Vuoden ensimmäiset kisat takana.
Hyvät uutiset: treenattavat asiat eivät lopu.
Huonot uutiset: treenattavat asiat eivät lopu.
Toisella radalla päästiin heti harjoituksen ytimeen. Hyvä, rohkea (joskaan ei täysin virheetön, onneksi) rata takana ja puomi toiseksi viimeisenä esteenä. Komea loikka jälleen (taisi kyllä osua kontaktipinnalle), istutus, vapautus ja maaliin. Totesin että harjoituksia on syytä jatkaa omatoimisesti ennen kuin menemme loikkimaan taas kisoihin, ja huokaisin helpotuksesta, että viimeinen rata on hyppyrata. Tai huokaisin kunnes takaraivoon iski rimapelko. Siis pelko siitä, että Bingley räiskii ihan satavarmasti jokaikisen riman. Kuuden vuoden yliopistokoulutus ja yli kolmen vuoden työkokemus psykologian parissa eivät näköjään vielä ole auttaneet oman pään hallinnassa. Tässä pelossa muutin suunnitelman lennosta, en uskaltanut mennä kahden esteen taakse vastaanottamaan (koska ihan satavarmastihan se eka rima olisi lentänyt...), vaan lähdin melko läheltä ensimmäistä estettä, mikä avasi Bingleylle näkymän suoraan putkeen (jonne siis ei pitänyt siinä vaiheessa rataa mennä) ja sujahti sinne ennen kuin ehdin kissaa (saatika koiraa) sanoa. No, sen ylimääräisen putken jälkeen ei yksikään rima tippunut. Tietenkään.
Jottei päivästä jäisi pahamieli, täytyy jokaisella olla oma pieni terapiakoira. Darcy teki jälleen tehtävänsä, hienon nollatuloksen samaisella radalla etenemällä 4,68 m/s (sij. 4/33). Toisella radalla menikin sitten kaikki mönkään mikä vain voi. Darcyn kanssa kun homma lähtee lapasesta, ei sitä niin vain parsitakaan kasaan enää saman radan aikana. ;) Kolmannella radalla nollaa pukkasi kolmanneksi viimeiselle esteelle saakka. Keinu yleisöä päin (lähellä aitaa) oli pienelle herralle kuitenkin liikaa, ja se päätti hypätä pois ettei vahingossa lennä jonkun pelottavan katsojan syliin. Ihan aiheellinen pelko toki (vai mitä Darcy?), jota en osannut etukäteen mitenkään ennakoida.
Sellainen kisapäivä siis. Yksi nolla kuudesta radasta, on kai sekin jotain. Jostain masokistisesta syystä silti tuli olo, että kisaamaan pitäisi taas pian päästä. Se ei kuitenkaan liene mahdollista. Kohta elämä pyörii toivottavasti pikkupalleroiden ympärillä, joten kisaaminen jäänee vähäiseksi ennen huhtikuuta. Onneksi, koska kuten jo alussa totesin, treenattavaa riittää.
Opetus numero 1: Älä pelkää.
Opetus numero 2: Älä muuta suunnitelmaa.
(Opetus numero 3: Opeta kontaktit.)
Näillä päässee aika pitkälle?
Sellainen kisapäivä siis. Yksi nolla kuudesta radasta, on kai sekin jotain. Jostain masokistisesta syystä silti tuli olo, että kisaamaan pitäisi taas pian päästä. Se ei kuitenkaan liene mahdollista. Kohta elämä pyörii toivottavasti pikkupalleroiden ympärillä, joten kisaaminen jäänee vähäiseksi ennen huhtikuuta. Onneksi, koska kuten jo alussa totesin, treenattavaa riittää.
![]() |
Tuleva äitikoira voi hyvin. Hän auttelee kovasti kotitöissä, kuten hyvän kotiäidin kuuluukin. Odotan että esipesun lisäksi se oppii myös laittamaan tiskit koneeseen, pesemään pyykit ja imuroimaan. |
Hmm. Yksin kuvaamisessa on haasteensa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti