Kivaa että viikossa on tällainen ylimääräinen vapaapäivä. Mikä vappu? Treenipäivä! Tänään käytiin siis hallilla tekemässä sunnuntain Tsaun hyppärillä sössitty kohta, ja lisäksi testaamassa suunnitelmaa B, eli miltä näyttää juoksu-A kolmella laukka-askeleella. Sekä Bingley että Darcy tarjosivat (ymmärrettävästi) paljon kahta laukka-askelta, mikä johti myös aika reippaisiin kontaktin yli loikkimisiin. A:lle kun ei tällä kertaa tultu täydessä vauhdissa, mikä näkyy näköjään heti kontaktin yli loikkimisena, kun yrittävät tulla kahdella askeleella. Tämä siis vahvistaa sitä, ettei mun ole mitään järkeä ainakaan jatkaa kahden laukan vahvistamista.
Kahden laukka-askeleen lisäksi molemmat osoittivat muutamassa toistossa epävarmuutta hiippailemalla alastuloa. Sitäkään en tietysti halua. Mutta onneksi mukaan mahtui kuitenkin myös hyviä kolmen laukan toistoja! :) Etenkin Bingleyn kanssa aion jatkaa ja katsoa mihin suuntaan treenit menevät. Darcyn kanssa olen vielä kahden vaiheilla...jatkaako tätä vai siirtyäkö suoraan takaisin pysäytyksiin. Bingleyllähän ne oli alunperinkin niin huonot, että sillä saa mennä aika tosi huonosti, että suostun niihin palaamaan... ;)
Tässä vielä videot päivän treeneistä. Ensin Bingley:
Sitten Darcy:
Myös Lizzy pääsi tänään pitkän tauon jälkeen treenaamaan. :) Tuntuu että tyttö oli vielä vähän juoksujen jälkeisissä tunnelmissa, vähän vaisun oloinen. Tehtiin kuitenkin helppoa pientä vauhtipätkää ja muistuteltiin vähän keinun paukuttelua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti