27. joulukuuta 2014

Bingley treenaa taas!


Joulu on juhlittu. Koirat ovat sitä mieltä, että se on ehkä vuoden rankin juhla, kun pitää jatkuvasti vahtia silmä tarkkana ruoanlaittoa, käydä lenkillä ja ylipäänsä viihdyttää kaksijalkaista väkeä. Darcy-parka veti joulustressistä ja -herkuista vatsan ihan löysälle. Vanhempien valkoinen matto muuttui lehmäkuvioiseksi. Nyt ripulia vastaan taistellaan Canicurin ja riisi-kanaseoksen avulla. Aamupäivän jälkeen alkaa jo näyttää lupaavalta.

Eilen tulimme Pohjanmaalta takaisin Turkuun. Tänään oli historiallinen päivä, kun menimme hallille ja Bingley pääsi tekemään agilitya seitsemän kuukauden tauon jälkeen. 

25.5. Bingleyn varpaan pinnallinen koukistajajänne luksoi SM-treeneissä.
11.6. Ortopedi Jan Räihä leikkaa kintereen.
2.10. Bingley pääsee ensimmäisen kerran leikkauksen jälkeen juoksemaan vapaana.
3.11. Bingley aloittaa hyppytekniikkatreenit, joulukuussa aletaan lisäksi naksutella hypyn ja kontaktin alastulon tarjoamista sekä tehdään ennen joulua pari kertaa suora putki ja pari suoraa hyppyä.

Ja sitten...

27.12. Pääsemme tekemään jälleen yhdessä sitä mitä rakastamme!




Tänä vuonna olen oppinut kantapään kautta, että koiran kanssa harrastaminen ei koskaan ole itsestään selvää. Siksi en tänä vuonna haluakaan asettaa tulevalle vuodelle ääneen sanottuja tai ylös kirjoitettuja tulostavoitteita (vaikka niitä toki mielen syövereissä elääkin), vaan ainoastaan toivon sydämeni pohjasta että Darcy, Bingley ja Lizzy pysyisivät terveinä ja että osaisin nauttia jokaisesta hetkestä - oli se sitten harrastuksen tai arjen parissa vietetty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti