Olen usein miettinyt ja osannut olla kiitollinenkin siitä, että omat koirat ovat säästyneet isommilta vaivoilta, tapaturmilta ja sairauksilta. Kunnes...kuluneen reilun viikon aikana olenkin saanut olla sydän syrjällään huolesta - ensin Bingleyn ja nyt tälläkin hetkellä Lizzyn vuoksi.
Juhannussunnuntaina herättyäni huomasin kauhukseni, että Bingley ontuu toista etujalkaansa. Mistään en saanut kipureaktiota aikaiseksi, vaikka kuinka vääntelin ja kääntelin jalkaa varpaanväleistä lähtien. Ja kyllä Bingley yleensä vähintään mulkaisee, jos sattuu. Sunnuntain kisastartti jäi siis tietysti meidän osaltamme väliin, Darcyn kanssa kävimme kuitenkin ottamassa vitosen puomilta muuten sujuvalla radalla. Sivuhuomautuksena todettakoon vielä, ettei ne perjantainkaan juhannuskisat meidän osaltamme päätyneet historian kirjoihin; Bingleylle hyl x 2 ja Darcylle 10 ja 0 (sij. 7/50).
Bingley ontui sunnuntain ja taisi pari ontuvaa askelta ottaa vielä seuraavana aamunakin. Muutaman päivän se joutui varmuuden vuoksi kuitenkin hihnalenkkeillä ja ottaa rauhallisemmin. Pieneksi mysteeriksi jää, mikä ontumisen aiheutti, mutta veikkaan, että Bingley hyppäsi yöllä sängystä laskeutuen liukkaalle lattialle hieman huonosti ja venäyttäen samalla jonkun lihaksen. Onneksi kyse ei ollut lopulta mistään isommasta, eikä venähdys ollut suuri kun noin nopeasti palautui!
Kun en enää tuijottanut Bingleyn liikkumista hysteerisesti, aloin tuijottaa viime viikolla Lizzyn syömistä. Se on ahne nuori neiti, joka ei kai ikinä ole jättänyt muruakaan ruokakuppiinsa. Niinpä aloin heti miettiä, mikä on hullusti, kun se parina päivänä vain närppi ruokaansa, ei syönyt kippoaan tyhjäksi. Sain akuuttiajan varattua Koira-kissaklinikalle lauantaiksi, äitini vähän silloin naureskeli hysteerisyydelleni. Mutta mielessäni pyöri kammottava ajatus; entä jos se onkin kohtutulehdus ja menen klinikalle vasta kun on liian myöhäistä?
Lauantaina Lizzy tutkittiin ja ultrattiin. "Ultrassa kohtu näkyy virtsarakon alla ja edessä, kohdussa on hieman nestettä (< 1,5 mm). Kohdun sarvia ei pysty seuraamaan loppuun asti, kohtu häviää rasvojen ja suolien sekaan. Selkeää märkäkohtua ei ole, mutta ultraäänen perusteella epäilen mahdollista alkavaa kohtutulehdusta." Kuulemma näin pienellä koiralla kohtua ei pitäisi näkyä ultrassa ollenkaan, joten ultrassa näkyvä pieni kohdun viiru oli epäilyttävä löydös. Mutta jos kyseessä olisi leikkausta vaativa märkäkohtu, olisi se ilmeisesti näkynyt saman tien kun ultralaitteen laittaa iholle. Veriarvot olivat normaalit, samoin lämpö. Nisät olivat hieman turvonneet, mistä johtuen ell epäili, että "on mahdollista, että oireilu osittain johtuu myös valeraskaudesta.".
Mahdolliseen alkavaan kohtutulehdukseen aloitettiin antibiootti-kuuri. Huokaisin helpotuksesta, onneksi ahne koira osoitti jonkun olevan pielessä ja hoito saatiin aloitettua jo hyvin varhaisessa vaiheessa.
Valitettavasti tarina ei kuitenkaan pääty tähän. Enkä surukseni vielä itsekään tiedä, mihin se päättyy. :( Jo lauantaina Lizzy alkoi vaikuttaa siltä kuin pöksyissä olisi tuhat muurahaista. Ajattelin ensin, että ultraa varten ajeltu alue on hieman ärtynyt, jonka vuoksi huuhtelin mahan alusta pariin otteeseen ja laitoin iholle hieman Bepanthenia. Sunnuntaina ajeltu alue ei kuitenkaan näyttänyt ollenkaan ärtyneeltä, päin vastoin se oli pehmeä kuin vauvan pylly. Siitä huolimatta Lizzyn vointi meni huonompaan suuntaan. Ruokahalu oli kuitenkin onneksi palannut lähes normaaliksi ja sain lääkkeet annettua ongelmitta. Maanantaina kävin klinikalla kahteen otteeseen, ja onneksi ihana eläinlääkäri ehti vilkaista Lizzyä molemmilla kerroilla. Ensimmäisellä kerralla se sai kortisonipitoista voidetta ajeltuun alueeseen, vaikka eläinlääkärinkään mukaan alue ei vaikuttanut ärtyisältä. Myöskään kipureaktiota Lizzyltä ei edelleenkään saatu palpoimalla. Kuitenkin sen olo näytti niin tukalalta, että saimme mukaan myös tulehduskipulääkkeet. Päivän mittaan Lizzyä seuraillessa oloni vahvistui siitä, ettei kyseessä liene nisien tai ajellun kohdan alue. On vaikea kuvailla Lizzyn vointia, mutta käytännössä se poloinen vain makaa yhdessä kohdassa. Se ei ole sunnuntain jälkeen vapaaehtoisesti liikkunut mihinkään. Vaikuttaa siltä, että maatessa sitä ei juurikaan satu, mutta noustessa ja etenkin liikkuessa kivut ovat silminnähtävät. :( Se kulkee hieman kyyryssä, häntä alhaalla ja "säpsähtelee" ihan kuin joku törkkisi sitä neulalla pyllyyn ja vatsan alle, yrittää raapiakin itseään ja vetää itsensä istumaan tai makaamaan muutaman askeleen välein. Itku tulee kun sitä katsoo. :'( Eilen iltapäivällä aloinkin epäillä, jos anaalirauhastulehdus saisi sen reagoimaan tuolla tavalla ja niinpä kävimme taas, jo toisen kerran sinä päivänä, eläinlääkärillä. Anaalirauhasissa oli hieman tavaraa, muttei niin paljon, että se olisi ollut oireilun syy. Eikä ollutkaan, koska illalla ja tänään aamulla apaattisuus vain paheni. Vaikka paikalla maatessaan Lizzy ei näytä mitenkään kärsivältä, on sydäntäsärkevää katsoa, kun sen vuoksi se ei halua liikkua. Tässä tunnin sisällä kuitenkin tapahtui jotain, johon haluan kiinnittää kaiken toivoni. Kun avasin takapihan oven, se tuli vapaaehtoisesti itse ulos ja seisoikin hetken, jopa ilmoitti äänekkäästi ohi kulkevasta koirasta (ah, tässä kohtaa tuo reagointi kuulosti musiikilta korville, vaikka normioloissa olisin komentanut olemaan hiljaa)...ennen kuin taas säpsähti kivusta ja hakeutui makuuasentoon.
Mutta olisiko tuo ollut pieni toivonpilkahdus tunnelin päässä?
Toivon niin.
Ja nyt odotan eläinlääkäriä vastaamaan soittopyyntööni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti