31. heinäkuuta 2010

Tavoitteita

Kaikki kiva loppuu aikanaan...niin myös työttömyys. ;D Maanantaina aloitan uudessa työpaikassa, mikä tietysti sinänsä tuo mielenkiintoa ja haastetta (välttämätöntä rahaa unohtamatta..) elämään, vaikka olisin mä kyllä voinut vielä hetken lomaillakin. Kuukausi on mennyt lähinnä tehden eiyhtäänmitään. Tosin eiyhtäänmitään tekemisen tauoilla harkattiin vähän agilityä. Muuta ei sitten juuri tehtykään. :) Mutta täytyy sanoa, että oltiin aika hyviä molemmissa! Ja selkeää kehittymistä on havaittavissa molemmissa: jaksan nyt nukkua huomattavia aikoja ja aikaansaannosten vähyys ylittää villeimmätkin tavoitteet. Myös agilityssä on nähtävissä kehitystä enemmän kuin osasin haaveillakaan. Jesjesjes.

Tästä kehityksestä inspiroituneena katselin Sagin sivuilla kisakalenteria ja päätin lyödä lukkoon Tärkeän Päivämäärän mun ja Darcyn elämässä: 10.10.2010 on paitsi maailman mielenterveyspäivä, myös päivä, jona olen päättänyt aloittaa meidän agikisauran. :D Jostain syystä mulle on tärkeää, että saan aloittaa kotikisoilla ja tuolloin olis. Aluksi ajattelin tähdätä pelkästään hyppäriin, mutta hitto vie, siihen on reilu kaksi kuukautta, kyllä me nyt saadaan meidän kontaktitkin siihen mennessä kuntoon!! Tavoitteita pitää olla. ;) Ja nyt kun sen on sanonut ääneen täällä, niin ehkä saan lisää motivaatiota treenata kepit ja kontaktit kuntoon. Halu päästä kisaamaan ainakin on kova... ;))

Ja nyt kun aloin asettaa tavoitteita, niin voisin yrittää aloittaa taas vähän säännöllisemmän juoksemisen. Ostin tänään canicross-vyön sekä hihnat ja tekis varmaan hyvää meille kaikille käydä juoksemassa. Ikuinen projekti..? ;) Tällä kertaa lähden kuitenkin NYT enkä huomenna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti