10. heinäkuuta 2015

Synttärisankari ja hänen uusi frisyyrinsä



Herra Bingley täytti eilen 6 vuotta. 
Onnea parhaimmalle ja söpöimmälle pikkumiehelle! 





Kuten kuvasta näkyy, Bingleyn turkki joutui roskikseen. Syynä tähän oli ihosta löytyneet hotspotit. Bingley nauttii uimisesta, mutta sillä on niin paksu ja tiivis pohjavilla, että turkin kuivuminen kestää lähes vuorokauden. Ei siis ihme, että iho reagoi, kun kosteus pääsee oikein muhimaan siellä. Bingley rapsutteli ja kutisi kovasti, mutta täytyy sanoa, että eipä ollut ihan helppoa löytää hotspot-kohtia karvapehkon alta. Ensimmäisenä löytyi sisäreiden hotspot, joka olikin helpoin löytää, koska karva sisäreidessä on harvempaa. Myöhemmin löytyi kohtia myös kyljistä ja lanneselästä. Aluksi leikkasin saksilla karvoja pois niiltä alueilta, joista hotspotteja löysin, mutta koska rapsuttelu jatkui, päädyin siihen, että pyydän kaverin ajelemaan koko turkin. Eipä tarvitse jatkossa sitten pelätä uusia hotspotteja. Hoitona Betadinella desinfiointi ja päälle Vetramil-salvaa sekä Bacibactia. Lisäksi pesin koko turkin Hexocil-nimisellä desinfioivalla shampoolla. Melko nopeasti hotspotit onneksi hävisivätkin näillä keinoin. Eilen synttäripoika pääsi heti aamulla uimaan, ja olipa ihanaa kun turkki oli samantien kuiva. Eipä pääse kosteus enää muhimaan! 


Hotspot sisäreidessä ennen karvojen leikkaamista.


Karvojen leikkaamisen jälkeen ihoreaktio näkyy huomattavasti selvemmin.




1 kommentti:

  1. Onnea komealle 6-vuotiaalle! Hotspotit on tylsiä... mutta onneksi eivät maailman vakavampia! Teille olisi haaste meidän blogissa :) http://sulonjastellanelama.blogspot.fi/2015/07/liebster-award-haaste-bloggaajille.html

    VastaaPoista