19. marraskuuta 2011

Aina ei voi onnistua...

...ei edes joka kerta. Viime viikonlopun hienojen kisojen ja torstain treenien jälkeen oli aika laskeutua takaisin maanpinnalle. Eiköhän kuusi hyllyä päivässä riitä siihen? ;)

Tänään molemmat pojat pääsivät siis kisaamaan Lohjalle kolmen startin verran. Onneksi luokat olivat suhteellisen pienet ja kisat käytiin mini-medi -järjestyksessä, joten odottelua ei juurikaan tullut. Ja onneksi oli hyvää seuraa, muuten olisi ehkä voinut harmittaa koko reissuun lähtö... :) Agilityssa pitäisi tietysti kyetä tekemään minkälaisia ratoja tahansa, mutta niin se vain on ainakin meidän kohdalla, että tietynlaiset rataprofiilit sopivat meille paremmin kuin toiset. Tänään oli vuorossa niitä vähemmän sopivia. Ei oikein saatu tehtyä yhtään sujuvaa rataa, vaikka kaikista radoista löytyikin myös niitä kuuluisia hyviä pätkiä. Ja erityisen iloinen olen siitäkin, että Darcy oli aivan oma iloinen itsensä uudessa hallissa! Vielä viime talvena / alkukeväästä uusissa halleissa Darcy paineistui, mikä näkyi heti vauhdissa. Kesän ulkokisojen jälkeen jännittikin vähän, miten Darcy reagoi taas (vieraisiin) hallikisoihin, mutta näemmän kokemus ja rakkaus lajiin ovat tehneet tehtävänsä, eikä edes puomin viertä juokseva tuomari häirinnyt Darcya. :) Ja Bingleystä täytyy sanoa, että vaikka hyllyjä ropisikin ja pakka välillä hajosi, niin meno ei kuitenkaan muuttunut samanlaiseksi pyörimiseksi kuin kesällä, vaan saatiin mokienkin jälkeen koottua itsemme ja jatkettua matkaa sujuvasti. :)

Nämä kisat eivät siis jääneet historiaan mitenkään erityisen merkittävinä, mutta saatiinpa taas kokemusta. Tänä vuonna on tiedossa vielä yhdet kisat - kotikisat joulukuussa. Vuoden vaihteessa onkin sitten tarkoitus pitää taukoa myös treenaamisesta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti