8. marraskuuta 2015

hei hei mitä kuuluu


Ei edes ole liioiteltua, jos sanon, etten ole ehtinyt päivittää blogia, koska työpäivien jälkeen pentu on ollut niin täynnä energiaa, että arki-illat ovat vierähtäneet varsin koiramaisesti. Viikonloppujen osalta blogin päivittämättömyys onkin sitten pelkästään tekosyiden varassa. 

Tässä siis pientä tilannekatsausta. 

Darcy tosiaan elelee eläkeläisen välillä enemmän ja välillä vähemmän letkeitä päiviä. Sillä siis on todettu fasettinivelten yhteensulautumista (vähän niin kuin spondyloosi, mutta yhteensulautuma on eri osassa nikamaa kuin perinteinen spondyloosi). Haasteena on löytää oikeat keinot pitää kivut poissa. Gabapentin-hermokipulääke on mennyt parin kuukauden ajan ja on todennäköisesti loppuelämän lääke, lisäksi vähän aikaa sitten Darcy sai Meloxoralia kuurin toisena kipulääkkeenä. Rimadylista se sai aikaisemmin veriripulin, joten tulehduskipulääkkeitä ei oikein ole uskallettu enää kokeilla. Meloxoralin se kesti hyvin kahden vatsasuojalääkkeen voimin. Nyt kokeillaan vielä akupunktiota kuuriluontoisesti. Niin ja Nutrolin Niveltä Darcy syö myös lihashuoltoa unohtamatta. Joka päivä toivon, että koira osaisi puhua ja kertoa mahdollisista kivuista. Välillä Darcy könkkää pahan näköisesti, mutta toisaalta Ginny on nyt innostanut sen leikkimään ja juoksemaan vetreästi. Niiden leikit menee hyvin yhteen, sitä on kiva katsoa. :) 

Bingley ei vieläkään tykkää Ginnystä ja kaiken kukkuraksi pallit vietiin. Ei ole helppoa pienen miehen elämä. :D Bingleyllä siis tuli Lizzyn viime juoksujen jälkeen eturauhasvaivoja, joita ensin hoidettiin hormonipiikillä, mutta koska oireet uusivat heti hormonipiikin vaikutuksen loputtua, päädyin saman tien kastrointiin, koska se on ollut muutenkin suunnitelmissa nyt kun taloudessa on kaksi narttua. Toipuminen on onneksi noin pienen operaation jälkeen nopeaa. Kinnerkin on pysynyt hyvänä. :)  Agilityn mahdollisesta jatkosta en vielä ole osannut päättää, mutta alkusyksystä kävimme rallytokon alkeiskurssin ja taisimme molemmat vähän innostua lajista... :) 

Lizzy sai 12.10. pentueen (2 u + 2 n) kasvattajalleen Kaisalle Happy Master's kenneliin. Lizzy on jälleen ollut erinomainen emä pennuilleen. Kova ikävä on pikkuneitiä, mutta ei enää montaa viikkoa siihen, että saan hakea Lizzyn takaisin kotiin. :)



Ylhäällä tytöt ja alhaalla pojat vajaan 3 vkon ikäisinä. Kuvat: Kaisa Vanhatalo


Ginny täyttää tänään kokonaiset 5 kk! Strategiset mitat ovat nyt 35 cm ja 5,3 kg. Piikkikulmureista on enää yksi jäljellä, veriset kädet ovat ehkä kohta historiaa. ;) Se on edelleen hauska, energinen ja reipas pentu, jota kohtaan kiintymys kasvaa päivä päivältä (siitäkin huolimatta, että välillä rättiväsyneenä kiireisen työpäivän jälkeen toivoisi, että lauma koostuisi aikuisista koirista, joilla on järkeä päässä ja jotka osaavat rauhoittua...). Olemme Ginnyn kanssa käyneet pentukurssin Turun Murressa, suosittelen! Ja nyt aloitimme Silvia Trkmanin online pentukurssilla. Tavoitteena siis on opetella kehonhallintaa, leikkiä ja pitää hauskaa. Agilityn kanssa emme pidä mitään kiirettä, sen ehtii kyllä myöhemminkin aloittaa. :) Kameraa sen sijaan pitäisi ulkoiluttaa useammin...!

Cerebellum's kasvateille kuuluu niinikään hyvää, ihanaa kuulla kuulumisia kasvateista. :) Mindy kävi elokuussa kevyessä turkissa kahdessa näyttelyssä, Oulun erkkarista tuloksena NUO-EH ja seuraavan päivän Rovaniemen ryhmiksessä hienosti NUO-ERI2 SA. Onnea vielä Maria ja Mindy! Kovasti jo toiveissa ja vähän jo suunnitelmissakin on pikku-Mindyjä ensi kevät-kesäksi. ;) 

Luka (Cerebellum's Edge of Something) toivottelee iloista syksyä! Kuva: Emma Hietaniemi


3. elokuuta 2015

Meillä on kivaa!


On ollut niin kivaa katsoa, kun pentu ja Lizzy ovat löytäneet yhteiset leikit. Lizzy osaa olla tosi hieno leikittäjä, riittävän varovainen minityypin kanssa, mutta silti antautuen kunnon paineihinkin. Itse asiassa se saakin nyt vähän muistutusta pentujen kaitsemisesta. Lizzyllä alkoivat nimittäin tänään juoksut, ja mikäli kaikki menee suunnitellusti, tulee se reilun parin kuukauden päästä saamaan pennut kasvattajalleen Happy Master's -kenneliin. Nauttikoot siis tämä parivaljakko toisistaan vielä kun voivat! 









Herra Darcyn kanssa voi juoda samasta kupista, vaikka leikkiin sitä ei saakaan houkuteltua. Ei sen puoleen, Bingleyä ei tässä vaiheessa saisi houkuteltua edes samaan kuvaan. :D

1. elokuuta 2015

Ginny


Vajaa viikko sitten lauman jatkoksi saapui hurmaava Ginny, Käpäläkoplan Jupiter. Se käveli sisälle häntä pystyssä ja samalla mentaliteetilla on ottanut vastaan kaiken, mitä tähän mennessä on kohdannut. Ginny on avoin ja sosiaalinen, eikä hätkähtänyt ääniä kun kotiin rakennettiin uusi terassi. Se taistelee hyvin, on ahne ja haukkailee nenää enemmän kuin pussaa sitä. :D  Lizzyn kanssa ne ovat löytäneet yhteisen sävelen, ja on ihana katsoa, kuinka hienosti Lizzy leikittää pentua. Darcy sietää Ginnyä niin kauan kuin se ei tule ihan iholle, mutta Bingley-parka vihaa typerää kakaraa sydämensä pohjasta. No, niin se vihasi Lizzyäkin kunnes ymmärsi, että ahaa, tämä onkin tyttö. ;) 


Kuva: Aila Laitinen
Kuva: Aila Laitinen


Ginnyn emä on Keiju (Käpäläkoplan Tuisku), joka treenaa samassa agilityryhmässä ATT:lla. Olen jo pitkään ihaillut Keijua, etenkin sen moottoria ja tapaa liikkua. Isä Hunnin (FI AVA FI AVA-H SE AVA SE AVA(H) Cardiwe's Absurd Bi Black) upeutta tuskin tarvinnee todistellakaan, ja yhdistelmä oli ja on kerrassaan kutkuttava. Kiitos Aila ja Kitta tästä mahdollisuudesta! On jännittävää saada tutustua uuteen tyyppiin ja ihmetellä elämää yhdessä. :)


Ginny keskellä, siskot edessä ja perässä. :)

10. heinäkuuta 2015

Synttärisankari ja hänen uusi frisyyrinsä



Herra Bingley täytti eilen 6 vuotta. 
Onnea parhaimmalle ja söpöimmälle pikkumiehelle! 





Kuten kuvasta näkyy, Bingleyn turkki joutui roskikseen. Syynä tähän oli ihosta löytyneet hotspotit. Bingley nauttii uimisesta, mutta sillä on niin paksu ja tiivis pohjavilla, että turkin kuivuminen kestää lähes vuorokauden. Ei siis ihme, että iho reagoi, kun kosteus pääsee oikein muhimaan siellä. Bingley rapsutteli ja kutisi kovasti, mutta täytyy sanoa, että eipä ollut ihan helppoa löytää hotspot-kohtia karvapehkon alta. Ensimmäisenä löytyi sisäreiden hotspot, joka olikin helpoin löytää, koska karva sisäreidessä on harvempaa. Myöhemmin löytyi kohtia myös kyljistä ja lanneselästä. Aluksi leikkasin saksilla karvoja pois niiltä alueilta, joista hotspotteja löysin, mutta koska rapsuttelu jatkui, päädyin siihen, että pyydän kaverin ajelemaan koko turkin. Eipä tarvitse jatkossa sitten pelätä uusia hotspotteja. Hoitona Betadinella desinfiointi ja päälle Vetramil-salvaa sekä Bacibactia. Lisäksi pesin koko turkin Hexocil-nimisellä desinfioivalla shampoolla. Melko nopeasti hotspotit onneksi hävisivätkin näillä keinoin. Eilen synttäripoika pääsi heti aamulla uimaan, ja olipa ihanaa kun turkki oli samantien kuiva. Eipä pääse kosteus enää muhimaan! 


Hotspot sisäreidessä ennen karvojen leikkaamista.


Karvojen leikkaamisen jälkeen ihoreaktio näkyy huomattavasti selvemmin.




21. kesäkuuta 2015

Ykköset!


Keppien opettelu ei ole ollut Lizzylle pala kakkua. Rytmin löytyminen pujotteluun ei ole tapahtunut luonnostaan ja sitten kun se alkoi löytyä, on oma työnsä ollut ohjureiden häivyttämisessä. Siksipä pari viikkoa sitten oli (työ)voittajafiilis, kun ensimmäisen kerran Lizzy pujotteli kepit kokonaan ilman ohjureita! Vaikka tiesin ja tiedän keppien suorituksen olevan vielä hyvin epävarma, päätin kuitenkin ilmoittaa Lizzyn ekoihin virallisiin startteihin hyppyradoille Tsaun juhannuskisoihin. Enkä edes osannut jännittää, kun olin niin varma, ettei se osaisi mennä keppejä etenkään vierailla esteillä ja kisatilanteessa. ;) Perjantain hyppyradalla olin ihan äimistynyt, kun Lizzy suoritti kepit ihan oikein! Eikä radalla muitakaan virheitä tullut, joten niin vain Lizzy taituroi nollavoiton ja sai kisakirjaansa ensimmäisen LUVA-merkinnän. Mun hieno pieni neiti! 






Lauantaina meillä oli vielä toinen hyppyrata. Se olikin astetta haastavampi ykkösten radaksi kuin perjantainen suoraviivainen edestakaisin juoksu. Radasta suoriuduttiin kuitenkin valssaillen muuten moitteetta, mutta tällä kerralla keppien viimeinen väli muodostui haasteeksi. Näköjään meillä on toispuoleinen keppiongelma, koska radan jälkeen sama virhe toistui myös lämppäkepeillä, mutta toisella puolella ei ollut ongelmaa. No, ei muuta kuin tehotreeniin kepit myös vaikeammalta puolelta (eli niin että kepit jäävät mun vasemmalle puolelle)! Mutta olipa kyllä kivaa kisata Lizzyn kanssa. :) Yksittäisistä esteistä keppien lisäksi treeniä vaativat vielä keinu ja A-este. Treenit jatkuvat siihen asti, kunnes seuraavat juoksut alkavat todennäköisesti heinä-elokuussa. Niistä juoksuista Lizzy on tarkoitus astuttaa, joten jos kaikki menee suunnitellusti, päästään seuraavan kerran kisaaamaan taas entistä isommalla innolla ensi vuoden puolella. Lizzy on sijoituksessa, joten pennut menevät tällä kertaa Kaisalle Happy Master's -kenneliin.




Lauantaina Lizzyn radan jälkeen lähdin kotiin syömään ja lepäilemään, ja myöhemmin iltapäivällä palasin pelipaikalle, kun olin ilmoittanut Bingleyn yhdelle ja Darcyn kahdelle radalle. Bingleyn jalka on taas ollut hyvä, kävimme kontrollissa Mikael Granholmilla 11.6. ja hänen mukaansa kinner tuntui nyt oikein hyvältä ja jänne oli tukevasti paikallaan. Ontuminen siis johtui siitä, että arpikudos oli kerryttänyt nestettä ja se aiheutti ontumisen. Bingley on nyt saanut pari kertaa mystistä mutta käsintuntuvastikin todella toimivaa arpikudoshoitoa (kiitos Tiina!), toivotaan että arpikudos pysyy hyvänä sen ansiosta. :) Saimme Granholmilta myös luvan tehdä agilitya, toki jos vielä tulee oireita, niin sitten lopetamme. Ja joka tapauksessa jatkossa treenaamme / kisaamme entistä maltillisemmin. 

Eilen kuitenkin Bingley pääsi tekemään agilitya jälleen yli kuukauden tauon jälkeen. Ja hienosti tekikin! Mikkilän Sari oli tehnyt hauskan ja vauhdikkaan hyppyradan, jolta kuitenkin tuli harmittava kielto putkelle, muuten rata oli hieno ja Sari tuli vielä jälkikäteen monta kertaa harmittelemaan kieltoa. ;) Virheestä kuitenkin viis, parasta oli päästä baanalle pikkumustan kanssa! 




Myös Darcy pääsi kisaamaan pari starttia. Ekalta eli hyppyradalta sille hyl, kun olin hätäinen eikä se ehtinyt lukita oikeaa estettä ja lähti väärälle esteelle. Toinen rata oli suoraan sanottuna kamalaa vääntöä. Darcylle sopii parhaiten suoraviivainen rata, jossa se saa vauhdin päälle eikä tarvitse kauheasti tehdä pientä syheröä. Tällainen rata, jossa vauhti otetaan koko ajan pois ja pitäisi kääntyä pienesti ja kiihdyttää taas on ennemmin Bingleyn vahvuutta kuin Darcyn. Pienellä asennevammalla siis lähdettiin radalle. Asenne (vaikkakin huono) nähtävästi kuitenkin auttoi, koska saimme kuin saimmekin väännettyä nollan. Darcyn lisäksi radalla tuli ainoastaan yksi toinen nolla, ja vaikka Darcynkaan vauhti ei tällä radalla päässyt oikeuksiinsa, voitti se radan. Pientä lisäsäätöä aiheutti se, kun kisatyöntekijät olivat jotenkin onnistuneet kadottamaan meidän tuomarinsihteerin lapun. :o Onneksi rata oli videolla, josta tuomari kellotti sen kahteen otteeseen. Tuloksiksi 44.09 ja 44.06, joista sitten laskettiin keskiarvo 44.08. Onneksi rata oli videolla!






9. kesäkuuta 2015

Mynämäen ryhmis 7.6.



Lizzy
Very nice bitch. Excellent head, eyes, correct shape good ears. 
Correct neck & topline. Well-balanced angulations. 
Good legs & feet. Lovely outline. Moved well in profile, but close behind.
AVO ERI 4 
Tuomari: Margaret Martin, Irlanti


Kuva: Sirpa Saari

Kuva: Sirpa Saari


Pikkuaivoja (=cerebellum) nähtiin Mynämäen näyttelyssä kaksin kappalein. Renly (C. When I Get Famous) esiintyi reippaasti ollen EH JUK2 ja Mindy (C. Fascinating Rhythm) niinikään hienosti ollen ERI JUK2 erittäin kauniilla arvostelulla. Lisäksi Fay (C. Pure Imagination) kävi Iitin näyttelyssä 30.5., josta hitaasti kehittyvä neiti nappasi H:n.

Mindy 16 kk. Kuva: Malena Lindgren

Renly 16 kk. Kuva: Sirpa Saari

Fay 15 kk. Kuva: Gunnel Helander

Perhepotretti. Kuva: Sirpa Saari

ERInomaiset tytär ja äiti polleina. :D Kuva: Sirpa Saari



24. toukokuuta 2015

Update


Varoitus: Tiedossa pitkä päivitys (vaikka yritinkin tiivistä). ;) Onhan tässä ehtinyt tapahtua yhtä sun toista, iloa ja surua.


Darcy

Herra Darcy on jäänyt osa-aikaeläkkeelle. Se on vähitellen alkanut liikkua entistä enemmän peitsaten ja köpötellen, kaiken kaikkiaan välillä aika jäykästi. Ensin ajattelin sen olevan vain tosi jumissa, mutta kun fysioterapiasta ei löytänyt syytä jäykkyydelle, varasin ajan eläinlääkärille, jossa kävimme maaliskuussa. Lopputulema: "Lannerangassa ylimääräinen nikama, ja viimeisten lannenikamien fasettinivelet vaikuttavat yhteensulautuneilta. Muita muutoksia tai nivelrikkomuutoksia ei ollut todettavissa selässä eikä rannenivelissä tai polvinivelissä tai lonkissa." Tuo ylimääräinen nikamahan on ollut jo kauan tiedossa (selkä kuvattu aikoinaan epävirallisesti muiden luustokuvien yhteydessä), mutta nikamien välissä on ollut hyvin tilaa eikä se aiemmin ole oireillut. Todennäköisesti ylimääräinen nikama on kuitenkin altistanut muutoksille nyt vähän myöhemmällä iällä. Darcy on siis usein jäykkä, en kuitenkaan ole löytänyt mitään yhteyttä esim. siihen, että olisi jäykempi liikuttuaan enemmän vrs. vähemmän. Eikä se onneksi ole akuutisti kipeän oloinen. Yhden Rimadyl-kipulääkekuurin se on saanut, mistä ei tuntunut olevan mitään näkyvää hyötyä, mutta aiheutti veriripulin. Sen jälkeen se on saanut muutaman kerran akupunktiota ja toki muutenkin säännöllistä fysioterapiaa ja lihashuoltoa. 

Eläinlääkäri tai fysioterapeuttimme eivät kumpikaan kategorisesti kieltäneet agilitya tai muutakaan normaalielämää, toki vointia täytyy seurata. Siitä huolimatta Darcy on ollut lähes täysin tauolla maaliskuun eläinlääkärikäynnistä lähtien. Toisaalta ne yksittäiset kerrat, jolloin se on päässyt tekemään agilitya, eivät ole tuntuneet vaikuttavan mitenkään sen liikkumiseen. Viime viikonloppuna Vaasassa se voitti yhden radan. Tänään tuplanolla oli tosi lähellä Tsaulla. Olen kuitenkin päättänyt, että aktiivinen treeni- ja kisaura sen kanssa on loppu, mutta niin kauan kuin se nauttii eikä liikkuminen mene huonompaan suuntaan, saa se silloin tällöin käydä hömpöttelemässä.

Tässä tämän päivän hömpöttelyt, meillä molemmilla oli kivaa. :) Ja harvemmin sitä vitosella pääsee palkinnoille kolmosissa. :D




Bingley

Bingleynkin kanssa kisaaminen ja treenaaminen on ollut melko maltillista, maksimissaan kaksi kertaa viikossa ja aina vähintään yksi lepopäivä kisan / treenin jälkeen. 

Bingley treenasi Niina-Liina Linnan koulutuksessa ATT:n valmennusryhmässä 24.4.




Ja kisasi Tsaulla vappuna saaden yhden nollan.

 



Kaikki oli hyvin, kunnes 11.5. eli kohta kaksi viikkoa sitten aamulla, ihan ilman mitään ihmeellistä, Bingley yhtäkkiä ontui leikattua jalkaansa. Agilitysta oli ollut yli viikon tauko ja lenkitkin ihan tavanomaisia. Saimme onneksi samalle päivälle ajan ortopedi Mikael Granholmille, joka silloin vuosi sitten alunperin diagnosoi Bingleyn kinnervian (varpaan pinnallisen koukistajajänteen luksaation). Toteama oli, että "Vasemman kantaluun päällä pehmeää turvotusta, tulehdusreaktio. Tunnustellen aikaisemmin korjattu pinnallinen koukistajajänne tuntuisi pysyvän oikeassa paikassa, mutta turvotus hankaloittaa tutkimista. Hoitona tukiside viikko ja tulehduskipulääke ohjeen mukaan. Remmiliikunta ohjeen mukaan. Kontrolli viikon kuluttua." Jännittävä kontrollipäivä koitti 18.5. Polttava kysymys mielessä oli, luksoiko jänne vai ei. Kamala tunne odottaa tuomiota, kun eläinlääkäri tunnustelee naama vakavan keskittyneenä kinnertä... Onneksi tällä kertaa tulos oli suuri helpotus. "Kantapään turvotus laskenut, nyt voidaan tunnustellen todeta jänteen olevan oikealla paikalla ja jännettä ei saa sormin siirrettyä paikaltaan. Turvotusta vielä sisemmän retinaculumin alueella, kohta missä jänteen ompeleet ovat. Jatketaan remmiliikuntaa 3 viikkoa, side viikko, poisto kotona. Kontrolli 3 viikon kuluttua. Tulehduskipulääkitys voidaan lopettaa." Kysymykseeni "miksi", ei tietysti täysin varmaa vastausta löydy. Granholmin mukaan voi olla, että sulamattomat tikit ovat aiheuttaneet kiristystä ja ärsytystä arpikudoksessa, mikä on aiheuttanut sinne nesteen kertymistä ja se taas hetkellisen tulehduksen ja ontumisen. Tämä on hypoteesi. Kuulemma niin voi joskus käydä. En vielä viime käynnillä uskaltanut edes kysyä mitään tulevaisuuteen liittyvää. Hartain toiveeni on, että Bingley kuntoutuisi ainakin niin hyvin, että se saisi kirmata metsässä ja elää normaalia pienen pojan elämää. Vaikka Bingley on normaalisti rauhallinen arjessa, alkaa se hieman turhautua liikunnan rajoituksen vuoksi. Nyt se on kuitenkin käyttänyt jalkaansa jopa siteen kera ilman minkäänlaista aristusta, peukku että saadaan jälleen hyviä uutisia 11.6. kontrollissa. 


Vapun kisoissa. Kuva: Sirpa Saari

Tyytyväinen poikamies. Kuva: Sirpa Saari


Lizzy

Porukasta Lizzy on onneksi pysynyt terveenä. :) Terveydestä jos jostain osaa nykyisin olla erittäin kiitollinen! Lizzy kävi myös silmä- ja polvitarkeissa, kun ne menivät tuossa äskettäin vanhaksi. Silmissä edelleen muutama hento, oireeton ripsi (distichiasis) ja polvet 0/0. 

Helatorstaina kävimme epistelemässä, vitsit miten kivaa oli mennä pikku-Lizzyn kanssa. :) Starttiluokasta 0 ja sij. 2, mölliradalla kävimme tekemässä "oman radan". Lizzy ei vielä tee A:ta, joten sovimme tuomarin kanssa että voin tehdä sovelletun version ilman A-estettä. Lähinnä halusinkin kokeilla puomia kisaympäristössä, ja hyvinhän se sujui. Kepit, A ja keinu edelleen treenin alla. Hitaasti hyvä tulee. :D 




Lizzy pääsi myös eilen tuuraamaan Bingleyä ATT:n valmennusryhmään. Teemu Linna kehui Lizzyä kovasti. :) Huomaa kyllä, että etenkin vaikeammissa kohdissa tai jos olen itse myöhässä, se joutuu vielä vilkuilemaan multa ohjeita melko paljon, mutta koko ajan sen radanlukutaito kehittyy. 




Kuvat alla: Sirpa Saari






Kasvatit

Koko viisikko on nyt terveystutkittu. ISO ja lämmin kiitos Emma, Maria, Pia, Riikka ja Saana! Enkä voisi paljon tyytyväisempi olla tuloksista, huikeaa. :) Erityisen tyytyväinen olen selkätulosrivistöön. Ensinnäkin tämä on ensimmäinen näin iso kokonaan kuvattu pentue, lisäksi terveet selät eivät valitettavasti ole aivan itsestäänselvyys shelteillä. Jossain vaiheessa laskeskelin, että selkäkuvatuista shelteistä lähes puolella on jotain muutoksia (suurimmalla osalla LTV1). LTV0-rivistö on siis huikea ilonaihe. :)

Lizzyn pennuistahan kolmella oli kuultavissa pentutarkastuksessa lievä sivuääni (puppy murmur), muilla se on hävinnyt, mutta valitettavasti Renlyllä (C. When  I Get Famous) edelleen kuuluu hyvin hento lievä sivuääni asteikolla 1/6. Luustokuvannut eläinlääkärihän ei sitä edes kuullut, mutta tarkkakorvainen silmät ja polvet tutkinut Eva Einola-Kopola kuuli lievän sivuäänen. Onneksi sivuääni hyvin todennäköisesti on sen laatuinen, ettei ikinä tule haittaamaan pienen reippaan miehen elämää.




Mindy, Renly ja Fay ovat aloittaneet agilityn ja korkanneet myös epäviralliset kisat. Siitä se lähtee! :) 

Tänään Mindy (C. Fascinating Rhythm) kävi pyörähtämässä Haminan näyttelykehässä, kuulemma sillä oli jälleen kivaa. :)

"Juniorinarttu erinomaisilla mittasuhteilla. Hieman syvä kallo. Liian pyöreät silmät. Hyvin asettuneet korvat. Erinomainen kaula ja selkä. Hyvät jalat ja tassut. Liikkuu liian ahtaasti. Liikkeessä epätasainen edestä. Hieman kapeahko kroppa. Ei turkissa. Ammattimaisesti esitetty." 
JUN-EH JUK4
Tuomari: Johnny Andersson, Ruotsi

Pallohullu Mindy päivää ennen näyttelyä. Kuva: Maria Pentikäinen

6. huhtikuuta 2015

Pääsiäistä


Kevät on monessa mielessä ihanaa aikaa. Säät lämpenevät, valo lisääntyy ja luonto herää. Lisäksi tulee ihania pitkiä viikonloppuja rikkomaan arkista aherrusta töissä. Pääsiäinen on pian takana, mutta onneksi kohta on vappu ja helatorstai...sitten tuleekin jo kesä. :) 

Lauantaina kisasimme Tsaulla Bingleyn kanssa kaksi starttia. Bingley hoidettiin fyssarilla edellisviikolla ja lihakset olivatkin aika kireät, vaikka muuten mitään ihmeellistä ei onneksi ollut. Hoidon jälkeen Bingley sai pitää reilun viikon taukoa agilitysta. Nyt kisoissa huomasi selvästi, että se liikkui paljon paremmin kuin aiemmissa kisoissa eivätkä rimatkaan lennelleet. Muutenkin fiilis alkoi olla kohdallaan ja hyllyistä huolimatta radat olivat pääosin hyviä ja sujuvia. Jäi siis tosi hyvä mieli kisoista! :) Kisojen jälkeen käytiin tekemässä Lizzyn kanssa vielä lyhyt keppitreeni omalla hallilla ja siitä lähdimme ajelemaan kohti Vaasaa loppupääsiäisen viettoon. 





Alla vielä kuvia pitkänperjantain lenkiltä, 
jonka teimme 14 sheltin voimin Nousiaisten upeisssa maastoissa. 

Kiitos Sirpa Saari jälleen ihanista kuvista!


Aina kun olemme isommalla porukalla lenkillä, Bingley valitsee itselleen sydämensä mielitietyn, jonka perässä se kulkee koko lenkin ajan liehitellen. Tällä kertaa uhriksi valikoitui Leya. ;)

Värisuoran muodostavat Maya, Onni ja Lizzy.

Onnellinen raparoope.







29. maaliskuuta 2015

Turku KV


Eilinen päivä sujui rattoisasti Turun näyttelyssä. Viime aikoina olen käynyt näytelmissä useammin turistina, mutta nyt piiiitkän tauon jälkeen Bingley ja Lizzy pääsivät kehään. Kasvateista mukana olivat junnut Luka ja Mindy. Luka-poika oli sen verran vallattomalla päällä, että päädyimme Emman kanssa siihen, että mä esitän Lukan. Nätisti poika esiintyikin lopulta siihen nähden, ettei oltu treenattu yhtään yhdessä. :) Mikäs siinä päivää viettäessä; hienot ja hienosti käyttäytyvät koirat sekä ihan paras seura! Kiitos tyypit! :)


Bingley
Nice sized dog, just a bit more masculine in the head. Overall lines & balance good, upperarm could be laid better. Good body & hindquarters, needs longer tail. Front action not correct. Hind action is correct.
AVO EH4

 
Kuva: Sirpa Saari


Kuva: Sari Sainio

Kuva: Sari Sainio


Lizzy
Of the smaller type. Lovely feminine head. Well-balanced, good body, good hindquarters. Excellent little bitch. A gay tail.  
AVO ERI4

Kuva: Sari Sainio

Kuva: Sirpa Saari

Kuva: Sirpa Saari


Luka (C. Edge of Something)
Masculine head, rather a deep stop. Neck could be a bit longer. Shoulders are good but upperarm out of the elbows. Topline and body ok. Good headquarters and tailset. Needs to move with more drive.
JUN EH 

Kuva: Sirpa Saari

Kuva: Sari Sainio
 
 

Mindy (C. Fascinating Rhythm)
Nice sweet expression, good reach of neck, nice sized bitch, topline fine, good hindquarter, at the moment she's not putting the movement together. Needs time. Promising.
JUN EH 


Kuva: Sirpa Saari

Kuva: Sirpa Saari


*****

Kuva: Sirpa Saari

Väsyttävää hommaa tämä misseily. Kuva: Sirpa Saari

Bingley on eri mieltä - se bongailee tyttöjä. Kuva: Sirpa Saari