5. helmikuuta 2015

Onnea vuosikkaille!


Vuosi sitten näihin aikoihin alettiin olla tositoimissa. Supistukset olivat alkaneet ja ensimmäistä pentua odoteltiin. Tuleva tuore kasvattaja oli enemmän tai vähemmän paniikissa. Jenna saapui kätilöavuksi ja ennen kaikkea psyykkariksi, onneksi myös Lizzyn kasvattaja Kaisa oli puhelimen päässä neuvomassa ensikertalaisia. ;) Lizzy-mama kuitenkin (ehkä ainoana meistä) tiesi tarkalleen miten homma toimii, eikä aikaakaan kun pentulaatikossa tuhisi viisi pientä sheltin alkua.

Vähän haikeissakin tunnelmissa olen muistellut vuoden takaisia tapahtumia. Oli ihan mieletöntä seurata pentujen kehitystä avuttomista marsuista pieniksi terhakkaiksi sheltin aluiksi. Aika on näköjään kullannut muistot, kun ensimmäisenä pikkupentuajasta ei enää tule mieleen tauoton pissa-kakka-ruljanssi, terävät piikkihampaat tai lokkilauman kiljuva huuto, kun porukka tahtoo!!! vapauteen pentuaitauksesta aamulla viideltä. ;) Toivottavasti vielä joskus saan kokea tuon kaiken!

Ikimuistoisen pentuajan jälkeen olen ollut kiitollinen saadessani seurata pentujen kehitystä uusissa kodeissa. Jakaa iloja ja murheita. Kiitos teille ihanille omistajille, jotka olette tarjonneet parhaat kodit ensimmäiselle pentueelleni! 


Onnea 1-vuotiaille Faylle, Lukalle, Mindylle, Renlylle ja Velmulle;
toivon jokaiselle monia ilon ja terveyden täyttämiä vuosia lisää!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti