6. lokakuuta 2012

Sydän sykkii sulle eikä hellitä vieläkään


No nyt on hyviä uutisia!

Viime postauksessa kirjoitin Bingleyn sydämestä kuuluneesta rytmihäiriöstä. Ja nyt voin suuresti helpottuneena todeta, että kyse oli enemmän tai vähemmän väärästä hälytyksestä. :) Bingley kävi EKG:ssa, jossa todettiin "normaali sinusaurytmia eli rytmi muuttuu hengityksen tahdissa. Lisälyöntejä ei ollut havaittavissa (6 min. tallennus). Aikaisempi rytmihäiriö on saattanut liittyä nenäpunkkiin (voimakas vagushermoärsytys mm. hengitystieongelmissa voi aiheuttaa sydämen rytmin muutoksia)". Bingleyllähän oli tuolloin juuri nenäpunkkioireita, joiden vuoksi koko poppoo saikin lääkityksen ja eläinlääkäri selitti, että Bingleyllä on saattanut käydä samoin kuin usein lyhytkuonoisilla koirilla eli hengitysvaikeudet (niiskutus, tukkoisuus) ovat jollain tavoin vaikuttaneet sydämeen aiheuttaen harmitonta sivuääntä. Tärkeää oli kuitenkin tutkia sydän jälleen kerran ja saada taas siunaus normaalille elämälle ja harrastamiselle! :)


Bingleyllä on on-off-nappula. Se on joko-tai. Säätö nyt offilla.

Harrastettu on. Kisattukin on! Tosin kartturi on ollut vähän huolimaton, eikä nollilla ole juurikaan juhlittu. Pari viikkoa sitten Tsaulla Bingleylle pari hienoa (Jalosen!!!) rataa ärsyttävillä vitostuloksilla: toisella rima ja toisella huolimaton ohjaus (eli oletus) että koira menee putkeen - ei mennyt eli kielto tuli siitä. Viime viikonloppuna Maalahdessa en kertakaikkisesti löytänyt itselleni kisafiilistä. Bingleylle molemmilla radoilla kielto keinulle. :/ Ensimmäisellä radalla ohi myös viimeiseltä hypyltä, jota en edes lähtenyt korjaamaan... Ja kun kisojen jälkeen otin muutaman kerran puukeinua "ettei jäisi jäisi mitään traumoja", meni kaikki tietysti kuin Strömsössä. Darcy-rakas yritti paikkailla p***aa ohjaajaansa, toisella radalla siitä huolimatta jotain sekoilua ja hylly, toisella kökösti ohjattu nolla, sij. 3. Kuten Mikkilän Sari asian kauniisti ilmaisi, "sä et kyllä yhtään ohjannut Darcya". :D


Kuva: Sirpa Saari

Darcy ihan itsensä näköisenä. Kuva: Sirpa Saari

Maailman ihanin Darcy. Sydän!!   Kuva: Sirpa Saari

Lissumissu oli pätevä viimeisellä Elinan pentuagilitykerrallaan. Joku on varmasti käynyt treenaamassa salaa, koska neiti ylitti mun odotukset (jotka tosin olivat ihan olemattomat!) ihan täysin. :) Lizzyn kanssa idea on ollut mennä ihan superlyhyttä pätkää kerrallaan: pari toistoa, superpalkka ja autoon. Mutta täytyy myöntää, että kerran jos toisenkin on käynyt mielessä, että miten ihmeessä mä oon ikinä saanut opetettua pojat (edes) tuolle tasolle jolla nyt ovat. :D

Kuva: Sirpa Saari

Kuva: Sirpa Saari

Leyan kanssa vauhdissa :) Kuva: Sirpa Saari

Lizzy joutui myös lääkäritädille, koska neiti oli näköjään päättänyt että viisi kulmuria on parempi kuin neljä. Mä olin eri mieltä. Siispä Lissu nukkui keskiviikkona sikeitä kauneusunia ja häneltä poistettiin viimeinen sitkeä maitokulmuri. Sen juuri olikin niin pitkälle kasvanut, ettei varmasti olisi heiluttelulla tai repimisellä lähtenytkään... Hyvä uutinen on, että kaikki legot löytyivät suusta, tosin kaksi etuposkihammasta vasta tuloillaan, mutta tuntuivat ikenen alla. Näin ollen Lizzyllä ei ole hammaspuutoksia, mikä jo sinällään on hurraahuutojen paikka!




Tämä viikonloppu onkin pyhitetty agilityn seuraamiseen, ei tekemiseen. Sekin on ihan tervetullutta vaihteeksi. :) Huikeita fiiliksiä MM-kisojen livestreamin äärellä, nautin!!


Pieni, suurempi, medi. Nuori, vanhempi, viisain.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti