24. tammikuuta 2015

Kehän laidalla


Nenäpunkkikaranteeni ja Turun ylle laskeutunut jääkausi ovat taanneet äärimmäisen tylsän elämän karvaisille kavereille. No, onneksi nuo ovat päteviä myös sohvachampioonin roolissa.

Lizzy lähti tänään herkupyllynsä kanssa Vaasaan juoksulomalle. Ensimmäinen juoksuviikko on sujunut hyvinkin rauhallisissa merkeissä; Bingley on välillä käynyt häntää heilutellen nuuhkimassa tilanteen etenemistä, mutta Lizzy on vielä pitänyt hännän visusti alhaalla ja antanut pojankoltiaiselle hammasta. Muutaman päivän päästä tilanne ei todennäköisesti enää olisi näin leppoisa, joten Lizzy pääsi sopivasti vanhempieni kyydissä Vaasaan lomailemaan. Eli vajaamiehityksellä (tai vajailla miehillä :D ) mennään viikko tai kaksi, todennäköisesti kaksi.


Tänään oli myös toisella tapaa hyvin jännittävä päivä. Olin kehän laidalla jännittämässä, kun ensimmäiset omat kasvattini esiintyivät ensimmäistä kertaa virallisesti Turun KV-näyttelyssä. Enkä voisi ylpeämpi olla Renlystä ja Mindystä, jotka tänään olivat kehässä! :) Renlyn mielestä misseily oli mitä hauskinta puuhaa, häntä ylhäällä hän pomppi menemään. Mindy taas näytti siltä, kuin olisi kiertänyt kehiä vuosikausia, niin kauniisti se pönötti ja esiintyi kuin vanha konkari. Ja molemmilta ihanuuksilta sain miljoona pusua! 
 
Tuomari Elina Haapaniemi oli tiukka täti ja käytti koko asteikkoa hyllystä eriin, ainoastaan EVA taisi jäädä käyttämättä. :D Parasta oli nähdä kuinka iloisesti ja varmasti molemmat esiintyivät, mutta en voi olla kuin tyytyväinen myös junnujen arvosteluihin. 


Renly (Cerebellum's When I Get Famous)
11kk vanha tricolor. Sopiva koko. Hyvät ääreet joihin täyttyä. Kaunis ryhti. Pää on vielä kauttaaltaan kapea. Tummat silmät. Purenta ok. Hyvät korvat. Vielä kaita runko. Riittävästi kulmautunut edestä, hyvin takaa. Saisi liikkua hieman joustavammin. Valitettavan korkea hännän kanto liikkeessä. Turkki ei parhaimmillaan.
EH JUK3 

Renly tarkan tuomarin kopeloitavana. Kuva: Sari Sainio


Mindy (Cerebellum's Fascinating Rhythm)
11kk, tumma soopeli-valkoinen. Soma, femiininen juniori, joka esitetään hyvin kevyessä turkissa. Erittäin hyvät ääreet ja kaunis tyyppi. Hyvä luonnollinen ryhti. Varsin hyvä pään muoto. Kauniisti kannetut korvat. Tummat, hieman pyöreät silmät. Purenta ok. Luustoa voisi olla ripaus enemmän. Tasapainoisesti kulmautunut. Liikkuu varsin hyvin askelin, joskin etuliike saa tiivistyä. Tällä koiralla on paljon rotunsa ansioita ja saa tyyppinsä ansiosta ERIn.
ERI JUK2 (junnunartuissa kilpaili 13 koiraa, joista vain kolmelle ERI)


Mindy. Kuva: Sari Sainio

Kuva: Sari Sainio

Kuva: Sari Sainio

Kuva: Sari Sainio
 


16. tammikuuta 2015

Parempi kuin paha


Huomenna meidän piti kisata. Bingley olisi päässyt hyppyradalle kruisailemaan ensimmäisen kerran sitten toukokuun, Darcyn kanssa oltaisiin pidetty muuten vain hauskaa kolmen radan verran. Suunnitelma oli hyvä kunnes Bingley alkoi niiskuttaa tiistaina. Hemmetin nenäpunkki, joka on (luvattomasti) vieraillut laumassamme kerran aiemminkin pari vuotta sitten. Keskiviikkona aloitettiin Milbemax-kuuri, eikös se siitä. Harmittaa vähän, mutta ehkä (vähintään) miljoona kertaa vähemmän kuin kinnervian tai muun "pikkujutun" vuoksi. Nenäpunkki on onneksi helposti hoidettava riesa. 

Toinen ainakin tuleva "riesa" on juokseva neiti Lizzy. Merkit ovat olleet näkyvillä: lenkeillä tiivis merkkailu kulmakunnan pojille, ylenpalttinen hellyydenkipeys sekä ajoittainen kokonaisvaltainen laamailu. Eikä Bingleykään ole ollut ihan välinpitämätön Lizzyn herkkutuoksujen edessä. Silti en odottanut juoksuja ihan vielä. Aiemmin juoksuväli on ollut tarkalleen 7,5 kk, nyt se oli vain viikon yli 6 kk. Sain kuitenkin onneksi heti neuvoteltua Lizzylle täyshoidon Vaasasta tärppipäivien ympärille (kiitos äiti ja iskä!), eiköhän me ensi viikonloppuun saakka pärjätä sekalaumalla. Nyt on vielä hyvinkin rauhallista.



Kuvat shelttien ja koikkereiden yhteislenkiltä ennen joulua.
Paimion hiekkakuopilla oli kivaa, kiitos Ella ja Suvi!
Kuvat: Suvi Reini






5. tammikuuta 2015

Sydän kävi kurkussa ja palasi paikalleen pakahtumaan


Uudenvuodenaatto meni leppoisasti. Onni on ilotulituksia tai muitakaan kovia ääniä pelkäämättömät koirat. Vuoden ensimmäinen päivä vietettiin ulkoillen melko paljon. Aamulla tunnin metsälenkki, iltapäivällä puolen tunnin samanmoinen. Sitten vielä illalla lähdimme 1,5 tunnin hihnalenkille Jennan ja koirien kanssa. Vähän sen jälkeen kun olimme tulleet iltalenkiltä, säikäytti Bingley mut totaalisesti. Yhtäkkiä se oli taas kolmella jalalla - flashback viime toukokuulta. Se ontui leikattua jalkaa hetken aikaa, jonkin ajan päästä astui jo varovasti sille ja aamulla oli jo ihan normaali. Siitä huolimatta kurkkua kuristi pelko siitä, että jänne olisi luksoinut taas. Onneksi heti seuraavana päivänä eli perjantaina mulla oli Lizzylle varattuna fysioterapia-aika Sofie Henrikssonille Koira-kissaklinikalle. Otin Bingleyn mukaan, ja onneksi jalkaa ehti fyssarin lisäksi katsoa kaksi eläinlääkäriä. Kivi vierähti sydämeltä, kun kaikki kolme olivat sitä mieltä, että jänne ei luksoi. Huh! Todennäköisesti Bingley siis oli vähän liukastunut jäisellä tiellä. Kuulemma leikattu kohta myös kerää herkemmin nestettä, joten rasituksen jälkeen voi olla siitäkin johtuvaa se hetkellinen ontuminen. Pääasia kuitenkin että jänne oli edelleen tiukasti paikallaan. :) 




Vaikka käynnin aikana kolme eri ihmistä kopeloi Bingleyn jalkaa, niin varsinaisestihan se oli silti Lizzyn aika. ;) Melko hyvin sitä näköjään jo alkaa tuntea koiransa, kun omat veikkaukset osuivat oikeaan. Lizzy siis oli suora, vähän jäykkä lantiosta mutta ei ollenkaan niin paha kuin joskus aiemmin. Isoin ongelma-alue oli tällä kertaa ylempänä selässä, todennäköisesti tullut jostain törmäyksestä. Kuulemma tuntui samalta kuin iso mustelma. Isommilta törmäyksiltä mun mielestä ollaan nyt vältytty, mutta väkisinkin vapaana ollessa tulee pientä kosketusta ja osumaa, kun mennään lujaa. Enkä mä koiria ihan pumpulissakaan halua pitää. Erittäin positiivista kuitenkin on, että Lizzy oli pysynyt suorassa ja pientä tälliä lukuunottamatta näinkin hyvässä kunnossa. Toivotaan että sama meininki jatkuu. :) 





Viikonloppuna alkoi ATT:n valmennusryhmä, johon pääsimme Bingleyn kanssa. Jalan hetkellisen ontumisen takia melkein peruutin osallistumisen, mutta uskaltauduin kuitenkin treenaamaan, koska sekä fyssari että eläinlääkäri olivat sitä mieltä, että voimme osallistua. Hysteerisenä olen kytännyt jalkaa, mutta pienellä pojalla on onneksi kaikki neljä jalkaa olleet tukevasti maassa koko ajan. :) 

Kouluttajana oli uusi tuttavuus, Teemu Linna. Tykkäsin treeneistä tosi kovasti, ja vielä enemmän tykkäsin siitä, että pääsin taas kaahottamaan mun pienen mustan pojan kanssa. Viimeisistä kunnon treeneistä onkin aikaa 7,5 kk. Mietin että miten mahtaa rytmi jälleen löytyä pitkän tauon jälkeen, mutta ainakaan viikonlopun perusteella ei isoa ongelmaa ole. :) Treenien teemana oli rytmitys ja perusohjaukset. Oli todella hyödyllistä palata perusteisiin! Lisäksi on myönnettävä, etten muista koska mulla on viimeksi olleet jalat näin kipeinä agilitytreenien jälkeen. Tulipa juostua! Sen lisäksi, että koin perusteisiin palaamisen treenillisesti virkistävänä ja hyödyllisenä, oli suoraan paahtaminen tietysti Bingleyn agilityynkin palaamisen kannalta parempi vaihtoehto kuin rata täynnä kiekuroita ja tiukkoja käännöksiä. Win-win. Rimat pidin maan tasossa (en maassa), koska hyppyjä tuli sen verran paljon, että olisi ollut turha rasittaa jalkaa ylenmääräisellä hypyttämisellä vielä tässä vaiheessa. Viilaamista tekemisessä löytyy aina, mutta pikkumusta toimi loistavalla asenteella (kuten aina) enkä voinut kuin nauttia sen kanssa tekemisestä. Iso sydän!