Aina ei voi onnistua...

...ei edes joka kerta. Viime viikonlopun hienojen kisojen ja torstain treenien jälkeen oli aika laskeutua takaisin maanpinnalle. Eiköhän kuusi hyllyä päivässä riitä siihen? ;)

Tänään molemmat pojat pääsivät siis kisaamaan Lohjalle kolmen startin verran. Onneksi luokat olivat suhteellisen pienet ja kisat käytiin mini-medi -järjestyksessä, joten odottelua ei juurikaan tullut. Ja onneksi oli hyvää seuraa, muuten olisi ehkä voinut harmittaa koko reissuun lähtö... :) Agilityssa pitäisi tietysti kyetä tekemään minkälaisia ratoja tahansa, mutta niin se vain on ainakin meidän kohdalla, että tietynlaiset rataprofiilit sopivat meille paremmin kuin toiset. Tänään oli vuorossa niitä vähemmän sopivia. Ei oikein saatu tehtyä yhtään sujuvaa rataa, vaikka kaikista radoista löytyikin myös niitä kuuluisia hyviä pätkiä. Ja erityisen iloinen olen siitäkin, että Darcy oli aivan oma iloinen itsensä uudessa hallissa! Vielä viime talvena / alkukeväästä uusissa halleissa Darcy paineistui, mikä näkyi heti vauhdissa. Kesän ulkokisojen jälkeen jännittikin vähän, miten Darcy reagoi taas (vieraisiin) hallikisoihin, mutta näemmän kokemus ja rakkaus lajiin ovat tehneet tehtävänsä, eikä edes puomin viertä juokseva tuomari häirinnyt Darcya. :) Ja Bingleystä täytyy sanoa, että vaikka hyllyjä ropisikin ja pakka välillä hajosi, niin meno ei kuitenkaan muuttunut samanlaiseksi pyörimiseksi kuin kesällä, vaan saatiin mokienkin jälkeen koottua itsemme ja jatkettua matkaa sujuvasti. :)

Nämä kisat eivät siis jääneet historiaan mitenkään erityisen merkittävinä, mutta saatiinpa taas kokemusta. Tänä vuonna on tiedossa vielä yhdet kisat - kotikisat joulukuussa. Vuoden vaihteessa onkin sitten tarkoitus pitää taukoa myös treenaamisesta.

Ilman käsiä

Olen jaksanut / ehtinyt kirjoitella treeneistä harmittavan vähän mitään pitkään aikaan. Mutta eilen oli kyllä niin huipputreenit, että on ihan pakko sanoa niistä muutama sana. :) Meillähän oli ollut kuukauden tauko Jaakon treeneistä ja seuraaviinkin treeneihin on kuukausi...meidän turkulaisten kannalta siis harmi, että muuallakin maailmassa halutaan päästä hyvien kouluttajien oppiin...

Ensin menin Darcyn kanssa. Mulla käy usein niin, että ensimmäinen rata menee sen kuuluisan sähläyksen piikkiin, kun en ole vielä aivan edes sisäistänyt rataa. Kisoissa teen enemmän mielikuvaharjoittelua ennen radalle menoa, pitäisi tehdä näin ehkä treeneissäkin ennen omaa vuoroa... Joka tapauksessa ensimmäisen radan jälkeen Jaakko kommentoi, että periaatteessa ihan hyvä, mutta että mä "yliohjaan" monessa kohtaa, mikä saa myös koiran hermostumaan ja kyselemään. Eli ohjaan usein voimakkaasti käsilläni, kun pienempikin riittäisi ja itse asiassa toimisi tehokkaammin. Tämä yliohjaaminen yhdistettynä siihen, että rata on vielä pikkasen hakusessa ei näytä sen enempää kuin tunnukaan kovin luontevalta ja sujuvalta. Jaakko luennoi mulle siitä, mikä oikeasti on oleellista ohjauksessa: liike, katse, kehonkieli. Tämän jälkeen yritin löytää oman sisäisen Zenini, jotta ohjauksenikin muuttuisi rauhallisemmaksi ja minimalistisemmaksi. Mentiin rataa jälleen, ja tällä kertaa Jaakon kommentti oli, että hän ei tiennytkään mun osaavan ohjata näin hyvin. :D En mäkään, ja kaiken lisäksi rata tuntui paljon helpommalta ja sujuvammalta. Ammattini puolesta ei kai pitäisi olla jälleen kerran niin yllättynyt siitä, kuinka suuri merkitys mielentilalla ja psyykkauksella oikeasti on suoritukseen. ;)

Sitähän luulisi, että tämän jälkeen osaisin mennä toisen koiran kanssa saman radan samalla fiiliksellä. Mutta ei, Bingleyn kanssa sain ensimmäiseen suoritukseen ehkä pikkasen Darcyn kanssa löytämääni ohjauksen keveyttä, mutta silti pakka hajosi jossain vaiheessa ja löysin taas pääni sisältä kiireen tunnun. Jaakko totesi, että heti kun mulle tulee kiire, mun ohjauksessa ylikorostuu kädet. Eli mä ikään kuin oletan että koira ymmärtää käden huitomisella mitä pitää tehdä, vaikka mun kehon kieli, liike ja katse kertoo aivan jotain muuta. Mitä tekee koira? Hämmentyy, jää pyörimään ja kyselemään tai tekee omat johtopäätöksensä. Ja tässä lienee mun ohjauksen ongelman ydin! Mitä tekee kouluttaja? Käskee mun ohjata rata ilman käsiä. Siis ilman käsiä! Ja vaikka rata siis oli ihan suoritettavissa oleva, niin kyllä sinne mahtui jos jonkinlaista tekniikkaa (niisto, pakkovalssi, sylivekki-jaakotus, poispäinkäännös, päällejuoksu...näin niin kuin joitain mainitakseni). Epäuskoisena mutta kuuliaisena oppilaana lähdin suorittamaan rataa, kädet kylkiin liimattuina. Ja voitteko kuvitella, me tehtiin Bingleyn kanssa sellainen flow-rata että oksat pois! Bingley luki mua ja mun ohjausta täydellisesti! Se ei kääntynyt kyselemään, ei edes haukkunut (turhautumistaan), vaan meni sujuvasti ja lujaa. Mä olin kuvitellut, että käsiohjauksen puuttuminen tekisi  teknisen radan suorittamisen mahdottomaksi tai ainakin koirasta tulisi epävarma, mutta nyt kävi päinvastoin; koira sai kaiken tarvitsemansa tiedon linjasta ja seuraavasta esteestä mun liikkeestä, kehosta ja katseesta. Eikä kädet olleet mukana heilumassa ja häiritsemässä koiraa... ;) Ja kun en voinut käsilläni kompensoida ohjausta, mä jouduin oikeasti keskittymään muuhun ohjaukseen. Maaliin tultuani ja tuuletettuani totesin, että en olisi ikinä uskonut, että Bingley menee näin hienosti. Nyt uskon. Kiitos Jaakko!

En kuitenkaan aio luopua kokonaan käsistäni, on niistä varmasti hyötyäkin, jos ei agilityssa niin ainakin muussa elämässä. ;) Ja aivan varmasti Jaakko joutuu jatkossakin vielä luennoimaan mulle monen monta kertaa käsien käytöstä, näennäisestä kiireestä ja yliohjaamisesta. Ja taatusti myös monesta muusta asiasta. Siitä huolimatta edelleen on ihan sairaan hyvä fiilis eilisistä treeneistä - agility on huippua!

Bingleyn AVA-kello tikittää!

Voin sanoa, että kuusi starttia kahdeksan tunnin aikana käy työstä...tai itse asiassa illalla olin huomattavasti väsyneempi kuin normityöpäivän jälkeen. :o Vaikka en näköjään osaakaan säästää itseäni, päätin kuitenkin helpottaa koirien päivää siten, että jätin Darcyn aamulla kotiin, ja Bingleyn viimeisen startin jälkeen kävin pikaisesti vaihtamassa koiria. Onneksi asun lähellä ja luokat olivat isot.

Ensimmäisellä Bingleyn hyppyradalla tuomarina oli Sami Topra. Rata oli periaatteessa helpohko, mutta vähän mietitytti, miten Bingley suhtautuu pitkiin esteväleihin. Meidän edellisistä kisoistahan on nyt reilu kuukausi, ja tuona aikana ollaan tehty ratatreeniä, josta ollaankin saatu onnistumisia Bingleyn kanssa. Silti en tiennyt yhtään, mitä odottaa kisoista Bingleyn kanssa - aikaisemminhan meillä on mennyt meno lähinnä sähläykseksi sekä omalta että Been osalta. Ensimmäinen rata meni kuitenkin yllättävän hyvin, vaikka pieniä kämmejä sattuikin. Kepeille olisi pitänyt ohjata tarkemmin, samaten pussiin, jonka Bingley sitten oikaisikin ja tässä kohtaa hyllytettiin. Myös viimeiselle putkelle ei ihan heti löydetty, mutta kaikesta huolimatta radasta jäi hyvä fiilis. Se tuntui sujuvalta eikä meno muuttunut sähläämiseksi virheistä huolimatta. Tästä oli hyvä jatkaa!

Kakkosradalle vaihtui tuomari, Anne Savioja, joka tuomaroikin koko loppupäivän. Toisesta radasta ei ole paljon kommentoitavaa. Alussa niisto toimi hyvin eikä Bingley edes vilkaissut suoraan edessä olevaa putkea, jonne moni koira hyllyttikin, jos ei ohjaus ollut selkeä. Muutenkin rata oli mielestäni hyvä ja sujuva. Keinua tosin toivoisin paremmaksi, mutta en ole vielä päättänyt, miten lähtisin sitä muuttamaan / parantamaan / opettamaan uudelleen... Tältä radalta tuli paljon nollia, mekin saatiin sellainen, sijoituksella 10/63. :)

Kolmannen radan rataantutustumisessa mulla oli olo, että en ikinä opi tätä rataa. Moni kohta tuntui jotenkin epäloogiselta, vaikka nyt jälkikäteen ajateltuna rata olikin oikein mukava. Olin myös opetellut 13-16 kohdan eri tavalla kuin miten sen loppujen lopuksi tein. Olin suunnitellut, että ohjaan Aan alla olevan putken "kameran puolelta" ja teen persjätön putkelle. Meitä ennen meni n. 30 koirakkoa, ja kun katsoin joitain suorituksia niin huomasin että jopa vähän hitaampien koirien ohjaajille tuli valtava kiire persjättöön, ja pari pahan näköistä törmäystäkin tapahtui. Osa taas ohjasi toiselta puolelta, mikä näytti toimivan paremmin ja ainakin turvallisemmin. Yleensä en halua vaihtaa ohjaussuunnitelmaa rataantutustumisen jälkeen, mutta parin näkemäni kolarin jälkeen päätin sen tehdä, ihan jo koiran turvallisuuden vuoksi. Hyvin taisi mielikuvaharjoittelu toimia, vaikka putken jälkeen Bingley jäikin sekunnin murto-osaksi epäröimään ajautumansa hypyn taakse: "Oonko mä oikeassa paikassa? Tääkö mun pitää hypätä?" Onneksi ei jäänyt pidemmäksi aikaa epäröimään... :) Tältä radalta siis myös nolla, sijoituksella 3/57, ja tällä irtosi myös Bingleyn ensimmäinen SERT-A! :)) Mieletön fiilis! Eli teoriassa sekä Darcy että Bingley voivat valioitua vuonna 2012! Katsotaan miten tämä onnistuu käytännössä, ainakin Been kanssa tulee pikkasen kiire... Mutta aina on hyvä olla tavoitteita. ;)

Heti meidän suorituksen ja jäähdyttelylenkin jälkeen lähdin vaihtamaan koiraa, olin aika nopea - vartissa takaisin hallilla. ;) Bingleyn tuplanollan ja sertin jälkeisistä tunnelmista oli kyllä vaikea koota itseään, ja siinä vaiheessa olinkin jo aika poikki sekä psyykkisesti että fyysisesti. Oikeastaan harmittaa vähän Darcyn puolesta, kun se oli hyvässä vireessä ja olisi ehdottomasti ansainnut parempaa ohjausta. Mutta enempään en tällä kertaa enää yltänyt, ja kaikilla radoilla tuli enemmän ja vähemmän huolimattomuusvirheitä. Tuloksina 5 + hyl + 10, näistä hyl-rata oli ehdottomasti paras. Darcy liikkui ja kääntyi hyvin, hitsi vie kun olin toiselta putkelta tullessa aavistuksen väärällä linjalla ja ohjasin Darcyn takaakiertoon, vaikka hyppy olisi siis pitänyt mennä suoraan. No, hieno ja sujuva rata se muuten oli. :) Kahdella muulla radalla nähtiin lisää huonoja ohjauksia, joista johtuen kieltoja. Ensimmäistä en saanut videolle ja viimeinen ei liene julkaisukelpoinen. ;)

Tänään olin kakkosten ja ykkösten radoilla kisatöissä, huomenna sitten virkeänä "oikeisiin" töihin ansaitsemaan rahaa, että voi taas harrastaa. :D Ensi viikonloppuna lähdetään Jennan ja Minin kanssa kisaamaan Lohjalle, kivaa!