Hyvät ja huonot uutiset

Vuoden ensimmäiset kisat takana.

Hyvät uutiset: treenattavat asiat eivät lopu.

Huonot uutiset: treenattavat asiat eivät lopu.

Minien ensimmäisellä radalla puomi oli toisena esteenä. Eikä meidän tarvinnut siitä eteenpäin kisatakaan, koska Bingley loikkasi (taas) puomin kontaktin törkeästi. Onneksi ihana Jänesniemen Elina (kontaktien kuningatar) oli paikalla ja sain loistoneuvot siihen, mitä me tehdään jatkossa. Puomiongelmahan meillä on nimenomaan kisoissa, koska olen päästänyt sen loikkimaan. Olen miettinyt, miten siihen olisi järkevää puuttua: palauttaa kontaktille, mennä koko kontakti uudestaan vai stopata loikkaamisen jälkeen ja kävellä maaliin. Elina oli sitä mieltä, että jälkimmäinen voisi toimia Bingleyllä parhaiten, joten loikan jälkeen Bingley istumaan, lyhyt paikallaolo, siitä vapautus ja pois radalta. Lisäksi Elina huomautti, että mä olen kyllä kisoissa ja treeneissäkin vapauttanut usein liikkeellä eli palaamme myös ihan perusharjoituksiin. Paljon liikehäiriötä ja lelujen heittämistä! Lisäksi Elina otti puheeksi mielenkiintoisen seikan. Treeneissä kontakteista yhtä paljon palkkaa kuin muistakin esteistä. Ei siis niinkään palkkaa yksittäisestä puomin suorituksesta vaan kokonaisuudesta. Eli kun koira tietää mitä siltä halutaan (osaa jo asian), täytyy siltä treeneissä vaatia sitä ilman, että palkka odottaa jokaisen suorituksen jälkeen. Koska ei se kisoissakaan odota kuin vasta maalissa. Elina oli sitä mieltä, että mieluummin treeneissä palkka esim. yhden hypyn tai muun esteen jälkeen kuin suoraan kontaktilta. Lisäksi treeneissä satunnaisesti sekä kisamaisia nopeita vapautuksia että kontakteille kunnolla pysäyttämistä ja liikkumista itse taakse ja juosten ohi kerran, pari tai useamminkin. Samoin kisoissa, jos on virhe alla, kannattaa reilusti pitää kontaktilla ja tehdä omalla liikkeellä häiriötä. Tärkeitä perusasioita, joita tarvitsin Elinan jälleen muistuttamaan.

Toisella radalla päästiin heti harjoituksen ytimeen. Hyvä, rohkea (joskaan ei täysin virheetön, onneksi) rata takana ja puomi toiseksi viimeisenä esteenä. Komea loikka jälleen (taisi kyllä osua kontaktipinnalle), istutus, vapautus ja maaliin. Totesin että harjoituksia on syytä jatkaa omatoimisesti ennen kuin menemme loikkimaan taas kisoihin, ja huokaisin helpotuksesta, että viimeinen rata on hyppyrata. Tai huokaisin kunnes takaraivoon iski rimapelko. Siis pelko siitä, että Bingley räiskii ihan satavarmasti jokaikisen riman. Kuuden vuoden yliopistokoulutus ja yli kolmen vuoden työkokemus psykologian parissa eivät näköjään vielä ole auttaneet oman pään hallinnassa. Tässä pelossa muutin suunnitelman lennosta, en uskaltanut mennä kahden esteen taakse vastaanottamaan (koska ihan satavarmastihan se eka rima olisi lentänyt...), vaan lähdin melko läheltä ensimmäistä estettä, mikä avasi Bingleylle näkymän suoraan putkeen (jonne siis ei pitänyt siinä vaiheessa rataa mennä) ja sujahti sinne ennen kuin ehdin kissaa (saatika koiraa) sanoa. No, sen ylimääräisen putken jälkeen ei yksikään rima tippunut. Tietenkään.

Opetus numero 1: Älä pelkää.

Opetus numero 2: Älä muuta suunnitelmaa.

(Opetus numero 3: Opeta kontaktit.)

Näillä päässee aika pitkälle?

Jottei päivästä jäisi pahamieli, täytyy jokaisella olla oma pieni terapiakoira. Darcy teki jälleen tehtävänsä, hienon nollatuloksen samaisella radalla etenemällä 4,68 m/s (sij. 4/33). Toisella radalla menikin sitten kaikki mönkään mikä vain voi. Darcyn kanssa kun homma lähtee lapasesta, ei sitä niin vain parsitakaan kasaan enää saman radan aikana. ;) Kolmannella radalla nollaa pukkasi kolmanneksi viimeiselle esteelle saakka. Keinu yleisöä päin (lähellä aitaa) oli pienelle herralle kuitenkin liikaa, ja se päätti hypätä pois ettei vahingossa lennä jonkun pelottavan katsojan syliin. Ihan aiheellinen pelko toki (vai mitä Darcy?), jota en osannut etukäteen mitenkään ennakoida.


Sellainen kisapäivä siis. Yksi nolla kuudesta radasta, on kai sekin jotain. Jostain masokistisesta syystä silti tuli olo, että kisaamaan pitäisi taas pian päästä. Se ei kuitenkaan liene mahdollista. Kohta elämä pyörii toivottavasti pikkupalleroiden ympärillä, joten kisaaminen jäänee vähäiseksi ennen huhtikuuta. Onneksi, koska kuten jo alussa totesin, treenattavaa riittää.

Tuleva äitikoira voi hyvin. Hän auttelee kovasti kotitöissä, kuten hyvän kotiäidin kuuluukin. Odotan että esipesun lisäksi se oppii myös laittamaan tiskit koneeseen, pesemään pyykit ja imuroimaan.

Hmm. Yksin kuvaamisessa on haasteensa.