...Mutta sitä ennen vähän Darcyn maanantain treeneistä, joissa opin, että huppu päässä ei kannata treenata. :o Satoi siis kaatamalla ja ohjasin koko ajan ihan väärään suuntaan, kun en käännöksissä nähnyt huppuni sivuilta, minne olis pitänyt mennä...ja Darcyhan kiltisti totteli ja olo oli sitten aika surkuhupaisa..."oho, eiku tonne"... Radat meni kummasti paremmin kun otin hupun pois päästä... ;) Hupun lisäksi haastetta meille toi tällä kertaa aika yllättäen rengas. Radalla oli Darcylle uusi rengas, joka oli aika paljon pienempi kuin edelliset, joilla ollaan treenattu. Niinpä ekalla radalla, jossa rengas oli, tuli monen monta virhettä, kun Darcy hyppeli kaikkialta muualta kuin sieltä mistä olisi pitänyt. Ekan radan kommellusten jälkeen käytiin vieressä olevalla tyhjällä radalla vähän muistuttelemassa mieleen rengasta yksittäisenä esteenä, ja se auttoikin niin, että tokalla radalla ei enää tullut virheitä sillä vaikeammallakaan renkaalla. :) Tosi hyvä oli kyllä päästä kokeilemaan vähän erilaistakin rengasta, mihin on tottunut. Muutenkin tottuminen monenlaisiin esteisiin on aina plussaa.
Yksi angsti, joka mulla on myös nyt viime aikoina noussut, on kontaktien opetus. Koko ajan kuulee ja näkee, kun ihmiset opettaa ne niin eri tavalla ja sitten kun vielä törmää ihmisiin, jotka on tosi ehdottomia omissa näkemyksissään...no, kokemattoma itselle tulee väkisinkin mieleen, että ollaanko me nyt ihan tuhoon tuomittuja kontaktien kanssa kun oon opettanut ne sillä tavalla, miten alkeiskurssilla ohjeistettiin. Eli namikipon avulla 2 on 2 off tms.. Tähän asti toiminut ihan hyvin, Darcy tekee esteen nopeasti, mutta kuitenkin pysähtyy kontaktille namikipon ääreen. En tosin tiedä, mikä tilanne on sitten, kun jätän kipon pois... Joka tapauksessa mietin, olisko mun sitten pitänyt opettaa jollain toisella tavalla (pelkkä alusta, naksuttimella..?), vaikka enhän mä siinä opetusvaiheessa edes voinut tietää mistään muusta. Ja kun on vasta eka oma koira koulutuksen alla, niin ei ole edes omaa kokemusta siitä, mikä toimii ja mikä ei. Blaah. No, oppia ikä kaikki. Niin kai tässäkin asiassa.
Siitä päästäänkin vihdoin Bingleyyn. Siitä oppimisesta nimittäin - jännityksellä odotan tätä prosessia, kun aloitan toisen koiran kanssa aksaamisen. Eilen meillä alkoi siis agilityn alkeiskurssi. Kun astuttiin ulos autosta, nousi Been häntä magneetin tavoin kohti taivasta. Siinä hän sitten tepasteli häntä töttöröllä ja kaula pitkällä maailman valloittajan elkein tulevien treenikavereiden edessä. Hih, hassu ego-koira. <3 No, onneksi tähän rehentelyyn ei kuulu mitää vihamielisyyttä, lähinnä se vaikuttaa innokkaalta pullistelulta uusien tuttavuuksien edessä. Nyt sitten vaan toivon kovasti, että Bingley ei keksisi ottaa tätä häntä taivaissa -lähestymistapaa näyttelykehiin.. :/ Muuten on kyllä ihanaa katsoa, kuinka innolla Bingley tekee kaikkea yhdessä mun kanssa. Ja saatiin kehuja kouluttajalta: taitava koira kun osaa samaan aikaan syödä namupalaa ja haukkua. Niinpä. ;D Muutenkin Bingley ansaitsisi jonkun papukaija-merkin (tai vaihtoehtoisesti sitruunapannan..) monipuolisesta äänenkäytöstään: Kun revitään lelua, öristään; kun tehdään jotain muuta kivaa, haukutaan ja kun ei tehdä mitään, piipataan.
Tämä eka kerta meni lähinnä pohjustavien asioiden harjoitteluun: leikki (= kontakti + hauskan pito), haltuunotto ja eteen lähetys. Lopuksi otettiin perushyppyä eteen lähetyksellä vähän aikaa ja siinä olikin treenit sillä kertaa. Näitä kaikkia me ollaan tosin treenattu pikkasen jo aiemmin, joten mitään uutta ei sinänsä tullut. Ensi kerralla sitten taas uudet kujeet. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti