7. syyskuuta 2013

Edelleen me juostaan A:ta


Lyhyt päivitys juoksu-A:sta.

Ongelman nimi siis on, että Bingley tulee A:n alastulon kahdella laukka-askeleella. Laukat ovat aavistuksen lyhyitä (pieni koira), ja Bingleyn rytmitys on nyt vakiintunut siten, että toinen laukka-askel osuu aivan kontaktiradan tuntumaan. Näin ollen on aivan tuurista ja tähtien asennosta kiinni, osuuko joku, kaikki tai ei yksikään tassuista kontaktipinnalle. Sinänsä hyvinkin turhauttavaa.
 
Yritin saada sitä tulemaan alastulon kolmella askeleella. En onnistunut. Seuraavaksi yritän nyt saada pidennystä sinne, minne sitä lienee vielä mahdollista saada eli harjanteen yli loikkaavaan laukkaan. Tänään laitoin ponnarit ylhäälle ja liki kaikilla toistoilla kaikki neljä tassua osuivat kontaktipinnalle, joskin edelleenkin jää melko ylhäälle. Jos tämä ei toimi, niin sitten multa loppuu kyllä mielikuvitus ja ehkä motivaatiokin. Mä en ymmärrä, miten yhden juoksu-A:n opetus voi olla näin vaikeaa. :D
 
 
 
Darcyn juoksu-A on tällä hetkellä kohtalaisen hyvä. Ei se nyt ihan satavarma ole, mutta riittävän hyvä kuitenkin. :)
 
 
 
 

2 kommenttia:

  1. Onko sulla mahdollisuutta hieman madaltaa A:ta. Helpompi juosta, kun on loivempi kulma. Ei takaa onnistumista, mutta kannattaa varmasti kokeilla. Rondolla on myös tullut viime aikoina vähän ongelmaa tuon harjan yli venyttämisen kanssa ja hankittiin pari virhettä kisoista. Tehdään nyt hetki madallettua versiota ja muistellaan, miten sen kulman yli tultiinkaan. Aika nopeasti on lähtenyt taas parantumaan. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos. :) Miksiköhän mä en ollut tuota tajunnut itse? :D Lizzyn kanssa ollaan tosiaan nyt treenattu vauhtia ja varmuutta madalletulla A:lla ja nostettu sitä pikku hiljaa, mutta voisi olla hyvä idea palata myös Bingleyn kanssa hetkeksi matalalle A:lle, jotta saisi nimenomaan sitä harjan yli menevää laukkaa pidennettyä.

    VastaaPoista