Yhdessä vaikka palavaan taloon

Olen jo pitkään puhunut, että olisi kiva viedä Bingley joskus luonnetestiin. Nyt se "haave" vihdoin toteutui, kun eilen osallistuimme Bingleyn kanssa Turun Seudun Mäyräkoirakerhon järjestämään luonnetestiin, jossa tuomareina toimivat  Jorma Lankinen ja Katri Leikola. Päivä oli oikein mielenkiintoinen, kiitos seurasta sekä kuvaamisesta Sirpa ja Elsi! Niin, ja Pia-kasvattajalle tietysti kiitos mahtavasta koirasta! :)

 

Bingley luultavasti kuvitteli tulleensa agilitykisoihin, koska valmistautuminen tapahtui aika samalla kaavalla lämppälenkkeineen kaikkineen. Olen vissiin kaavoihin kangistunut oli kyseessä sitten kisa tai testi. Bingley kävikin melko kierroksilla testin alkaessa, mikä toisaalta on sille luonteenomaista...piippausta ja haukahduksia, kun jotain toimintaa on tiedossa. Hauska yksityiskohta muuten, että kun kerroin Bingleyn nimen, naistuomari kysyi, että no onkos toinen koira sitten Darcy. ;) Juu, onhan se ja nuorin on neiti Lizzy. Miestuomari sen sijaan ei ollut yhtä inessä tässä nimiasiassa ja luulikin Bingleyä nartuksi. (Eikä muuten ole ensimmäinen tämän virhearvion tehnyt, niin miehekäs kuin Bingley omasta mielestään onkin...) Jossain vaiheessa testiä korjasin, että se on kyllä uros, ja sen jälkeen hän kovasti pahoitteli Bingleylle luulleensa sitä naiseksi. :D


Testin pisteet jakautuivat seuraavasti:

 

Toimintakyky: -1 pieni
Terävyys: +3 kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu: -1 haluton
Taistelutahto: +2 kohtuullinen
Hermorakenne: +1 hieman rauhaton
Temperamentti: +3 vilkas
Kovuus: +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys: +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus: +++ laukausvarma
Yhteensä + 140 laukausvarma (156 - 16)

Luoksepäästävyydessä ei ollut mitään ongelmia, Bingley on avoin ihmisten kanssa ja osoitti sitä myös läpi testin, myös hyökkäysten jälkeen. Se ei kieri ja mielistele ihmisten edessä (paitsi harvojen spesiaali-ihmisten...), mutta jää nätisti siliteltäväksi ja käsiteltäväksi.

 

Taistelutahtoa mittaavassa osiossa kaikkia testiin osallistuneita koiria leikitettiin ensin kepillä, sitten tarvittaessa testaajien omalla lelulla ja sen jälkeen vasta sai ottaa oman lelun käyttöön, jos koira ei edellä mainituista syttynyt. Bingley ei päässyt keppiä pidemmälle, kuulemma saivat jo käsityksen taistelutahdosta sen perusteella. Bingley siis lähti leikkiin kepillä hyvin ensin mun kanssa, sitten myös ihan kivasti tuomarin kanssa, vaikka aina toikin keppiä uudelleen mulle, kun tuomari päästi otteesta. Ei sen taisteluote yhtä hyvä ollut kuin lelun kanssa, mutta olen tyytyväinen, että kuitenkin osoitti melko normaalia leikkimistä. Tosin kuten tuomari loppupuheenvuorossaan totesi, on leikkiminen Bingleyn kohdalla varmasti myös opittua ja varsinaista taistelutahtoa olisi saanut näkyä enemmän myös testin läpi. Riitti kuitenkin kuulemma hyvin arvosanaan +2.

 

Ensimmäisenä haasteena oli kelkka. Bingley meni aika nopeasti haukkumaan mun taakse, ja ehkä pienesti yllätyin, että Bingleyllä kesti jonkin aikaa ennen kuin uskalsi tulla tutustumaan kelkkaan.

 

Kelkasta siirryttiin hyökkäykseen/ryöstöön. Tämä oli yksi niistä osioista, joita oli kaikkein vaikein "ennustaa". Bingleyllä tosin on selkeästi vähemmän puolustustahtoa kuin Darcylla tai Lizzylläkään, joten sinänsä en yllättynyt, että Bingley lähinnä hämmentyi ja siirtyi mun taakseni tyyliin hoida sä pomona tää homma. Lopuksi tuomari totesikin, että "kaikkea muuta se yrittikin paitsi puolustaa sua". Eikä siten suositellut uhoamista nakkikioskilla...

 

Tämän jälkeen haalari ja tynnyri, jotka sujuivat mukavasti. Bingley reagoi, muttei paineistunut liiaksi.

 

Pimeässä huoneessa Bingley jäi joksikin aikaa ovelle miettimään, että mitäs tässä pitäisi tehdä. Itse olin hiljaa, mutta tuomarit vähän kutsuivat sitä, jolloin lähti liikkeelle. Siinä missä Lizzy ja Darcy nauttivat nenänsä käytöstä, ei Bingley juuri omistamaansa superaistia arvosta. Ja pimeässä huoneessa tuli kyseenalaistettua, onko se aisti edes niin hyvä. :D Bingley nimittäin kulki pariinkin otteeseen aivan mun vierestä huomaamatta, että istuin siinä. Lopulta pienen etsimisen jälkeen löydyin ja päästiin takaisin aurinkoon. Loppukommenteissa tuomari kertoi, että toimintakyky meni miinukselle sen vuoksi, että rohkeutta olisi saanut olla enemmän varsinkin tässä ja kelkkaosiossa.

 

Sitten oli aika jättää Binley seinähyökkäyksen kohteeksi, tässä osiossa kuulemma testataan nimenomaan koiran terävyyttä. Tuomari sanoi lopuksi, että Bingleyn käyttäytyminen tässä tuli heille yllätyksenä. Aikaisemmin kun se oli jättänyt puolustamisen täysin mun hommakseni, mutta nyt kun olikin yksin, se puolusti itseään lähes loppuun saakka. Hienoa myös, että palautui samantien ja oli kaveria hyökkääjän kanssa.

 

Lopuksi vielä laukauspelottomuus, Bingley ei lotkauttanut korvaansakaan kummallekaan laukaukselle...toisin kuin videon kuvaaja Elsi...videon kuva nimittäin heilahtaa ensimmäisen laukauksen aikana, koska kuulemma ei ollut osannut ennakoida laukausta tulevaksi tässä kohtaa. ;)

 

Tässä vielä linkki testin videoon.

 

 

Tuttu Bingley nähtiin tehtissä, eikä mitään suurempia yllätyksiä tullut. Vaikka toimintakyky jäikin pisteissä miinukselle, pidän Bingleyä hyvin toimivana ja reippaana koirana arjessa ja se on tietysti tärkeintä. Sen kanssa mihinkään tilanteisiin tai paikkoihin menemistä ei tarvitse jännittää. Mukavalta tuntui myös, että tämä meidän yhteistyömme ja molemminpuolinen luottamuksemme tuli ilmi myös testissä. Loppupuheenvuorossa tuomari totesi, että Bingley selvästi hakee monissa jännittävissä tilanteissa tukea minulta. Vilkaisee minua, kysyy miten nyt toimitaan. Sitä se tekee usein arjessakin. Tuntuu aika hienolta olla koiran luottamuksen kohteena, toivottavasti osaisin aina olla myös sen luottamuksen arvoinen. Jäi mieleen tuomarin kommentti, että "sun kanssa se kävelisi vaikka palavaan taloon". Sinne meidän ei toivottavasti koskaan tarvitse kävellä, mutta toivottavasti edessä on vielä paljon seikkailuja, joihin voimme yhdessä kävellä...tai juosta ja liitää.

 

 

Sankari-Bingley

Tänään Bingley kantaa synttärisankarin viittaa.

 

Pikkumusta täyttää  4 vuotta! :)

 

Ja tähän tuhat ylistyssanaa. Eikä edes ne riitä kuvaamaan, kuinka hieno poika se on.

 

 



 

 

 

 

 

Tasa-arvon nimissä myös sopulikuvat:

 

Lizzy on taas oma iloinen itsensä. Lempipuuhassaan. :)
Ja mikä parasta: se ei ole enää yhtään kipeä! 

Ja Darcy on komea, kuten aina.
Siitä otetut kuvat onnistuu aina. Toisin kuin Bingleyn. Sori sankari. ;)




 

 

 

Aurinko paistaa ehkä sittenkin

Ihan vielä en uskalla huokaista helpotuksesta, nuolaista ennen kuin tipahtaa, uskoa pahimman olevan ohi. Mutta se on fakta, että eilisillan jälkeen Lizzyn vointi ei ole mennyt ainakaan huonompaan suuntaan. Iso sydän!

 

Lähdin eilen alkuillasta vielä käymään kaupassa, ja kun tulin kotiin, sydämeni suli kun vastassa oli kolme karvaista kaveria. Lauantaista lähtien kun kotiin tullessa vain pojat ovat olleet vastaanottokomiteassa Lizzyn maatessa pedillään vaisusti häntäänsä heiluttaen. Samana iltana Lizzy toi lelun revitettäväksi...ja onnen kyyneleet valuivat toisen muristessa ja päristessä niin kovin hurjasti. Miten sitä olikaan ehtinyt parissa päivässä unohtaa, miltä normaali koiraperheen arki tuntuu? Tänään iltalenkillä se veti niin kovin päättäväisesti metsään, että sai tahtonsa läpi ja pääsi pienelle metsärallattelulle. Ja nyt se on haalinut itselleen kaksi puruluuta, joita puolustaa Bingleyn himoitsevan katseen alla.

 

Kyllä se edelleen liikkuessaan näyttää kipeältä. Muttei ihan jatkuvasti - ja koko ajan vähemmän.

 

Eläinlääkärikin vastasi eilen soittopyyntööni yhdeksältä illalla. Ihailtavaa sitoutumista, että soitti kuitenkin vielä päivän päätteeksi, vaikkei päivällä ollut ehtinyt. Kiitos Koira-kissaklinikka! Eläinlääkäri oli kuulemma luottanut siihen, että jos olisi ollut kova hätä, olisin kyllä pommittanut puheluilla. Oikeassa oli. ;) Oli ihanaa kertoa Lizzyn voinnin kohentumisesta, olimme kuitenkin samaa mieltä siitä, että mikäli vointi vähänkin menee huonommaksi, Lizzy ultrataan ja tutkitaan samantien uudelleen.

 

Sairastuminen tai muu yllättävä tapahtuma (traumaattinen kriisi) kai pysäyttää aina jollain tapaa. Mitään ei todellakaan voi pitää itsestäänselvyytenä, ei tervettä koiraa, normaalia arkea, harrastamista eikä varsinkaan jalostuskäyttöä. Nautitaan siis jokaisesta yhteisestä hetkestä koiriemme kanssa!

 

 

 

 

 

 

Tummat pilvet

Olen usein miettinyt ja osannut olla kiitollinenkin siitä, että omat koirat ovat säästyneet isommilta vaivoilta, tapaturmilta ja sairauksilta. Kunnes...kuluneen reilun viikon aikana olenkin saanut olla sydän syrjällään huolesta - ensin Bingleyn ja nyt tälläkin hetkellä Lizzyn vuoksi.

Juhannussunnuntaina herättyäni huomasin kauhukseni, että Bingley ontuu toista etujalkaansa. Mistään en saanut kipureaktiota aikaiseksi, vaikka kuinka vääntelin ja kääntelin jalkaa varpaanväleistä lähtien. Ja kyllä Bingley yleensä vähintään mulkaisee, jos sattuu. Sunnuntain kisastartti jäi siis tietysti meidän osaltamme väliin, Darcyn kanssa kävimme kuitenkin ottamassa vitosen puomilta muuten sujuvalla radalla. Sivuhuomautuksena todettakoon vielä, ettei ne perjantainkaan juhannuskisat meidän osaltamme päätyneet historian kirjoihin; Bingleylle hyl x 2 ja Darcylle 10 ja 0 (sij. 7/50).

Bingley ontui sunnuntain ja taisi pari ontuvaa askelta ottaa vielä seuraavana aamunakin. Muutaman päivän se joutui varmuuden vuoksi kuitenkin hihnalenkkeillä ja ottaa rauhallisemmin. Pieneksi mysteeriksi jää, mikä ontumisen aiheutti, mutta veikkaan, että Bingley hyppäsi yöllä sängystä laskeutuen liukkaalle lattialle hieman huonosti ja venäyttäen samalla jonkun lihaksen. Onneksi kyse ei ollut lopulta mistään isommasta, eikä venähdys ollut suuri kun noin nopeasti palautui!

Kun en enää tuijottanut Bingleyn liikkumista hysteerisesti, aloin tuijottaa viime viikolla Lizzyn syömistä. Se on ahne nuori neiti, joka ei kai ikinä ole jättänyt muruakaan ruokakuppiinsa. Niinpä aloin heti miettiä, mikä on hullusti, kun se parina päivänä vain närppi ruokaansa, ei syönyt kippoaan tyhjäksi. Sain akuuttiajan varattua Koira-kissaklinikalle lauantaiksi, äitini vähän silloin naureskeli hysteerisyydelleni. Mutta mielessäni pyöri kammottava ajatus; entä jos se onkin kohtutulehdus ja menen klinikalle vasta kun on liian myöhäistä? 

Lauantaina Lizzy tutkittiin ja ultrattiin. "Ultrassa kohtu näkyy virtsarakon alla ja edessä, kohdussa on hieman nestettä (< 1,5 mm). Kohdun sarvia ei pysty seuraamaan loppuun asti, kohtu häviää rasvojen ja suolien sekaan. Selkeää märkäkohtua ei ole, mutta ultraäänen perusteella epäilen  mahdollista alkavaa kohtutulehdusta." Kuulemma näin pienellä koiralla kohtua ei pitäisi näkyä ultrassa ollenkaan, joten ultrassa näkyvä pieni kohdun viiru oli epäilyttävä löydös. Mutta jos kyseessä olisi leikkausta vaativa märkäkohtu, olisi se ilmeisesti näkynyt saman tien kun ultralaitteen laittaa iholle. Veriarvot olivat normaalit, samoin lämpö. Nisät olivat hieman turvonneet, mistä johtuen ell epäili, että "on mahdollista, että oireilu osittain johtuu myös valeraskaudesta.".

Mahdolliseen alkavaan kohtutulehdukseen aloitettiin antibiootti-kuuri. Huokaisin helpotuksesta, onneksi ahne koira osoitti jonkun olevan pielessä ja hoito saatiin aloitettua jo hyvin varhaisessa vaiheessa.

Valitettavasti tarina ei kuitenkaan pääty tähän. Enkä surukseni vielä itsekään tiedä, mihin se päättyy. :( Jo lauantaina Lizzy alkoi vaikuttaa siltä kuin pöksyissä olisi tuhat muurahaista. Ajattelin ensin, että ultraa varten ajeltu alue on hieman ärtynyt, jonka vuoksi huuhtelin mahan alusta pariin otteeseen ja laitoin iholle hieman Bepanthenia. Sunnuntaina ajeltu alue ei kuitenkaan näyttänyt ollenkaan ärtyneeltä, päin vastoin se oli pehmeä kuin vauvan pylly. Siitä huolimatta Lizzyn vointi meni huonompaan suuntaan. Ruokahalu oli kuitenkin onneksi palannut lähes normaaliksi ja sain lääkkeet annettua ongelmitta. Maanantaina kävin klinikalla kahteen otteeseen, ja onneksi ihana eläinlääkäri ehti vilkaista Lizzyä molemmilla kerroilla. Ensimmäisellä kerralla se sai kortisonipitoista voidetta ajeltuun alueeseen, vaikka eläinlääkärinkään mukaan alue ei vaikuttanut ärtyisältä. Myöskään kipureaktiota Lizzyltä ei edelleenkään saatu palpoimalla. Kuitenkin sen olo näytti niin tukalalta, että saimme mukaan myös tulehduskipulääkkeet. Päivän mittaan Lizzyä seuraillessa oloni vahvistui siitä, ettei kyseessä liene nisien tai ajellun kohdan alue. On vaikea kuvailla Lizzyn vointia, mutta käytännössä se poloinen vain makaa yhdessä kohdassa. Se ei ole sunnuntain jälkeen vapaaehtoisesti liikkunut mihinkään. Vaikuttaa siltä, että maatessa sitä ei juurikaan satu, mutta noustessa ja etenkin liikkuessa kivut ovat silminnähtävät. :( Se kulkee hieman kyyryssä, häntä alhaalla ja "säpsähtelee" ihan kuin joku törkkisi sitä neulalla pyllyyn ja vatsan alle, yrittää raapiakin itseään ja vetää itsensä istumaan tai makaamaan muutaman askeleen välein. Itku tulee kun sitä katsoo. :'(  Eilen iltapäivällä aloinkin epäillä, jos anaalirauhastulehdus saisi sen reagoimaan tuolla tavalla ja niinpä kävimme taas, jo toisen kerran sinä päivänä, eläinlääkärillä. Anaalirauhasissa oli hieman tavaraa, muttei niin paljon, että se olisi ollut oireilun syy. Eikä ollutkaan, koska illalla ja tänään aamulla apaattisuus vain paheni. Vaikka paikalla maatessaan Lizzy ei näytä mitenkään kärsivältä, on sydäntäsärkevää katsoa, kun sen vuoksi se ei halua liikkua. Tässä tunnin sisällä kuitenkin tapahtui jotain, johon haluan kiinnittää kaiken toivoni. Kun avasin takapihan oven, se tuli vapaaehtoisesti itse ulos ja seisoikin hetken, jopa ilmoitti äänekkäästi ohi kulkevasta koirasta (ah, tässä kohtaa tuo reagointi kuulosti musiikilta korville, vaikka normioloissa olisin komentanut olemaan hiljaa)...ennen kuin taas säpsähti kivusta ja hakeutui makuuasentoon.

Mutta olisiko tuo ollut pieni toivonpilkahdus tunnelin päässä?

Toivon niin.

Ja nyt odotan eläinlääkäriä vastaamaan soittopyyntööni.

Kesän isot kisat, osa 1

Tänä vuonna emme osallistuneet joukkuekisaan, mutta menin Kirkkonummelle jo lauantaina katsomaan joukkueratoja ja jännittämään kavereiden suorituksia ja fiilistelemään hienoja ratoja. Tosin ehkä hieman jäi hampaankoloon, ettei päästy itse kisaamaan...toivottavasti ensi vuonna taas!

 

Olin vetänyt melko klassiset jännitysoireet (sydämentykytystä, tärinää, ripulia, you name it) lukiessani yksilökisojen lähtölistoja ensimmäisen kerran. Sen mukaan mun olisi pitänyt olla samaan aikaan radalla Darcyn kanssa ja tutustumassa Bingleyn rataan. Onneksi Bingley siirrettiin seuraavaan rataantutustumisryhmään. Nurjana puolena kuitenkin se, että jouduin lähtemään molempien kanssa toisena. Kiireen lisäksi kuumuus ja se, etten ollut ehtinyt syödä kunnon aamupalaa puhumattakaan kahvin juonnista, tekivät sen, ettei olo ollut terävin mahdollinen. Onneksi seurakaveri Hanna löi ja ravisteli mua (omasta pyynnöstäni) ennen Bingleyn rataantutustumista.

 

Ja nyt kun tosiurheilijamaiseen tyyliin olen luetellut kootut selitykset, voin paljastaa, ettei kisat menneet meidän osalta ihan nappiin. ;) Joskin sitä kuuluisaa hyvääkin löytyi molempien poikien radoilta, eivätkä nollat olleet paljosta kiinni.

 

Darcyn rata oli Anne Saviojan suunnittelema, eikä ollenkaan Darcylle ihanteellinen profiili. Radalla ei vauhti päässyt kasvamaan oikein missään kohtaa. Darcy taas on vahvimmillaan radoilla, jotka ovat sujuvia ja joissa kerätty vauhti säilyy. Ja tällä radalla kun vauhti ei oikein päässyt ollenkaan huippuunsa, tuntui meno melko tahmealta. Muuten kuitenkin suoritimme rataa tasaisen tarkasti, mutta niiston jälkeen hukkasin Darcyn hetkeksi selkäni taakse ja siitä Darcy oli ehtinyt pujahtaa keppien toiseen väliin. Tulokseksi siis kielto ja yliaikaa.

 

Darcyn jäähdyttelyn jälkeen menin seuraamaan hetkeksi minien hyppyrataa, jossa oli muutamia haastavia kohtia, mutta joka vaikutti kuitenkin ihan mentävältä. Oikeastaan rataprofiili oli mielestäni oikein mukava ja sopivan haastava. Radalla ei voinut jäädä varmistelemaan, piti luottaa ja mennä. Ja siihen meidän suorituksemme taisi kosahtaakin. Huomaan että kisoissa jään helposti hieman varmistelemaan, en uskalla päästää täysiä ja luottaa koiran radanlukuun. Olin siis hieman myöhässä takaakiertopersjätössä - seisoa törötin laskeutumispaikassa kun Bingley lähti ponnistamaan, joten peiliin saan katsoa, kun Bingley tiputti riman. Niin typerä virhe. Peli oli menetetty, ja ehkä vähän luovutin ohjauksessa, kun Bingley vielä sujahti väärään päähän putkea eli tulokseksi hyl. Bingleyn suorituksen jälkeen lähdettiin Tiinan kanssa hotellille syömään vielä aamupalaa ja nollaamaan päänuppi. Sen jälkeen finaaleja oli hienoa fiilistellä, edes minien aikainen kaatosade ei (kovin paljon) haitannut. :)

 

Aika huippua kuitenkin päästä vielä tänä kesänä osallistumaan toisiin isoihin kisoihin Bingleyn kanssa. Karsintoihin heinäkuussa. On niissä arvokisoissa kuitenkin omanlaisensa tunnelma. :)

 

 

 

Darcy ja Bingley ovat osanneet ilmeisen taitavasti vältellä kameroita SM-kisoissa, koska ainakaan vielä en ole löytänyt yhtään kuvaa niistä. Eikä videoitakaan valitettavasti ole. Joten tässä muutamia kesäisiä kuvia parin viikon takaa.

 

 

Lizzy 14 kk

 

Tänä kesänä Darcysta on kuoriutunut oikea vesipeto. Aikaisemmin se on vain kahlannut,
mutta nyt ensimmäistä kertaa on oma-aloitteisesti uskaltautut myös uimaan. Ja sehän onkin hauskaa! :)

Todistetusti myös Lizzy osaa uida, vaikkei sitä kovin nautinnolla teekään... ;)

Kansa vaatii lisää keppejä!

 

 

 

 

 

Rangat hoidossa

Nopea päivitys ennen kuin unohtuu... (blogi = muistikirja ;) ) Tänään koirat pääsivät hoidettaviksi osteopaatti Jarna Uusitalon taitaviin käsiin. Tosin töissä nauroin, että huonosti nukutun viime yön jälkeen mäkin olisin tarvinnut oman hoidon jumissa olleelle selälleni.

 

Bingley sai aloittaa. Jumeja oli pitkin rankaa, etenkin oikealla puolella. Isoin probleema kuitenkin niskassa, jossa yksi nikama oli päässyt ihan vinoon. (Huomaattehan myös lähes ammattilaistasoisen sanastoni.) Hoidon myötä liikkuvuutta kuitenkin onneksi saatiin ja ranka päästä varpaisiin suoraksi! :)

 

Lizzy on aina niin kauniisti hoidettavana, hän on supersuloinen. Bingley kun on vähän hätäinen ja sitä mieltä, että hän voisi mielummin ottaa vaikka maha-hieronnan tai pusutella. ;) Lizzyllähän oli tammikuussa isompi SI-nivelen lukko oikealla puolella lannerangassa. Uudelleen kävimme hoidossa helmikuussa, koska minun silmääni Lizzy edelleen seisoi ja liikkui huonosti. Silloin oli jumi toisella puolella. Nyt Lizzy on kyllä liikkunut paljon paremmin eikä enää aseta jalkojaan ihan mahan alle seistessään, vaikka ehkä herkästi asettuukin vähän "ahtaasti". Sen sijaan olen huomannut puolieroa takajalkojen käytössä. Olemme tehneet jonkin verran erilaisia syvien lihasten harjoituksia, ja niissä huomaa, että oikean puolen käyttö on heikompaa. Jonkin verran puolieroa oli huomattavissa jo heti hoidon alun tarkastelussa, ja oikean puolen lanneranka olikin melko jumissa. Ranka saatiin kuitenkin auki. :) Jatkossa teemme harjoituksia pikkaisen enemmän oikealle puolelle, jotta puolieroa saadaan tasoittumaan.

 

Darcy oli viimeisenä valmis käsittelyyn, kunhan oli taas saanut orientoitua rauhassa. ;) Ja Darcy oli tällä kertaa kaikista parhaimmassa kunnossa. Jotain pienen pientä löytyi erityisesti rinnan kohdalta, muttei mitään suurta. Sama juttu taisi muuten olla myös viimeksi, kun kaikki olivat hoidettavina: Darcy oli parhaimmassa kunnossa silloinkin. Hyvä Darcy. :)


PS. SM-ilmot lähti tänään! :) Jännää.

Nostalgiaa ja viimeistelyä Salossa

Päivän ehkä tärkein oppitunti:

Vaikka älypuhelimesi olisi kuinka fiksu tahansa, et voi luottaa siihen sään ennustamisessa.

 

Olin mielestäni kiitettävästi valmistautunut, kun aamulla lähdin Salon kisoihin auto täynnä oleellisia varusteita: gore tex -ulkoilupuhu, gore tex -kengät, villasukat, vaihtovaatteet, sateenvarjo... Älypuhelimeni mukaan ei olisi ollut kovin fiksua pakata mukaan toppia, aurinkorasvaa tai shortseja. Uskoin sitä. Koko matkan Saloon satoi enemmän tai vähemmän ja auton mittari näytti ulkolämpötilaksi noin 18 astetta. Ajattelin olleeni fiksu, kunnes Salossa vastoin kaikkia ennusteita oli kesä täydessä terässään ja aurinko paistoi koko päivän. Ja minä tuskailin mustissa vaatteissani. Ironistahan tässä lisäksi on, että eilen ostin aurinkorasvaa ja tänään poltin rintakehäni.

 

Edes helteessä tuskastelu ei kuitenkaan estänyt muistelemasta vuoden takaisia Salon kisoja. Sama aika, sama paikka, ihan eri olosuhteet. Sadekuuroja, kylmä, huonot radat...mutta ehkä päällimmäisenä kuitenkin mielessä oma pieni pentu. Lizzy oli kotiutunut viikkoa ennen kisoja (eli tasan vuosi ja viikko sitten!), ja Salon kisat olivat hänen ensimmäiset kisansa. Kuinka söpöä! Hän oli superreipas ja ihana. Ja on sitä edelleen! Uskomatonta, että Lizzy on jo vuoden ollut osa meidän pientä laumaa. Se aina vaan sulattaa sydämeni suloisuudellaan.

 

Tosin pienenä sivuhuomautuksena mainittakoon, että kyllä putkiaivopoikien kanssa harrastaminen sitten vaan on leppoisaa puuhaa. Juoksujen jälkeen ehdin jo pelätä Lizzyn veltostuneen iäksi, mutta onnekseni tällä viikolla on ollut nähtävissä terävöitymistä niin arjessa, metsälenkeillä kuin treenikentälläkin. Kevään viimeisissä Elinan treeneissä Lizzy meni ihan superhienoa rataa ja sai kehuja...harmi kun ei tullut videolle!

 

Nostalgian huumassa katselin vuosi sitten kisoissa otettuja kuvia. Pakko laittaa niitä tännekin. ;)

 

Kuvat: Sirpa Saari





 

 

 

 

 

Sitten varsinaisiin kisauutisiin. En ole koskaan ollut Salon kisojen alustan suuri fani (ja silti osallistunut jo kolmatta vuotta peräkkäin ko. karkeloihin...) ja helle saa minut heikoksi, mutta siitä huolimatta tsemppi pysyi hyvänä kolmella radalla neljästä. Ei paha! Pikkanen poskille läimiminen ennen rataa näyttää tekevän tehtävänsä.

 

Jos kysytään, mitkä ohjauskuvioista on meidän heikoimmat lenkit tällä hetkellä, vastaisin että whisky-leikkaus ja saksalainen, koska oma ajoitus on sen kanssa liian usein pielessä. Mutta yksilöidymmin lisäisin, että Bingleylle välistävedot ja Darcylle päällejuoksut tuottavat toisinaan harmaita hiuksia. Aika hauskaa, että tämän päivän radoissa tarjoiltiin molemmille pojille yksilöityä treeniä. Miten Räsäsen Minna saattoikaan tietää...? ;)

 

Bingleyn ensimmäinen rata oli ihan hyvä. Pientä hiomista ja haparointia joissain kohti, joo. Ja välistävetoihinkin tuli, mikä ei ole aina ollut ihan itsestäänselvyys! Paras aikakin sillä oli. Mutta hemmetin (anteeksi semi-ruma sana) A oli jälleen kerran kisoissa huono. :( Tilannehan on se, ettei se kertaakaan ole kisoissa tehnyt vielä hyvää A:ta se jälkeen kun ollaan aloitettu juoksu-A-projekti. Tällä hetkellä fiilis on, että palaan takaisin pysäytyksiin...luovutan. Katsotaan nyt... Mutta luultavasti palauttelen pysäytystä mieliin vielä ennen SM-kisoja. Eikös nyt tässä vaiheessa kisavuotta olekin oikein oivallinen aika tehdä muutoksia...?

 

Iloitsin siitä, että seuraava rata oli hyppis; ei ainakaan voi kontakteihin kaatua tämä rata. Ja vallan hauska putkihyppis olikin! :) Sinne mentiin pitämään hauskaa...ja teimme pitkästä aikaa hyppäri-nollan, joka riitti voittoon ja siten saimme toisen hyppysertin. Eipä ole turhan usein Bingleyn kanssa hyppynollilla juhlittu, joten tämä oli mitä mainioin viimeinen startti ennen SM-kisoja. :)

 

 

 

 

 

Minien hyppyrata oli niin hauska, että oikein harmitti kun sitä lähdettiin muuttamaan medeille. Ihan hauska se niillekin oli, putkia sai mennä kieli poskella (tai kieli keskellä suuta ohjaajan ollessa kyseessä). Darcy teki oikein kivan nollan, mukana kisassa sen verran upeita koiria, että sijoituksemme oli 6/24. Darcyn toisella radalla oma keskittyminen herpaantui...kai siinä kohtaa voi jo aurinkoakin syyttää? ;) Ensin putkelta kielto ja sitten yhden hypyn ohitse, josta kielto. A:n otti juuri ja juuri...hidastettuna näytti siltä, että takajalat osui. Ensimmäisen kerran taitaa kisoissa Darcy tulla kahdella laukalla A:n alastulon.

 

 

 

 

Olen huomannut, että erityisesti kisoissa mun omat juoksulinjat aika usein kusee...pettää...heittää. Huomaan kompuroivani ihan esteessä kiinni tai muuten vaan jossain ihan muualla, missä olen suunnitellut olevani. Ja sen huomaa ah-niin-paljastavan-selvästi myös videoilta. Se on selkeästi alue, johon täytyy kiinnittää huomiota enemmän. Tämän päivän kisoista jäi kaikista puutteistaankin huolimatta ihan hyvä fiilis...nämä oli sitten viimeiset kisat ennen SM-kisoja. Siellä nähdään, parhaamme tehdään ja hauskaa pidetään. :)