Mindy kävi perjantaina ultrassa, ja valitettavasti kohdusta ei löytynyt yhden yhtä sikiötä. :( Tulos tuli hieman yllätyksenäkin, koska Mindyllä on ollut hyvin selkeitä oireita aina ruokahaluttomuudesta ja närästyksestä käyttäytymisen muutoksiin ja nisien punoitukseen / turpoamiseen. Eikä Mindy ole ennen kärsinyt valeraskauksista. Seurailemme tilannetta nyt vielä, ja jos oireet jatkuvat voimakkaina ja etenkin jos vyötärö alkaakin kasvaa, viedään Mindy uusintaultraan. Mutta hyvin epätodennäköistähän se toki on, että Mindy kuitenkin olisi tiineenä. Valitettavasti astutus taisi sittenkin onnistua liian myöhään. Harmittaa sekä omasta että pentukyselijöiden puolesta melkoisesti ettei kevätpentuja tulekaan, mutta näin se elämä (ja etenkin koirien kasvattaminen) välillä menee. Näillä näkymin on tarkoitus yrittää uudelleen syksyllä seuraavista juoksuista. Nyt kun kokemus on karttunut ensikertalaisilla, niin toivotaan että silloin hommat onnistuvat vähän nopeammin. ;)
Sen sijaan ilouutisina voin kertoa, että Lizzystä on kuin onkin tulossa isoäiti, kun kasvattini Fay (C. Pure Imagination) on ultrattu tiineeksi ja sille odotetaan pentuja syntyväksi viikolla 14! :) Nämä pennut menevät Pian pentulaatikkoon, ja yhdistelmään voi tutustua tarkemmin täältä: klik. Toiveissa on kivoja ja aktiivisia koiria harrastuksiin, pentukyselyt suoraan Pialle! ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti