27. elokuuta 2011

Kuulumisia

Paljon kaikkea on tapahtunut sitten viime päivityksen. Tärkeintä kuitenkin se, että Darcy on voinut hyvin eikä ole saanut uusia kohtauksia. :) Vielä ei voi huokaista helpotuksesta, mutta toisaalta elämä jatkuu ja ainakin Darcy osaa nauttia siitä täysin siemauksin.


Kuva: Jukka Pätynen

Viime viikonloppuna kisattiin Espoossa. Ei ihan olleet meidän kisat. ;)) Sari M. tuomaroi medit ja Johanna N. minit. Mun olis tehnyt mieli vaihtaa radat päittäin. :D Sarin radat olisivat luultavasti sujuneet paremmin Bingleyn kanssa ja taas Johannan radat Darcyn kanssa. No, ei auttanut haluamiset... ;) Ollaan harjoiteltu irtoamista ja molemmat irtoilivat vähän turhankin hyvin. Toisaalta pidän pelkästään hyvänä sitä, että koira irtoaa, joten en ollut pahoillani tästä pienestä irrottelusta. :) Muuten kerättiin hyllyjä, mutta Bingleyn kanssa tehtiin toisella radalla "melkein nolla", ainoastaan yksi muurin palikka lensi. En jaksanut ladata youtubeen muita videoita kuin Bingleyn kakkosradan, josta se sai vitosen.

Kontaktit aiheuttivat kuitenkin taas päänvaivaa. En toisaalta yhtään ihmettele, ettei Bingley osaa kontakteja, koska mä oon kyllä ollut mahdollisimman epälooginen sen suhteen, mitä mä siltä vaadin. :( Välillä mä oon antanut sen tulla läpi kisoissa, välillä oon vaatinut siltä 2on2offia ja välillä taas vapauttanut sen 4on-asennosta, kuten nyt Espoossa (kuten videoltakin näkyy...). Äh, miten tämä voikaan olla itselle niin vaikeaa..? Mä kuitenkin haluaisin sille hyvät ja nopeat kontakit (kukapa ei?), mutta enhän mä vaan voi jatkaa tällä epäloogisella linjalla, koska hämmentyneenä se suorittaa kontaktit superhitaasti ja kaiken lisäksi epävarmasti. Nyt vielä kaiken lisäksi maanantaina se ei treeneissäkään tiennyt, mitä mä siltä haluan - sielläkin se jäi seisomaan kontaktille ja hiippaili sieltä 2on2off-asentoon. Onneksi mulla on kontaktin palanen kotona, joten viikolla iltapuhteeksi muistuteltiin oikeaa asentoa. :) Perjantaina kontaktit näytti treeneissäkin taas ihan eriltä! Bingley tuli jo varmemmin suoraan oikeaan asentoon, eikä jäänyt kuhnailemaan kontaktille. Eihän sen kontaktit vieläkään nopeat ole, mutta varmasti harjoitus tuo sille varmuutta ja nopeutta. Lisäksi pohdittiin kaverin kanssa, että Been kanssa voisi erikseen ottaa ns. vauhtitreeniä eli vapauttaa se heti oikeaan asentoon tultuaan leikkimään ja sitten erikseen vahvistaa vielä oikeaa paikkaa ja siinä pysymistä. Sitten vaan oma pää kylmäksi ja päätös siitä, että vaadin siltä hyvät kontaktit myös kisoissa! 


Kuva: Jukka Pätynen
Kieli keskellä suuta kontaktille. Ei oo helppoo, kun ohjaaja ei osaa päättää mitä haluaa. ;) 

Tänään lähdettiin Lohjalle, jossa Bingley kisasi kolme starttia. Darcy pääsi tällä kertaa vain turistiksi mukaan. Olin ihan varma, että meno loppuu puomeihin, mutta toisin kävi. :) Ensimmäisellä radalla Bingley oli melkoinen Ville-Vallaton, ei siitä sen enempää. ;) Seuraavilla radoilla meno oli jo ihan hyvän oloista - Bingley oli vauhdikas ja paljon varmempi kuin aikaisemmin! Ehkä hienointa oli kuitenkin se, että puomin kontaktit toimi tosi hyvin! Ensimmäisellä radalla ei puomia ollutkaan, mutta toisella radalla se kyllä ensin jäi 4on-asentoon, mutta tuli hyvin pian 2on2off-asentoon (vrt. Vaasassa jossa se seisoi kontaktilla 7 sekuntia...). Kolmannella radalla se kuitenkin laukkasi suoraan oikeaan kohtaan! Jes, ehkä tämä tästä! :)) Murheenkryyniksi näillä radoilla osoittautui kuitenkin kepit. Diagnosoin Bingleylle hahmotushäiriön. Kahdella viimeisellä radalla kepit olivat valkomustat, niin että alaosa oli valkoinen. Bingleyllä on vahva pujottelu, joten kyse ei voinut olla muusta kuin siitä, että se ei yksinkertaisesti hahmottanut koko keppejä. Bingley juoksi ohi monta kertaa eikä varmaan kertaakaan pujotetellut loppuun saakka. Kisojen jälkeen kävin ottamassa nämä kummajaiskepit muutaman kerran ja lopulta Bingley tajusi, mikä juttu tämä on ja saatiin onnistumisia. Kaiken kaikkiaan jäi kuitenkin kisoista hyvä mieli. Videoita ei tällä kertaa saatu, kun "kuvaaja" meni radalla juuri ennen meitä...


Kuva: Jukka Pätynen
Kepit me kyllä (normaalisti) osataan... ;)

Koirakuvat.fi:n arvonnassa voitettu palkintokin on nyt lunastettu, kuten kuvista näkyy. ;) PM-kisojen yhteydessä järjestettiin kuvaussessio Jukka Pätysen kanssa. Käytiin ensin metsässä ottamassa kuvia, sitten siirryttiin ATT:n hallille ottamaan agilitykuvia. Oli ihan mielettömän hauskaa! Ja ehkä paras palkinto, minkä olen voittanut...upeita kuvia! Nutrolin oli muuten kysellyt Jukalta uusia mainoskuvia, ja lopulta päätyi valitsemaan Darcyn mannekiinikseen promootiomateriaaliinsa! :)) Nyt odottellaan Nutrolinin uusia mainoksia sillä silmällä... ;))


Kuva: Jukka Pätynen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti