10. maaliskuuta 2014

Ei ne aina nuku


Pennut nukkuvat kauneusunia vielä valtaosan ajasta, mutta joka päivä alkavat olla touhukkaampia ja  ottaa enemmän ja enemmän kontaktia. Pari päivää sitten päästin ne ensimmäistä kertaa tutustumaan pentuaitauksen ulkopuoliseen maailmaan. Ei siinä muuten mitään, mutta viime yönäkin heräsin pari kertaa siihen, kun pennut hyppivät ja kiljuvat vasten porttia eivätkä voi millään ymmärtää, miksei muka keskellä yötä voi päästä vapaammille vesille leikkimään. Pennunkatsojille, jotka ovat osuneet uniaikaan, olen yrittänyt sanoa, että kyllä ne oikeasti välillä ovat ihan hereilläkin. ;) Alla yksi videotodiste siitä. Bingley murisee taustalla nonstoppina, hän on vähän näreissään näistä talonvaltaajista, joita on niin montakin, ettei niitä edes voi seurata yhdellä katseella. :P



Slaikka (trikki, jolla valkoinen täplä selässä) on pennuista paitsi isoin, myös selkeästi motorisesti kehittynein. Tuntuu kuin se olisi koko ajan askeleen edellä kehityksessä muita. Muut tulevat tasaisen varmasti perässä. Kaikista viidestä on kuitenkin tullut esiin tosi kivoja piirteitä ja oma suosikki vaihtelee hetken mukaan. Hienoja pieniä shetlantilaisen alkuja! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti