Ja ihan uudella treenimotivaatiolla jatkuukin, kun ollaan päästy alun tylsistä vaiheista ja eilen siirryttiin jo esteelle. Tosin vasta alastulolle, mutta kuitenkin! Nythän tässä voisi jo alkaa selailla kisakalenteria sillä silmällä. Tuskalla laitoin ilmot menemään _vain hyppyradoille_ vuoden ensimmäisiin kisoihin. Se jos mikä on myös omiaan nostamaan treenimotivaatiota!
Eilen siis päätin siirtyä gridiltä A:n alastulolle. Sandersin opetus-dvd:llä oli kuvattu 2on2off-kontaktien "rikkominen" pitkän kaavan mukaan. Kiitos mun epäjohdonmukaisuuteni, ei mun hauvoilla ollut paljon minkään rutiinin rikkomista. Darcy tarjosi hieman sitkeämmin 2on2offia, Bingley tasan yhden kerran hyvin hämmentyneen oloisena ja siirtyi sitten loikkimaan iloisesti. Molemmat saavuttivat siis hienon loikkimistekniikan yhden treenikerran päätteeksi. :) Tämä oli helppo vaihe, veikkaanpa että haasteet tulevat kun siirrytään seuraavaan. Ensinnäkin itselleni, kun pitäisi opetella madaltamaan A. Toiseksi Darcylle ja Bingleylle, joiden pitäisi opetella A:lle oikea laukkarytmi. Olen kuitenkin ihan optimistinen, koska gridilläkin kehittymistä tapahtui niin hienosti!
Bingleyn treeni:
Darcyn treeni:
Loppuun vielä muutama kuva eiliseltä lenkiltä. Aivan mahtava kevättalvinen ilma!
Kuvat: Sirpa Saari
Pojat elementissään (eli äänessä) ja pikkusisko roikkumassa hännässä. Lauma koossa!
Bingley the Karvaton odottaa kevään tuloa, että voi taas alkaa kasvattaa itselleen talveksi tiputettua pohjavillaa.
Maailman paras Lissu täyttää tänään 11 kk! Kuukauden päästä on bileet!
Sain kuitenkin inspiraation, kun olen vihdoin oppinut käyttämään videonmuokkausohjelmaa, ja olen ihan innoissani muokkaillut videoita eilen ja tänään. ;) Sain treenivideoista pätkittyä turhat pätkät pois, joten mm. juoksu-A:n grid-treeneistä otettu videomateriaali lyheni ehkä n. 5/6. Ei paha. ;) Paha sen sijaan on, että poltin juuri ensi viikon eväät (kaalilaatikon) uunissa, kun videon muokkauksen flow-tila iski. :D
TopTeam Lempäälä 25.-27.1.13
Päällimmäisenä leiristä jäivät mieleen ajatukset, jotka heräsivät Vappu Alatalon sessioista. Oman viretilan säätely, itseluottamus ja motivaatio. Siinähän sitä pohdiskeltavaa! Kotitehtäviäkin sain; yritän ottaa nykyisin virtuaalisen Jaakon mukaan treeneihin ja kisoihin. Lisäksi yritän lopettaa vertailemisen muihin _niihin parempiin_, ja jos on pakko verrata johonkin, niin jatkossa vertaan omaa osaamista siihen, miten paljon ollaan menty eteenpäin esim. vuoden takaisesta. :)
Treeneissä oli paljon hyvää, joskin paljon parannettavaakin. Kontakteihin saisi uppoamaan varmaan ikuisuuden, puomin ja (juoksu-)A:n lisäksi pitää ottaa taas keinu tehotreeniin. Erityisen tyytyväinen olen kuitenkin siihen, että sain varmasti viikonlopun parhaimman vireen viimeisiin Jenny Damnin vetämiin treeneihin, vaikka olin ihan jäässä siinä kohtaa iltapäivää ja aika loppu muutenkin sekä psyykkisesti että fyysisesti. Mutta niin vaan kunnon tsemppi ja lämmittely tekivät tehtävänsä. Tässä videopätkä ensimmäisestä vedosta, jolla päästiin nollana maaliin (tai A:lle asti, jota ei menty ja jonka jälkeen rata olisi vielä jatkunut parin esteen verran, mutta lopetimme siis siihen). Radalla fiilis oli hyvä, mutta videolla näkyy, että viimeinen silaus, tietty terävyys, puuttuu. Musta tuntuu, että on ihan hirvittävän vaikeaa olla sekä rauhallinen että "terävä". Jos olen rento, olen helposti vähän lepsu, terävyys taas menee herkästi sähläyksen puolelle. Että on tämä vaikeaa. Mutta tyytyväinen ole silti treeniin. :)
Projekti juoksu-A jatkuu
Projektin alku lähti jotenkin tosi hitaasti käyntiin. Osittain täytyy myöntää, että oli aluksi toisinaan vaikeaa löytää motivaatiota tähän melko pitkään projektiin, joka valmistuu "joskus". Ja kun pohjatyötä on niin paljon, meinaa epätoivo iskeä jossain vaiheessa. Eikä projektin onnistumisesta ole siltikään takeita. ;) Lisäksi olin melko pitkään puolikuntoinen (kova yskä ilman varsinaista flunssaa), ja yritin hieman säästellä itseäni.
Mutta nyt ollaan siirrytty seuraavaan vaiheeseen eli gridiin eli A:ta simuloivaan hyppysarjaan, jonka lopussa boxi on. Kaikki haasteet, jotka tulevat näkyviin A:lla, esiintyvät Sandersin mukaan jo gridissä. Siksi se on tärkeä osa opetusvaihetta, jotta siirtyminen A:lle sujuisi mahdollisimman helposti.
Darcyn haasteena on, että sillä on melko pitkä laukka-askel, ja se haluaisi helposti etenkin vauhdin vähän kasvaessa hypätä kokonaan boxin yli. Kootessaan itseään se taas helposti hiippailee vähän loikan sijaan. Hienoa on kuitenkin, että treenin aikana oikein näkee, kun koiran päässä raksuttaa ja kehittymistä tapahtuu yritysten, erehdysten ja onnistumisten kautta. :) Darcynkin loikkiminen boxin yli on vähentynyt huomattavasti ihan jo parin treenikerran aikana!
Darcyn ensimmäiset grid-treenit viikonloppuna:
Ensimmäistä kertaa 16.2.
17.2.
Oletin, että jos Darcyn ongelma tulee olemaan pitkä laukka-askel ja siitä johtuvat loikat, tulee Bingleyn haasteena olemaan liian lyhyt laukka-askel. Osuin aivan oikeaan, mutta yllätyin, kuinka helposti ongelma korjaantui. Siirsin boxia ensin hieman lähemmäs toista hyppyä, ja muutamalla toistolla sain siirrettyä boxia kauemmas, lopulta oikeaan paikkaansa. Valitettavasti en huomannut videoida vielä tässä vaiheessa... Joka tapauksessa vauhdin kasvaessa ja erityisesti oman liikkeen mukaan tullessa Bingley on jopa muutaman kerran loikannut Darcyn tavoin boxin yli. Toivo kahden loikan A:n alastulosta siis elää vahvempana kuin koskaan! :) Muuten Bingleyn haasteena on, että jälleen vauhdin ja vireen kasvaessa se saattaa kolautella boxia eli ei tee ns. tyylipuhdasta suoritusta. En itse pidä sitä kuitenkaan läheskään yhtä pahana kuin sitä, jos laukka-askel olisi jäänyt liian lyhyeksi. Ja kolautusten jälkeen Bingley aina ottaa opikseen ja korjaa oma-toimisesti suoritustaan. Tämä on niin parasta treeniä, kun koira saa itse ajatella eli oppii parhaiten!
Bingley gridillä:
Ensimmäistä kertaa 13.2.
16.2.
16.2.
17.2. Lopussa pystyin lisäämään mukaan jo ohjaukset, jee!
Lizzykin treenaa
Huh, miten vaikeaa onkaan mennä uudella koiralla, joka ei vielä osaa lukea rataa...tai osaa muutenkaan vielä juuri mitään. Hiki virtaa jo pienessä pätkässä, kun saa mennä niin kieli keskellä suuta. Silti ohjaus on ihan haparoivaa, kun on niin epävarma olo! ;) Mutta sehän treenaamisessa onkin niin hauskaa, että pikku hiljaa sitä oppii tuntemaan koiraansa ja se oppii tuntemaan mua. Ja kaippa tuo pentu vähän jo jotain osaakin, vaikka treenimäärä onkin ollut aika vähäistä. Elinan sanojen mukaan ollaan kuitenkin alusta asti tehty kaikki ajatuksella. Mä korjaisin että ollaan ainakin yritetty. Fiilis mennä Lizzyn kanssa agilitya on yleensä enemmän tai vähemmän kaoottinen. Tosin nykyisin onneksi jo vähän vähemmän. ;)
Tänään ATT:lle tuli Maiju Korhonen kouluttamaan, ja halusin hänen oppiinsa nimenomaan Lizzyn kanssa. Paljon oli meille uutta ja ihmeellistä, ohjauksista lähinnä jaakotus ja niisto. Mutta ihan tosi hienosti Liz jaksoi keskittyä melko pitkän treenin ajan ja palkkautui loppuun saakka lelulla. Ehkä siitä vielä aksakoira tulee, kun mä vaan opin ohjaamaan. ;)
Näköjään sitä tuntee jo aika hyvin koiransa. Tänään Piiralla kerroin aluksi kuulumiset ja miten luulen jokaisen puikulapään voivan. Jokaisen kohdalla ennustus meni nappiin, niin hyvässä kuin huonossa.
Lizzy sai aloittaa tänään.Sehän oli ihan pikkupentu, kun viimeksi olimme Piiralla ja silloin vain tarkistettiin, että neiti on suora. Tänään halusin, että se tarkistetaan ensin. Epäilin että jotain jumia voisi löytyä, koska välillä se on liikkunut selkä vähän köyryllä ja seistessä on jättänyt jalat vähän mahan alle (niin kuin edellisen postauksen kuvasta on nähtävissä...). Toisaalta mietin voiko kyse olla vain siitä, että muuttuva kroppa ei vielä ole aivan löytänyt tasapainoa. Jumihypoteesi osui kuitenkin oikeaan; lannerangasta löytyi lukko ja koko oikea puoli oli kireänoloinen. Piiran taikakädet hoitivat onneksi homman kotiin ja hoidon jälkeen Lizzy seisoi jälleen ranka suorassa. Oli ihanaa nähdä, kuinka se jo siinä vastaanotolla seisoi jättäen takajalat parempaan asentoon ja venytteli itseään oikein antaumuksella. :) Leena saikin kiitokseksi Lizzyltä useat pusutteluhetket!
Bingley ei millään ymmärtänyt, ettei sen vuoro tänään ollutkaan ensimmäisenä. Se otti maailman surkeimman ilmeen, huokaili syvään ja työnsi peppuaan koko ajan Piiran syliin. Ei ole helppoa pienellä pojalla, ei. Lopulta nämä hienovaraiset vihjeet ymmärrettiin ja Bingley pääsi käsittelyyn. Bingleyllä epäilin myöskin jumeja. Sen lihakset olivat tosi kuonaiset ja kireät ennen joulua, eivätkä hieronnat, tauko, nesteytys (siis nesteen lisääminen ruoan sekaan ;) ) ja B-vitamiinikuuri juurikaan auttaneet. Hieronnan jälkeen Bingley tuntui käsiin aina hetken aikaa paremmalta, mutta nopeasti vetäisi itsensä jälleen jumiin. Niinpä mietin, voiko nivellukko aiheuttaa lihasten kiristymisen, joka selittäisi hieronnan "tehottomuuden". Kuulemma voi, ja Bingley olikin ihan vintturassa...raukka. Lukko saatiin kuitenkin auki ja muutenkin rankaa liikkuvammaksi, Lizzyn lailla myös Bingleyllä oikea puoli oli kireämpi. Superhienoa, että Bingley saatiin hoidettua, mutta ajankohta hoidolle olisi voinut olla parempi. Piiran aikahan on varattu jo puoli vuotta sitten, enkä tietenkään silloin tiennyt, että tulevana viikonloppuna on TopTeam-leiri. Ideaalisti Piira olisikin suositellut meille parin viikon agilitytaukoa, mutta näillä mennään nyt... Luvassa paljon ravilenkkiä ennen leiriä ja hieronta leirin jälkeen, eiköhän tästä hyvä tule. :)
Darcy sai tapansa mukaan tarkkailla tilannetta sillä aikaa kun muut hoidetaan ensin. Joka kerralla tilanne on sille vähän jännä, mutta toisaalta on kiva huomata myös, että joka kerralla se osaa rentoutua vähän nopeammin. Hoidon osalta myös sen kohdalla ennustus osui oikeaan: Darcy oli elämänsä kunnossa! :) En itse asiassa muista koska viimeksi se olisi ollut näin hyvässä kunnossa Piiralla. Jumissa ollessaan Darcy lopettaa aina ensimmäisenä venyttelyn ja alkaa peitsata, nyt viime aikoina se sen sijaan on venytellyt enemmän kuin koskaan eikä peitsaamista ole esiintynyt aikoihin. Ihanaa että kolmikossa oli edes yksi suora. ;)
Jotenkin
siinä on aina tiettyä hohtoa tai ainakin jännitystä, kun pentu tulee
siihen ikään, että pääsee osallistumaan johonkin "viralliseen". Tänään Lizzy teki debyytin näyttelykehissä kun ei vielä muuhun ikä (tai taidot sen paremmin) riitä. ;)
Vaikka tämän "lajin" treenit ovat jääneet hyvin vähälle, esiintyi Lizzy kuin vanha kehäkettu. Mitä nyt häntä nousi liikkeessä kauniille kaarelle selän päälle. No, otan milloin tahansa mielummin koiran, joka nostaa hännän liian ylös kuin sellaisen, joka pitää sen visusti koipien välissä... Joten en voi kuin olla tyytyväinen Lizzyyn. :) Kaiken kruunasi kaunis arvostelu ja se, että tuomari Skaar Torbjörn piti Lizzyä ERInomaisena. Vaikka tokihan neiti on vielä ihan keskenkasvuinen...munihana pentu!
Tietysti ensisijaisena tavoitteena ja toiveena on, että kaikki kolme puikulanokkaa saavat pysyä onnellisina ja terveinä. Viettää sekä aktiivista harrastuskoiran että laiskan sohvaperunan elämää.
Mitä muuta?
Darcy
FI AVA-H.Mikä ettei? Ei tod. mikään itsestäänselvyys, mutta mahdollista ehkä kuitenkin. :)
Rytmitys ja ennakointi. Tuntuvat usein erityisen hankalilta nimenomaan Darcyn kanssa. Saan sen kanssa radat onnistumaan välillä oikeinkin hyvin (erityisesti) Jaakon treeneissä, mutta kisoissa rytmitys ja ennakointi menevät hyvin harvoin kohdilleen, minkä johdosta Darcy vetää kaarteet pitkiksi, minkä johdosta häviämme kisoissa lähes poikkeuksetta sekunteja... Toivon että tulevan vuoden aikana oppisin kisoissa suunnittelemaan radat siten, että Darcy tietäisi minne edetään eikä sen tarvitsisi vedellä pitkiä kaarteita joka estevälissä. Tämä vaatinee ennen kaikkea aika paljon luottamusta koiraan, että uskallan liikkua enkä jää nyhjäämään esteille.
Uusi uljas juoksu-aa. Projekti on alkanut ja sen nimi on Sanders Box!
Nollaprosentti jälleen kasvuun. Viime vuonna nollaprosentti oli 28. Eiköhän ensi vuonna voitaisi tehdä joka kolmas rata nollana? Prosentteina tietysti tarkoittaa 33.
Nopeus nousuun. Viime vuonna etenemän keskiarvo oli 4,13 m/s. Ensi vuoden lopussa se voisi olla vaikkapa 4,3 m/s.
Revanssi Harri Huittisesta. Tänä vuonna sen on tapahduttava!
Mejä-koe. Tavoitteena treenata verijälkeä sen verran, että päästäisiin osallistumaan kokeeseen loppukesällä / syksyllä. Darcylle tämä ei varmaankaan ole iso juttu, lähinnä kyse on allekirjoittaneen viitseliäisyydestä käydä vetämässä verisientä perässään pitkin metsiä.
Bingley
FI AVA-H.Mikä ettei Bingleyllekin? Kiire tosin tulee, koska hyppyvalioituminen on mahdollista aikaisintaan lokakuussa ja hyppiksiä on suhteessa paljon vähemmän kuin agiratoja...
Rohkeus. Bingley alkaa olla teknisesti jo aika taitava, ja se kääntyy niin näpsäkästi, että vähän huonompikin ennakointi riittää hyviin käännöksiin. Niinpä tavoitteena Bingleyn kanssa onkin löytää kisaradoille todellista rohkeutta, luottamusta koiraan, raivoa ja asennetta. Ja kuitenkin tarkkuutta eikä sähläystä...niiden kahden viretilan välinen raja on mun psyykeessä kovin häilyvä.
Rytmitys. On toinen asia, jossa opeteltavaa vielä riittää. Hyvä rytmitys auttaa pitämään Bingleyn vauhdin hyvänä, kun taas huonolla rytmityksellä (lähinnä oman liikkeen pysähtyminen) annetaan muille tasoitusta. Tavoitteena oppia näkemään radalla niitä paikkoja, joissa ei ole tarpeen juosta täysillä... ;)
Uusi uljas juoksu-aa. Projekti on alkanut ja sen nimi on Sanders Box!
Puomi. Pysyy ainakin toistaiseksi 2o2o:na, mutta siihen treenataan lisää vauhtia ja varmuutta.
Nollaprosentti jälleen kasvuun. Viime
vuonna nollaprosentti oli 23. Tavoitteena ihan reipas nousu 33 prosenttiin.
Nopeus nousuun. Viime vuonna etenemän keskiarvo oli 4,3 m/s. Ensi vuoden lopussa se voisi olla vaikkapa 4,5 m/s.
Luonnetesti. Tänä vuonna lupaan olla aktiivisempi ja ainakin yrittää saada Bingleylle järjestettyä lt-paikan.
Lizzy
Elämä. Se kai se on tärkein tavoite pienen junnupennun kanssa? :)
Terveystarkit.On varattu 4.4. Niitä odotetaan sormet ja varpaat ristissä.
Pari näytelmää. Ensimmäiset on jo viikon päästä. Lizzy tosin vaikuttaa olevan hitaasti kypsyvää tyyppiä (ihan kuin 9 kk iässä mikään valmis pitäisikään olla...), joten montaa kertaa ei taideta näin junnuna kehään mennäkään.
Agilityssa yhdessä oppiminen. Tuntuu että uuden koiran kanssa oppii taas itse lajista vähintään yhtä paljon kuin koirakin! Tavoitteena on ensisijaisesti pitää treenit hullun hauskoina, loogisina ja motivoivina. Ja lyhyinä! Opetellaan asioita pikku hiljaa Lizzyn tahdissa.
Ekat kisat. Lizzy tulee kisaikään 26.9. Edelleen - kiire meillä ei ole, mutta olisi kiva, jos saataisiin kepit ja kontaktit kisavalmiiksi niin, että päästäisiin korkkaamaan viralliset kisat vielä tämän vuoden aikana. Hui!
Mejä. Meidän perheen sopulit ovat molemmat innokkaita nenänkäyttäjiä. Niinpä oletan, että myös Lizzy nauttii verijäljen ajamisesta. Viime syksynähän se sai mennä ihan pientä pentujälkeä. Tavoitteena nyt treenata enemmän keväällä ja mikäli sekin syttyy lajille, niin mikä ettei senkin kanssa voisi kokeeseen osallistua. :)
Heidi
Kunnon kohotus. TopTeamissa pyysin Jerryltä kunto-ohjelmaa. Oon mä sitä vähän noudattanut. ;) Olishan se kiva olla kunnossa, kun tänä vuonna täyttää pyöreitäkin... :o
Suunnitelmallisuus. Mulla on huono tapa mennä hallille "tekemään jotain". Tänä vuonna yritän olla suunnitelmallisempi ja pyrkiä myös pitämään treenit lyhyinä. Ja ne tukevatkin toisiaan; kun on tarkkaan mielessä mitä menee tekemään, ei treenitkään niin helposti venähdä...
Suurin osa aktiivisista bloggaajista on jo päivittäneet viime vuoden saldon, mutta tavoilleni uskollisena teen sen vähän myöhässä...kuten näemmä kaikki päivityksen nykyisin.
Darcy
Darcyn vuotta 2012 ajatellessani tulee mieleen, että se on ollut hyvä ja tasainen. Mikäs siinä, eihän noissa adjektiiveissa ole mitään vikaa. :) Agilityssa Darcy ei ole häikäissyt, mutta silti kerta toisensa jälkeen yllättänyt minut sekä treeneissä että kisoissa. Eihän me vauhdissa pärjätä tai varmaan ikinä tulla pärjäämään ns. huipulla ainakaan täällä Turun seudulla, mutta mitäs siitä, ainakin meillä on hauskaa ja Darcy aina sulattaa mun sydämen vilpittömällä innollaan tehdä töitä. :)
Uutena lajina kokeilimme verijälkeä,
johon molemmat tykästyimme kovasti. Darcy syttyi lajiin saman tien,
mutta omaa laiskuuttani se pääsi valitettavan harvoin metsään, koska en jaksanut montaa kertaa käydä ensin yhtenä päivänä
tekemässä jälkeä ja seuraavana ajaa se. No, ehkä tänä vuonna
sitten. :)
Darcy
on onneksi saanut olla terveenä as ever. Alkuvuodesta se kastroitiin,
ajatuksella "jos mulle joskus tulee narttu, on se sitten helpompaa...".
Vuosi sitten asetin seuraavanlaisia tavoitteita vuodelle 2012. Toivoin että Darcy...
valioituu. Ja näinhän myös tapahtui elokuussa syntymäpäiväni kunniaksi. :)
saa yhden hyppysertin. Tämäkin toteutui!
kisaa ensimmäistä kertaa arvokisoissa. Tiedän että toisten mielestä on hölmöä osallistua arvokisoihin, jos ei ole edes todellisia mahdollisuuksia niissä menestyä. Mun mielestä taas osallistua voi hakeakseen tai jopa ylittääkseen omia rajojaan / tavoitteitaan tai vaikkapa ihan vaan huikean fiiliksen vuoksi. Me Darcyn kanssa ylitimme itsemme, pääsimme SM-kisoissa finaaliin, vaikka sieltä jäikin typerä "jännityskielto" Aalta hampaankoloon. ;) Myös MM-karsintoihin saimme osallistumisoikeuden, ja oli aika huikea fiilis päästä myös niihin kisaamaan omassa kotihallissa. :)
kehittyy teknisesti. Kaippa jotain kehitystä on tapahtunut, vaikka edelleen tuntuu, että Darcyn ohjaaminen menee hyvin harvoin nappiin. Kyllähän me puhtaita ratoja pystytään tekemään, mutta edelleen rytmitys on pielessä enkä ennakoi riittävästi. Yleensä se hyvä rata ja oikeat ajoitukset tulevat Jaakon treeneissä ehkä kolmannella yrittämällä, kun Jaakko on ystävällisesti pitänyt mulle saman saarnan, jonka joutuu toistamaan joka kerta. Niin että milloinkohan sitä oppii?
nollaprosentti nousee. Vuonna 2011 nollaprosentti
oli 25. Tavoitteena oli, että vuoden 2012 lopussa se
olisi 30. No, ei aivan "tavoitteeseen" päästy, joskin nollaprosentti nousi hieman ollen 28. Toisaalta pelkkä nollaprosentti ei (välttämättä) kerro paljonkaan, mutta olemme silti Darcyn kanssa tulleet vähän varmemmiksi, vaikka ns. nappiratoja kohdallemme sattuu kovin harvoin. Yleensä suoritamme radan aivan eri rytmissä, joskin jopa yllättävän usein oikeassa numerojärjestyksessä..
ottaa revanssin Harri Huittisesta. Huittinen tuomaroi sen verran vähän ja "väärissä" paikoissa viime vuonna, ettei revanssia vielä (korostan sanaa vielä) päästy ottamaan.
Tässä vielä Darcyn kisavuosi 2012 numeroina (suluissa edellinen vuosi eli 2011):
Startteja:
46 (60)
Nollat:
Yhteensä: 28
% - 13 kpl (25 % - 15)
...joista agiradoilta: 54 % - 7 (88 % - 15)
...ja hyppiksiltä: 46 % - 6 (12 % - 2)
Hyllyt:
39
% - 18 kpl (48 % - 29)
Muut
tulokset:
33
% - 15 kpl (27 % 16)
Nopeus:
Keskiarvo
kaikilta nollaradoilta: 4,13 m/s
Agiradat:
4,04 m/s
Hyppikset:
4,25 m/s
Bingley
Jos Darcyn vuosi on ollut tasainen, on Bingleyn vuosi ollut nousujohteinen. :) Vuosi sitten olimme alkuvaikeuksien jälkeen jo hieman löytämässä yhteistä agilitysäveltä, ja ilokseni voin todeta, että rytmimme osuu koko ajan enemmän ja enemmän yksiin. Lisäksi Bingley on kehittynyt vuoden aikana teknisesti paljon, vauhtikin on koko ajan kasvamassa ja mitähän ylisanoja vielä keksisi. :D Ja koska kaikki ei todellakaan aina ole ollut näin ruusuista, olen nauttinut viime vuoden aikana Bingleyn kanssa agilityn tekemisestä ihan valtavasti! Ei me nyt sentään vielä "valmiita" olla, ei lähellekään (ei onneksi ikinä), mutta matka on tärkeintä ja tällä hetkellä sen taittaminen mun pikkumustan kanssa on oikeinkin mukavaa ja palkitsevaa.
Terveysrintamalla olen saanut säikähtää sen verran, että Bingleyllä kuultiin sydämessä pieni rytmihäiriö, joka onneksi (!) osoittautui vaarattomaksi, luultavasti jopa nenäpunkin aiheuttamaksi. Muuten on pieni musta saanut elää tervettä ja nautinnollista elämää. :)
Vuosi sitten asetin seuraavanlaisia tavoitteita vuodelle 2012. Toivoin että Bingley...
valioituu. Tätä tavoitetta pidin epätodennäköisenä, mutta niin vain kävi, että Bingley valioitui ensimmäisissä mahdollisissa kisoissa 25.11.12. :)
saa yhden hyppysertin. Ja senkin se sai.
kisaa ensimmäistä kertaa arvokisoissa. SM-kisoihin pääsimme osallistumaan sekä yksilökisaan että joukkuekisaan, jossa saimme kisata hienossa Shetlanninlammaskoirat ry:n joukkueessa. Bingleyn kanssa oli mahtavaa kisata (kuten aina); joukkuekisassa pari huolimattomuusvirhettä ja yksilökisan karsintaradalla sujahdus väärään päähän putkea. Hieno kokemus kuitenkin! Karsintoihin osallistuminen jäi viime vuonna kiinni voittonollasta...se ei vaan tullut, vaikka oli niin monesti niin lähellä. No, eipä tuo nyt mitään haitannut ja tänä vuonna niitä on sitten tullut jo viime vuodenkin edestä... ;)
kehittyy teknisesti. Vuosi sitten mainitsin, että opetan keinun uudelleen ja halusin vahvistaa estehakuisuutta ja irtoamista. Keinu opetettiin uudelleen, ja nyt se on huomattavasti parempi, joskaan ei täydellinen. Lisäksi Bingley on oppinut lukemaan rataa ja ohjauksia, ja mikä tärkeintä, olen oppinut ohjaamaan sitä ehkä vähän paremmin.
nollaprosentti nousee. Vuonna 2011
Bingleyn nollaprosentti oli 18. Tavoitteeksi asetin 25 %, joka onnistui melkein eli vuonna 2012 nollaprosentti oli 23. Eihän se nyt päätä huimaa, ja tuntuu ehkä kornilta hehkuttaa Bingleyä niin paljon, vaikka vaan neljäsosa kisaradoista onnistuu...jos onnistumista siis mitataan puhtaalla suorituksella. Mutta jos onnistumista mitataankin sujuvuudella ja yleisellä fiiliksellä, on onnistuminen kiistatonta. Ainakin näiden vaaleanpunaisten lasieni läpi. Voin lainata. :)
pääsisi luonnetestiin. Luonnetestiin ei vielä viime vuonna ehditty (lue: en saanut aikaiseksi ilmoittaa). Mutta nyt on jo pariin paikkaan jonotusnumero kourassa, toivotaan että onni suosii ja mahdutaan mukaan. :)
Tässä vielä Bingleyn kisavuosi 2012 numeroina (suluissa edellinen vuosi eli 2011):
Startteja:
57 (56)
Nollat:
Yhteensä:
23 % - 13 kpl (18 % - 10)
...joista
agiradoilta: 77 % - 10 (94 % - 9)
...ja
hyppiksiltä: 23 % - 3 (6 % - 1)
Hyllyt:
47
% - 27 kpl (59 % - 33)
Muut
tulokset:
30
% - 17 kpl (23 % - 13)
Nopeus:
Keskiarvo
kaikilta nollaradoilta: 4,30 m/s
Agiradat:
4,23 m/s
Hyppikset:
4,54 m/s
Lizzy
Rakas Lissumissu oli vielä vuosi sitten vain pilke vanhempiensa Ruusun ja Röllin silmäkulmassa sekä harras hiljainen haave mun sydämessäni. Mutta nyt se on elävä ja elämäniloinen koko 33,5 cm:n ja 5 kg:n hurjalla voimallaan. Sydän!
Lizzyn vuoteen on mahtunut hurjasti kaikkea, sitä tavallista arkea, joka pennun silmissä on kaikki niin uutta ja ihmeellistä. Koko maailma. :) Agilitya olemme sen kanssa vähän aloitelleet Elinan valvovan silmän alla ja ehkä pikkuhiljaa opimme tuntemaan toisiamme enemmän ja enemmän. Eikä meillä ole mikään kiire mihinkään. Tosin välihuomautuksena Lizzy toteaa, että onhan hänellä kiire aina metsässä poikien ja muiden kavereiden kanssa. Tai ylipäätään kun tehdään jotain hauskaa, ja Lizzyn mielestä tosi monet asiat ovat tosi hauskoja.
Ja ensi jaksossa tutustumme kuluvan vuoden tavoitteiiin.