Fiilis agilityn suhteen on ollut viime aikoina jokseenkin ailahteleva. Välillä on innostunut ja toiveikas olo, toisinaan (lue: kisojen jälkeen) mielen valtaa epätoivoinen ajatus, ettei tästä tule yhtään mitään. Onneksi lopulta aina hyvä voittaa pahan (sanoo ikuinen optimisti), eikä tätä lajia (onneksi) harrasteta nollien tai voittojen takia.
Viime maanantaina treeneissä sain (tai taitava Tiina-kouluttaja sai ;) ) ahaa-elämyksen Bingleyn A-suorituksesta. Olen tehnyt juoksu-A:ta opettaessani sen virheen, että olen heittänyt sille lelun, mistä johtuen sillä on nyt suorituksessa ennemminkin eteen ja ylös (lentävän lelun perään) kuin alas juosten. Kun palkkailin treeneissä muutaman kerran vetämällä lelua alas, ei Bingleyllä enää ollutkaan mikään ongelma päästä kahdella laukalla selvästi kontaktialueen puolelle. Olen niin innoissani tästä, koska ehdin jo repiä hiuksia päästäni koko A:n kanssa! Nyt pitäisi vaan ehtiä treenailemaan ja vahvistamaan fokusta alas. Mutta jee! :)
Lauantaina kisasimme Espoossa. Päivä oli ihana, eikä onneksi satanut, mutta orastava flunssa häiritsi vähän menoa. Merkittävää mainittavaa ei tällä(kään) kerralla saatu. Kuudesta radasta yksi nolla. Darcyn tuplanolla jäi kiinni siitä, että se jostain ihmeen syystä keskeytti kepit kesken suorituksen. Taisin juosta liian lähellä keppejä, kun aivan vieressä oli hyppysiiveke. Jos jotain positiivista pitää keksiä, niin Bingleyn A:lta ei tullut virheitä! :)
Sunnuntaina saimme puolittaa Jaakon yksärin Tiinan ja Edi-russelin kanssa. Jaakko-terapia ei olisi parempaan saumaan voinut osua! Jaakko kysyi alussa, olemmeko kisanneet ja miten on mennyt. Vastasin että surkeasti; nollat ovat Bingleyn kanssa olleet pitkään haave vain ja Darcyn kanssakin meno on kisoissa vetelää, vaikka nollia tuleekin. Jaakon vastaus oli, että olemme ihan selkeästi hänen tarpeessaan ja että tilanne on korjattavissa. :D Jostain kumman syystä Jaakolla on kova usko ja luotto meidän tekemiseen. Ja kun kouluttaja uskoo ja luottaa, niin omakin taistelumieli alkaa jälleen nostaa päätään. Läksyksi saimme tehdä nollaratatreeniä pitkillä (30-45 estettä) radoilla. Lopuksi puhuimme siitä, miten kisoissa teen usein valintoja varmistellen. Valitsen aivan erilaisia kuvioita, mitä treeneissä tekisin. Koska en luota...itseeni...Bingleyyn? Jaakko kertoi, että joutuu itsekin käymään saman kamppailun pään sisällä jokaisessa kisassa ja toteamaan, ettei ole vaihtoehtoja. Jos varmistelee yhdessä kohdassa, petaa vaikeudet seuraaville esteille. Ei ole vaihtoehtoja, täytyy luottaa että jos koira jonkun asian osaa treeneissä, se täytyy uskaltaa tehdä myös kisoissa. Siispä seuraaviin kisoihin lähdemme ajatuksella: miten suorittaisin tämän treeneissä!
Sunnuntaina ennen Jaakon yksäriä käväisimme ATT:lla Lizzy-maman kanssa. Ville Pirisjoki oli tullut pitämään koulutuksen, joka oli suunnattu etenkin möllikoirakoille. Treenirata oli juuri kuin meille tehty ja koulutus toi muutenkin tosi hyvän mielen. :) Olin ihan varma, ettei Lizzy osaisi esim. päällejuoksuja, mutta niissä ei ollut mitään ongelmaa. Muutenkin Lizzy yllätti positiivisesti, mammaloma on näköjään tehnyt vain hyvää rouvalle! Ensimmäistä kertaa menimme näin pitkää rataa, eikä esteen ohituksia liikkeen mukana tullut kuin alussa ihan pari kertaa. Rengas radan osana tuotti vähän haastetta (Lizzy ei liene nähnyt ko. estettä puoleen vuoteen ;) ), joten se tuli kotiläksyksi ja radalle vaihdettiin tavallinen hyppy. Sitten vielä ne iänikuiset kepit ja kontaktit kuntoon, että päästäisiin kisaamaan. Jospa viimeistään kesällä olisi aikaa treenata riittävästi. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti