Keppien opettelu ei ole ollut Lizzylle pala kakkua. Rytmin löytyminen pujotteluun ei ole tapahtunut luonnostaan ja sitten kun se alkoi löytyä, on oma työnsä ollut ohjureiden häivyttämisessä. Siksipä pari viikkoa sitten oli (työ)voittajafiilis, kun ensimmäisen kerran Lizzy pujotteli kepit kokonaan ilman ohjureita! Vaikka tiesin ja tiedän keppien suorituksen olevan vielä hyvin epävarma, päätin kuitenkin ilmoittaa Lizzyn ekoihin virallisiin startteihin hyppyradoille Tsaun juhannuskisoihin. Enkä edes osannut jännittää, kun olin niin varma, ettei se osaisi mennä keppejä etenkään vierailla esteillä ja kisatilanteessa. ;) Perjantain hyppyradalla olin ihan äimistynyt, kun Lizzy suoritti kepit ihan oikein! Eikä radalla muitakaan virheitä tullut, joten niin vain Lizzy taituroi nollavoiton ja sai kisakirjaansa ensimmäisen LUVA-merkinnän. Mun hieno pieni neiti!
Lauantaina meillä oli vielä toinen hyppyrata. Se olikin astetta haastavampi ykkösten radaksi kuin perjantainen suoraviivainen edestakaisin juoksu. Radasta suoriuduttiin kuitenkin valssaillen muuten moitteetta, mutta tällä kerralla keppien viimeinen väli muodostui haasteeksi. Näköjään meillä on toispuoleinen keppiongelma, koska radan jälkeen sama virhe toistui myös lämppäkepeillä, mutta toisella puolella ei ollut ongelmaa. No, ei muuta kuin tehotreeniin kepit myös vaikeammalta puolelta (eli niin että kepit jäävät mun vasemmalle puolelle)! Mutta olipa kyllä kivaa kisata Lizzyn kanssa. :) Yksittäisistä esteistä keppien lisäksi treeniä vaativat vielä keinu ja A-este. Treenit jatkuvat siihen asti, kunnes seuraavat juoksut alkavat todennäköisesti heinä-elokuussa. Niistä juoksuista Lizzy on tarkoitus astuttaa, joten jos kaikki menee suunnitellusti, päästään seuraavan kerran kisaaamaan taas entistä isommalla innolla ensi vuoden puolella. Lizzy on sijoituksessa, joten pennut menevät tällä kertaa Kaisalle Happy Master's -kenneliin.
Lauantaina Lizzyn radan jälkeen lähdin kotiin syömään ja lepäilemään, ja myöhemmin iltapäivällä palasin pelipaikalle, kun olin ilmoittanut Bingleyn yhdelle ja Darcyn kahdelle radalle. Bingleyn jalka on taas ollut hyvä, kävimme kontrollissa Mikael Granholmilla 11.6. ja hänen mukaansa kinner tuntui nyt oikein hyvältä ja jänne oli tukevasti paikallaan. Ontuminen siis johtui siitä, että arpikudos oli kerryttänyt nestettä ja se aiheutti ontumisen. Bingley on nyt saanut pari kertaa mystistä mutta käsintuntuvastikin todella toimivaa arpikudoshoitoa (kiitos Tiina!), toivotaan että arpikudos pysyy hyvänä sen ansiosta. :) Saimme Granholmilta myös luvan tehdä agilitya, toki jos vielä tulee oireita, niin sitten lopetamme. Ja joka tapauksessa jatkossa treenaamme / kisaamme entistä maltillisemmin.
Eilen kuitenkin Bingley pääsi tekemään agilitya jälleen yli kuukauden tauon jälkeen. Ja hienosti tekikin! Mikkilän Sari oli tehnyt hauskan ja vauhdikkaan hyppyradan, jolta kuitenkin tuli harmittava kielto putkelle, muuten rata oli hieno ja Sari tuli vielä jälkikäteen monta kertaa harmittelemaan kieltoa. ;) Virheestä kuitenkin viis, parasta oli päästä baanalle pikkumustan kanssa!
Myös Darcy pääsi kisaamaan pari starttia. Ekalta eli hyppyradalta sille hyl, kun olin hätäinen eikä se ehtinyt lukita oikeaa estettä ja lähti väärälle esteelle. Toinen rata oli suoraan sanottuna kamalaa vääntöä. Darcylle sopii parhaiten suoraviivainen rata, jossa se saa vauhdin päälle eikä tarvitse kauheasti tehdä pientä syheröä. Tällainen rata, jossa vauhti otetaan koko ajan pois ja pitäisi kääntyä pienesti ja kiihdyttää taas on ennemmin Bingleyn vahvuutta kuin Darcyn. Pienellä asennevammalla siis lähdettiin radalle. Asenne (vaikkakin huono) nähtävästi kuitenkin auttoi, koska saimme kuin saimmekin väännettyä nollan. Darcyn lisäksi radalla tuli ainoastaan yksi toinen nolla, ja vaikka Darcynkaan vauhti ei tällä radalla päässyt oikeuksiinsa, voitti se radan. Pientä lisäsäätöä aiheutti se, kun kisatyöntekijät olivat jotenkin onnistuneet kadottamaan meidän tuomarinsihteerin lapun. :o Onneksi rata oli videolla, josta tuomari kellotti sen kahteen otteeseen. Tuloksiksi 44.09 ja 44.06, joista sitten laskettiin keskiarvo 44.08. Onneksi rata oli videolla!