Ilman käsiä

Olen jaksanut / ehtinyt kirjoitella treeneistä harmittavan vähän mitään pitkään aikaan. Mutta eilen oli kyllä niin huipputreenit, että on ihan pakko sanoa niistä muutama sana. :) Meillähän oli ollut kuukauden tauko Jaakon treeneistä ja seuraaviinkin treeneihin on kuukausi...meidän turkulaisten kannalta siis harmi, että muuallakin maailmassa halutaan päästä hyvien kouluttajien oppiin...

Ensin menin Darcyn kanssa. Mulla käy usein niin, että ensimmäinen rata menee sen kuuluisan sähläyksen piikkiin, kun en ole vielä aivan edes sisäistänyt rataa. Kisoissa teen enemmän mielikuvaharjoittelua ennen radalle menoa, pitäisi tehdä näin ehkä treeneissäkin ennen omaa vuoroa... Joka tapauksessa ensimmäisen radan jälkeen Jaakko kommentoi, että periaatteessa ihan hyvä, mutta että mä "yliohjaan" monessa kohtaa, mikä saa myös koiran hermostumaan ja kyselemään. Eli ohjaan usein voimakkaasti käsilläni, kun pienempikin riittäisi ja itse asiassa toimisi tehokkaammin. Tämä yliohjaaminen yhdistettynä siihen, että rata on vielä pikkasen hakusessa ei näytä sen enempää kuin tunnukaan kovin luontevalta ja sujuvalta. Jaakko luennoi mulle siitä, mikä oikeasti on oleellista ohjauksessa: liike, katse, kehonkieli. Tämän jälkeen yritin löytää oman sisäisen Zenini, jotta ohjauksenikin muuttuisi rauhallisemmaksi ja minimalistisemmaksi. Mentiin rataa jälleen, ja tällä kertaa Jaakon kommentti oli, että hän ei tiennytkään mun osaavan ohjata näin hyvin. :D En mäkään, ja kaiken lisäksi rata tuntui paljon helpommalta ja sujuvammalta. Ammattini puolesta ei kai pitäisi olla jälleen kerran niin yllättynyt siitä, kuinka suuri merkitys mielentilalla ja psyykkauksella oikeasti on suoritukseen. ;)

Sitähän luulisi, että tämän jälkeen osaisin mennä toisen koiran kanssa saman radan samalla fiiliksellä. Mutta ei, Bingleyn kanssa sain ensimmäiseen suoritukseen ehkä pikkasen Darcyn kanssa löytämääni ohjauksen keveyttä, mutta silti pakka hajosi jossain vaiheessa ja löysin taas pääni sisältä kiireen tunnun. Jaakko totesi, että heti kun mulle tulee kiire, mun ohjauksessa ylikorostuu kädet. Eli mä ikään kuin oletan että koira ymmärtää käden huitomisella mitä pitää tehdä, vaikka mun kehon kieli, liike ja katse kertoo aivan jotain muuta. Mitä tekee koira? Hämmentyy, jää pyörimään ja kyselemään tai tekee omat johtopäätöksensä. Ja tässä lienee mun ohjauksen ongelman ydin! Mitä tekee kouluttaja? Käskee mun ohjata rata ilman käsiä. Siis ilman käsiä! Ja vaikka rata siis oli ihan suoritettavissa oleva, niin kyllä sinne mahtui jos jonkinlaista tekniikkaa (niisto, pakkovalssi, sylivekki-jaakotus, poispäinkäännös, päällejuoksu...näin niin kuin joitain mainitakseni). Epäuskoisena mutta kuuliaisena oppilaana lähdin suorittamaan rataa, kädet kylkiin liimattuina. Ja voitteko kuvitella, me tehtiin Bingleyn kanssa sellainen flow-rata että oksat pois! Bingley luki mua ja mun ohjausta täydellisesti! Se ei kääntynyt kyselemään, ei edes haukkunut (turhautumistaan), vaan meni sujuvasti ja lujaa. Mä olin kuvitellut, että käsiohjauksen puuttuminen tekisi  teknisen radan suorittamisen mahdottomaksi tai ainakin koirasta tulisi epävarma, mutta nyt kävi päinvastoin; koira sai kaiken tarvitsemansa tiedon linjasta ja seuraavasta esteestä mun liikkeestä, kehosta ja katseesta. Eikä kädet olleet mukana heilumassa ja häiritsemässä koiraa... ;) Ja kun en voinut käsilläni kompensoida ohjausta, mä jouduin oikeasti keskittymään muuhun ohjaukseen. Maaliin tultuani ja tuuletettuani totesin, että en olisi ikinä uskonut, että Bingley menee näin hienosti. Nyt uskon. Kiitos Jaakko!

En kuitenkaan aio luopua kokonaan käsistäni, on niistä varmasti hyötyäkin, jos ei agilityssa niin ainakin muussa elämässä. ;) Ja aivan varmasti Jaakko joutuu jatkossakin vielä luennoimaan mulle monen monta kertaa käsien käytöstä, näennäisestä kiireestä ja yliohjaamisesta. Ja taatusti myös monesta muusta asiasta. Siitä huolimatta edelleen on ihan sairaan hyvä fiilis eilisistä treeneistä - agility on huippua!