3. elokuuta 2015

Meillä on kivaa!


On ollut niin kivaa katsoa, kun pentu ja Lizzy ovat löytäneet yhteiset leikit. Lizzy osaa olla tosi hieno leikittäjä, riittävän varovainen minityypin kanssa, mutta silti antautuen kunnon paineihinkin. Itse asiassa se saakin nyt vähän muistutusta pentujen kaitsemisesta. Lizzyllä alkoivat nimittäin tänään juoksut, ja mikäli kaikki menee suunnitellusti, tulee se reilun parin kuukauden päästä saamaan pennut kasvattajalleen Happy Master's -kenneliin. Nauttikoot siis tämä parivaljakko toisistaan vielä kun voivat! 









Herra Darcyn kanssa voi juoda samasta kupista, vaikka leikkiin sitä ei saakaan houkuteltua. Ei sen puoleen, Bingleyä ei tässä vaiheessa saisi houkuteltua edes samaan kuvaan. :D

1. elokuuta 2015

Ginny


Vajaa viikko sitten lauman jatkoksi saapui hurmaava Ginny, Käpäläkoplan Jupiter. Se käveli sisälle häntä pystyssä ja samalla mentaliteetilla on ottanut vastaan kaiken, mitä tähän mennessä on kohdannut. Ginny on avoin ja sosiaalinen, eikä hätkähtänyt ääniä kun kotiin rakennettiin uusi terassi. Se taistelee hyvin, on ahne ja haukkailee nenää enemmän kuin pussaa sitä. :D  Lizzyn kanssa ne ovat löytäneet yhteisen sävelen, ja on ihana katsoa, kuinka hienosti Lizzy leikittää pentua. Darcy sietää Ginnyä niin kauan kuin se ei tule ihan iholle, mutta Bingley-parka vihaa typerää kakaraa sydämensä pohjasta. No, niin se vihasi Lizzyäkin kunnes ymmärsi, että ahaa, tämä onkin tyttö. ;) 


Kuva: Aila Laitinen
Kuva: Aila Laitinen


Ginnyn emä on Keiju (Käpäläkoplan Tuisku), joka treenaa samassa agilityryhmässä ATT:lla. Olen jo pitkään ihaillut Keijua, etenkin sen moottoria ja tapaa liikkua. Isä Hunnin (FI AVA FI AVA-H SE AVA SE AVA(H) Cardiwe's Absurd Bi Black) upeutta tuskin tarvinnee todistellakaan, ja yhdistelmä oli ja on kerrassaan kutkuttava. Kiitos Aila ja Kitta tästä mahdollisuudesta! On jännittävää saada tutustua uuteen tyyppiin ja ihmetellä elämää yhdessä. :)


Ginny keskellä, siskot edessä ja perässä. :)