  

6. syyskuuta 2011

Askel lähempänä...

...meille isoa tavoitetta eli valioitumista. :) Darcy sai lauantaina TSAU:n kisoissa toisen SERT-A:nsa, joten näin ollen ensi juhannuksen jälkeen me saadaan alkaa metsästää sitä viimeistä valioitumiseen oikeuttavaa agisertiä. :) Hauskana yksityiskohtana muuten totesin, että TSAU on ollut meille suosiollinen sertien suhteen. Nimittäin kaikki paitsi yksi sert (sekä luokkanousut että kolmosissa) me ollaan saatu nimenomaan TSAU:n kisoissa. Aika hyvin siihen verrattuna, että mä en edes niin kovasti tykkää kisata ko. hallissa. Tosin täytyy antaa positiivista palautetta, että nyt laajennuksen jälkeen se ei ole enää läheskään niin kolkko paikka kuin aikaisemmin. :)




Viikonloppuna siis kisasin kolme starttia per koira. Huh, alkoi loppua kohden kyllä jo jalka painaa aika kovin. ;) Onneksi luokat eivät olleet kovin suuret, joten kisapäivä ei venynyt turhan pitkäksi. Medejä oli n. 28 ja minejä vain n. 20. Medit aloittivat, joten Darcy pääsi ensin vuoroon ja Bingley sai kerätä patoutumia häkissä... Radat olivat mukavia vauhtiratoja, ei kovin vaikeita, vaikkakin kaikissa radoissa löytyi joitain jippoja. Ensimmäisen radan rataantutustumisessa ehdin kuitenkin jo ahdistua kohdasta, jossa piti leijeröidä. Asko J. lienee ottanut vaikutteita PM-kisojen finaaliradan kohdasta, jossa putki oli viistottain puomin alla ja putken edessä hyppy. Kuvio oli rakennettu siten, että ohjaajan oli lähes mahdoton ehtiä ohjaamaan edessä olevaa estettä. Mä olinkin jo asennoitunut siihen, että Darcy jää varmaankin pyörimään putken jälkeen ja ottaa seuraavasta esteestä (muurista) kiellon. Näin kävikin useille koirakoille. Mutta mitä tekee Darcy? Juoksee täysillä mitään kyselemättä putkesta, bongaa muurin ja hyppää! Mä olin siinä vaiheessa vielä tosi kaukana, enkä tosiaan olisi ehtinyt ohjaamaan sitä muurille. Vau! Mun koira irtoaa! :D Olin ihan äimänä, ja katsomon puoleltakin kommentoitiin radan jälkeen, että olin vissiin vähän yllättynyt, miten Darcy haki muurin. Juu, olin. ;) On niistä irtoamistreeneistä selkeästi ollut jotain hyötyä, tosin pari viikkoa sitten Espoossa Darcy irtoili myös...tosin silloin väärille esteille. Joka tapauksessa loppuradalle tuli tosi hyvä fiilis, kun oltiin selvitty näin hienosti tästä vaikeasta kohdasta. Tuloksena 0, sij. 2/28 ja SERT-A. :)) Kaksi muutakin rataa meni Darcyn kanssa tosi kivasti. Sen kanssa oli hienoa kisata! :) Nollat olivat tosi lähellä myös kahdella muulla radalla, mutta molemmilla radoilla oma linja oli vähän huolimaton ja Darcy hyppäsi yhden esteen väärään suuntaan, joten tuloksena hyvät hyllyt.



Sitten herra Bingleyyn. En kyllä tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Peruspositiivisena ihmisenä taidan kuitenkin valita jälkimmäisen. ;P Mä en ymmärrä, miten meidän on niin vaikea välillä löytää yhteistä säveltä kisoissa. Myönnän, että varmasti itse ohjaan edelleen eri tavalla kisoissa kuin treeneissä. Kuitenkin lauantaina Bingley kävi niin ylikierroksilla, että en usko että olisin saanut sitä menemään "normaalisti", vaikka kuinka olisin ohjannut. Mä tykkään Bingleyssä nimenomaan siitä, että sillä on ruutia ja sitä tiettyä sähäkkyyttä, joka ehkä Darcylta puuttuu. Mutta Bingley on myös kuin painekattila, kun se kuumenee tietyn pisteen yli, niin siitä ei hyvä seuraa... Ongelma vaan on, että se kuumenee kisoissa lähes poikkeuksetta yli äyräitten.

Ylikuumeneminen + kokemattomuus (sekä itsen että koiran) = ei hyvä. ;D

Mulla on kuitenkin vakaa usko siihen, että kyllä me vielä joskus saadaan pakka toimimaan, mutta siihen menee varmasti paaaljooon kauemmin kuin Darcyn kanssa. Välillä treeneissä Bee menee niin hienosti ja siitä fiiliksestä saa sellaiset kicksit, että sen voimalla jaksaa taas muutamat epäonnistuneet kisat. ;D Mutta jos jotain positiivista lauantain kisoista pitää keksiä, niin ehdottomasti kontaktit! Paikan muistuttelu ja kontaktitreeni on selkeästi auttanut, ja molemmilla agiradoilla se teki hyvät kontaktit. Olin varautunut siihen, että keskeytetään jos Bingley loikkaa, mutta eipä tarvinnut. :) Päätin myös, että selkeyden vuoksi vaadin myös Aalta pysäytyskontaktit. Myös ne toimi hyvin. :)



 
Ensi viikonloppuna on piirimestaruudet, kiva päästä kisaamaan pitkästä aikaa kotikisoihin! Sen jälkeen kisakalenteri on vielä ihan avoin. Mietin jopa, että jos pitäisinkin enemmän tai vähemmän taukoa koko syksyn/talven. Varmasti meitä joissain kisoissa näkee, mutta suunnitelmissa olisi, että syksy/talvi olisi enemmänkin treenin ja levon aikaa. Samalla voisi kerätä motivaatiota ja intoa tulevan kevään kisakauteen. :) Luulen että erityisesti Bingleyn kanssa me voitaisiin keskittyä nyt saamaan positiivisia kokemuksia treeneistä ja kisata vasta sitten, kun meidän yhteistyö on taas vähän lujittunut. Ensi viikolla alkaa myös Jaakko Suoknuutin ratakurssi, jonka suhteen odotukset on korkealla. :)


Hyvää syksyn alkua! :)