24. toukokuuta 2014

AVA-H...ja murhe


Vaasa oli viime viikon lauantaina _hyvin_ tuulinen. Maksien radalta vaihdettiin puomi turvallisuuden vuoksi pois, siivekkeet oli köytetty maahan putkipainoilla...hyvä että pienet shetlantilaiset pysyivät maan kamaralla! Tuulen keskellä lähimpänä nollaa oli Darcy, joka hienon radan lopussa tiputti hyvin epätyypilliseen tapaan viimeisen (okserin) riman. 

Sunnuntaina Vaasa oli maineensa mukaisesti _hyvin_ aurinkoinen. En taida ikinä oppia; jälleen poltin itseni vuoden ensimmäisissä paahtavan aurinkoisissa ulkokisoissa. Ei-niin-hyvä-perinne. :P  Ennen kisoja lueskelin Bingleyn sisarpuolten Millin ja Meten blogia, jossa muistutettiin, että kisat/kokeet ovat maksettuja treenejä. Sillä asenteella lähdin kisoihin (vanhempieni kodin kadun toiselle puolen :) ) ja se toimi. Tuloksena kolme nollaa neljästä. Ensimmäisenä oli hyppyrata, ja harvinaisesti onnistuin samalla radalla molempien poikien kanssa - ensin Darcylle nolla (sij. 4) ja sen jälkeen myös Bingleylle hieno nollavoitto, jonka myötä se sai viimeisen hyppysertinsä ja näin ollen herraa voi jatkossa tituleerata FI AVA & AVA-H Sleepless Wizard of Oz:na. :) Toinen rata tuntui meille  vaikealta ja Darcyn kanssa tulikin virheitä. Bingleyn kanssa mennessä näin, kun tuomarin käsi nousi A:lla (antoi omaan silmään aika herkästi virheitä kontakteilta), harmitti koska mun mielestä Bingley kyllä osui kontaktille, mutta vedettiin rata silti loppuun asti asenteella. Mitä nyt yksi putki kaarratettiin pitkän kaavan kautta. Palkintojenjaossa olin jo lähtemässä pois, kun kuuluttaja huhuili, että "älkää vielä lähtekö, te voititte tän seuraavankin radan". Hämmennyksessäni kyselin, että ai eikö siinä tullut ollenkaan nollia... Ihmettelin kun tuomari hihkui tuplanollaa. Oli pakko kysyä, eikö me siis saatukaan virhettä A:lta. :D Tuomari oli ilmeisesti siis "pyyhkinyt pois" A:n virheen, mitä en ollut enää huomannut. No, tuplanollavoitto siis, ihan jees! Pitkä kotimatka myöhässä olleiden kisojen jälkeenkään ei harmittanut ollenkaan. :)


Bingley
FI AVA & AVA-H Sleepless Wizard of Oz
Kuvat: Sirpa Saari (jostain kisoista kauan aikaa sitten :) )




Maanantaina pojat pitivät lepopäivän viikonlopun kisojen jälkeen ja Lizzy pääsi tuurailemaan Kuusiston Tiinan treeneihin. Ja vitsit se on ihana pieni rouva! Osasi jo vaikka mitä ja meni ihanalla draivilla! Enää ne kepit-kepit-kepit (ja vähän keinukin), että päästään kisaamaan...

Tänään oli Jenni Leinon koulutus SM-koirakoille. Päivä alkoi mukavasti, kun joku mies ajoi parkkipaikalla autoni kylkeen. Onneksi vauhdit olivat pienet ja säästyttiin pienillä peltivaurioilla, joiden korjaus tietysti menee kolaroijan (eli miehen) piikkiin. Treeneihin mennessä auton lämpömittari näytti + 29 astetta. Huh hellettä! Helteen vuoksi oma fiilis oli vähän nuutunut, mutta radalla oli paljon hyviä pätkiä! Ensimmäisen kerran A:lta Bingley tuli aika lujaa ja hyppäsi ylhäältä. Vähän sen jälkeen meno alkoi tuntua tahmealta ja hitaalta. Ravautin Bingleyä, mutta ravi hihnassa oli aivan puhdas. Jatkettiin vielä hetki, mutta lopetettiin kun Bingley oli niin väsyneen oloinen (ja varmasti olikin siinä helteessä). Rauhallisella jäähdyttelylenkillä Bingley ravasi täysin puhtaasti, juotin ja kastelin sen vielä vedellä ennen kuin laitoin häkkiin odottamaan. Hengailin vielä pari tuntia kentällä seuraten koulutusta. Kotipihassa kun otin koirat pois autosta, Bingley ontui toista takajalkaansa. Sain kipureaktioita kun kääntelin jalkaa, mutta toisaalta Bingley on niin kiltti, että asettuu käsittelyyn eikä sitten enää reagoi, joten en saanut kunnolla paikallistettua, mistä kipu lähtee. Oletan kuitenkin, että kyseessä jonkinlainen revähdys/venähdys, koska en usko että se olisi pystynyt rauhallisella jäähkälenkillä ravaamaan puhtaasti, jos esim. joku luu olisi murtunut. Voi, toivottavasti mun pieni musta mies paranisi pian!

1 kommentti:

  1. Oi, miten ilahduin, kun luin, että blogista on hyötyä myös muille :) Onnea vielä! Toivottavasti Bingley on jo parempi <3

    VastaaPoista