6. helmikuuta 2010

Hei me riekutaan taas...!

Varoitus: Sisältää turhautuneen akan purkua. ;)

Viikon päästä mennään siis Tampereen ryhmänäyttelyyn, Darcy nuorten luokkaan ja Bingley pentuluokkaan. Ja tänään käytiin pyörähtämässä näyttelyharkoissa. Ensin otin Darcyn "kehään", ja hän oli ehdottomasti sitä mieltä, että AINA kaikissa halleissa KUULUU tehdä AINOASTAAN agilityä. Joten poikaparka kävi ihan kuumana (liiallinen "kuumuminen" on kyllä pieni ongelma itse agilityssäkin) eli eihän rauhassa seisomisesta ja nätisti liikkumisesta mitään tullut tällä kertaa. Pöydällä sentään osasi rauhoittua ja olikin siinä kopeloitavana kiitettävän hienosti. :) No, sitten kävin vaihtamassa Bingleyyn ja se taisikin sitten olla vielä äskeistäkin koomisempi näky.  ;) Jätkä kiljui KOKO ajan! Oikeesti. Ja näitä ihania kiljuntanäytteitä ollaan saatu tässä viimeisen viikon aikana lähes yhteen soittoon. Tämä on siis ensimmäinen viikko Bingleyn aikana, kun olen ollut kotona päivät yrittäen kirjoittaa gradua. En tiedä, hämmentääkö Bingleyä se, kun istun päivät pitkät koneen ääressä vai onko sillä vaan tylsää, mutta joka tapauksessa se on nyt päivisin kiljunut ja hakenut huomiota jatkuvasti. Oon miettinyt paljon, mistä tämä yhtäkkinen käytöksen muutos johtuu, ja tällä hetkellä diagnoosiepäily on: esimurrosikä. ;) Mun rauhallisesta pennusta on siis tulossa riekkuva anarkistinuori. 8)

Joka tapauksessa tämän päivän näyttelyharkat oli kaikkien aikojen pohjanoteeraus, joten optimistina voin vain todeta, että eipä ainakaan voi huonommin mennä viikon päästä oikeissa näytelmissä (kai?). Toinen optimismin hiukkanen on, että Been vuoro on tuomarimuutoksen vuoksi vasta myöhemmin, joten toivottavasti pikkuinen on jo siinä vaiheessa niin väsynyt, ettei jaksa riekkua enää kehässä. Ja loppujen lopuksi; pentuhan se vielä on eikä vielä tarvitsekaan osata kaikkea.

On mulla maailman ihanimmat puppelit. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti