22. kesäkuuta 2014

Keskikesä(kö?)


Juhannuksen vietto on ollut tänä vuonna hyvässä tasapainossa. Torstaina ja perjantaina ei-koirallisia ystäviä, lauantaina koirallisia sekä muutama startti agilitya Darcyn kanssa ja tänään laiskottelun lisäksi treeniä Lizzyn kanssa. Ei huono juhannus! Lisäksi mieltä ylentää ajatus, että enää viisi työpäivää ennen kuin loma alkaa. Jee! 

Darcyn kanssa olimme yllättävänkin samalla kartalla pienistä virheistä huolimatta. On kyllä helpompaa kisata vain yhden koiran kanssa kuin vaihdella kahden tosi erityyppisen välillä. Tosin jos olisin saanut valita, olisin erittäin mielelläni kisannut vaikka viiden erilaisen koiran kanssa, jos yksi niistä olisi ollut Bingley. Mutta nyt ei ole sen aika, toivottavasti vielä joskus. 

Ensimmäisellä radalla harmillisesti lähdin liian nopsakasti niistosta liikkeelle, mistä tuli kielto ja vitonen. Toisella juoksuhyppyradalla nollatulos, erityisen tyytyväinen olen siihen, että alun suoran jälkeen valssasin ajoissa. Se jos mikä on harvinaista! Pitäisi ehkä ottaa useamminkin tavaksi. Kolmannella radalla en ollut ottanut huomioon, että toisen A-suorituksen jälkeen koira helposti ajautuu hypylle...olisi pitänyt mennä lähemmäs putkea tai ainakin ohjata kohta jotenkin. Lisäksi yksi keppiväli jäi pujottelematta, mutta muuten ihan nättiä menoa. Hieno Darcy! 


 



Lizzyn kanssa meillä on keppiprojekti menossa. Ja keinu. Vähän myös A ja puomikin. Ai niin ja rengas, irtoaminen ja agility nyt ylipäänsä. Mutta ennen kaikkea kepit ovat päivän sana. Neiti (tai rouva) on sen verran pieni ja lyhytrunkoinen, että sen on ollut vaikea löytää kunnon rytmi pujotteluun. Nyt se alkaa vihdoin löytyä, joten luulen että alamme olla voiton puolella, vaikka ohjureiden häivyttämisessä varmasti meneekin vielä tovi. Lizzy kuitenkin tekee jo kovasti juoksujaan, joten saa nähdä kuinka kauan vielä ehditään treenata ennen pakollista taukoa. Treenaavien narttujen huono puoli on, kun ei voi itse päättää, milloin pitää tauon...


Bingley voi olosuhteisiin nähden hyvin. Bingley osaa ottaa aika rennosti sisällä eikä yritä koheltaa mitään ylimääräistä, mutta ulos päästessään sillä alkaa kiehua yli (räyhräyhräyh). Vielä toistaiseksi ulkoilut ovat kuitenkin vielä lyhyitä tarpeidentekolenkkejä, joihin on Bingleynkin tyytyminen. Viime viikon tiistaina side vaihdettiin ensimmäisen kerran, ja leikkaushaava näytti kuulemma oikein siistiltä eikä ollut turvonnut. Hienoa! Ensi viikolla siteen vaihdon yhteydessä otetaan samalla tikit pois. 


Bingley esittelee kesän uusinta sadevaatemuotia. Tämän hienon töppösen avulla side pysyy kuivana. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti