Meillä ei tällä hetkellä ole pentuja.
Lisätiedot ja pentukyselyt sähköpostitse:
Pennut luovutetaan aikaisintaan 7 viikon ikäisinä
rekisteröityinä, tunnistusmerkittyinä, eläinlääkärin tarkastamina,
useasti madotettuina, virallisesti silmäpeilattuina sekä todennäköisesti pentutestattuina.
Pennut elävät kotioloissa keskellä arkea ja kasvattajana pyrin antamaan pennuille
mahdollisimman hyvät eväät tulevaan elämään.
Toivon löytäväni jokaiselle Cerebellum's-pennulle hyvän, rakastavan kodin,
jossa koira voi elää arvoistaan elämää. Pienimuotoisen kasvatukseni tavoitteena on
toimintakykyinen, aktiivinen, terve ja rotumääritelmän mukainen shetlanninlammaskoira,
joten toivon myös, että tulevassa perheessään koira saa harrastaa ja elää aktiivista elämää.
Toivon myös, että koira terveystutkitaan reilun vuoden ikäisenä;
tulokset tuovat paitsi omistajalleen myös minulle kasvattajana äärimmäisen tärkeää informaatiota.

Lisäksi haluan pitää yhteyttä pennun ostajaan myöhemminkin;
kuulla elämän iloista ja suruista sekä tarjota tukeni kasvun ja elämän eri vaiheissa.
Olen kuulunut Sheltanninlammaskoirat ry:een vuodesta 2008,
suorittanut hyväksytysti Kennelliiton Kasvattajan peruskurssin vuonna 2012
ja saanut Cerebellum's-kennelnimen vuonna 2013.
Asumme Ruskolla, Turun kupeessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti