20. helmikuuta 2016

Kevätpentuja tilaukseen!



Melkoinen viikko takana. Päivät töissä ja illat astutuspuuhissa. Ensimmäisen kerran menimme tapaamaan Batmania (Rokkitassun Ego Has Landed) viikko sitten lauantaina (12. juoksupäivänä). Lizzyllä tärpit ovat molemmilla kerroilla sen saadessa pentuja olleet 12. ja 13. vrk:lla, joten . Mindy oli kuitenkin viikonlopun ajan hyvin haluton ja kiukkuinen, Batman oli kiinnostunut muttei edes yrittänyt hypätä selkään. Siinä vaiheessa iski epävarmuus ajankohdasta...Bingley on ollut aiemmin hyvin tarkka ilmaisemaan parhaat päivät, mutta nyt kastraation jälkeen sen asenne on ollut enemmän tai vähemmän evvk. Hienoa, ettei sen tarvitse enää stressata juoksujen aikana, mutta nyt vasta huomasin, kuinka verraton apu se on ollut astutusajankohdan määrittämisessä. Koska progejakaan en ollut ottanut ja aloin maanantaina epäillä, mikä juoksun tilanne on, päätin lähteä Käpäläkoplan Kittan luokse tapaamaan kokenutta urosta, Nightia (Carmylie Arctic Nights). Night lähti kyllä astumaan, mutta eivät jääneet nalkkiin. Kitta sanoi myös, että Nightin käyttäytymisestä näki, ettei paras ajankohta vielä ole käsillä. Helpotti tietää, ettei tärpit ainakaan ole menneet ohi. Tiistai pidettiin taukoa yrityksessä, ja keskiviikkona taas palattiin yrittämään alkuperäisen urosvalinnan eli Batmanin kanssa. Keskiviikosta lähtien Mindy ei enää ollut läheskään niin kiukkuinen, joten siitäkin päätellen ajankohta alkoi olla parempi. Myös Batman lähti nousemaan selkään, keskiviikkona ja torstaina oli oikein hyvää yritystä, mutta pari ei siitä huolimatta jäänyt nalkkiin. Perjantaina päätimme jälleen yrittää, ja kuinka ollakaan, silloin vihdoin astutus onnistui loppuun saakka ja nuoripari jäi nalkkiin. Voi sitä tunnetta, kun Fannyn kanssa tajuttiin, että ei hitto, nyt ne ovat nalkissa! :D Täytyy sanoa, että onpa ollut hurjan opettavainen viikko. Erityisen iso kiitos Kittalle, joka jaksoi ohjeistaa ja kannustaa meitä kokemattomampia astuttajia!

Astutus siis onnistui eilen perjantaina, juoksun 18. päivänä. 
Toivotaan ettei mennyt liian myöhään ja että meille tulisi kevätpentuja. :)

Tarkemmat tiedot Pentuja-sivulta. 





 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti