Agitokodogs

Pitääpä päivittää tänne lyhyesti tämän viikon treeneistä. :) Keskiviikkona alkoi ATT:n ryhmätreenit jälleen kesätauon jälkeen. Mietin kesällä, että viitsinkö enää jatkaa ryhmässä, mutta toisaalta me tarvitaan ratatreeniä (rytmitykset yms.), eikä yksin oikein mitään rataa rakennella. Lyhyitä tekniikkatreenejä voi yksinkin tehdä, mutta on ihan kätevää, että kerran viikossa rakennetaan porukalla rata, jota mennään. Ja oli tosi hyvät treenit! Darcy kärsi selkeästi helteisestä kesäillasta, mutta puksutti eteenpäin kuin juna. <3  Sen kanssa meno tuntuu jo aika varmalta...siis varmalta silloin, kun tiedän itse mitä radalla teen. Bingleyn kanssa lähdettiin...sählättiin...ja sitten mä lopetin radan kesken, kun Bingley vaan pyöri jaloissa ja olin itse pari kertaa unohtanut minne pitäisi jatkaa. Ja siis huom., mä olin ehkä varttia aikaisemmin mennyt samaa rataa Darcyn kanssa unohtelematta sitä! Pikaisen itsetutkiskelun jälkeen tajusin, että juuri se peikko, kiireen tuntu, oli taas päässyt iskemään. Yritin nopeasti karkoittaa sen päästäni, ja otettiin alusta uusiksi. Käsittämätöntä, mutta sen jälkeen Bingley meni kuin unelma! Vau! Ei ollut epävarma, ei kysellyt, ei jäänyt pyörimään, ei ottanut kieltoja...vaan pinkoi ihan täysiä. Sain lähettää sen esteille, se lukitse ne ja sain itse lähteä jatkamaan ohjausta seuraavalle. Siis se toimi just niin kuin mä haluankin sen toimivan. <3  Parissa kohdassa se meinasi jäädä vähän pyörimään, mutta nekin johtui siitä, että mun ohjaus oli epäselvää. Kyllä harmitti kun ei ollut kameraa mukana! ;) Pitää ilmeisesti alkaa kuljettaa videokameraa treeneissä, että saan todistusaineistoa siitä, että kyllä Bingley (ja minä!) oikeasti osataan joskus mennä ihan oikeaa agilityakin. :)) Joka tapauksessa on se vaan jännää, miten oma päänuppi vaikuttaa niin radikaalisti menoon. Toki voi olla, että kisoissa Bingley käy muutenkin hieman ylikierroksilla, mutta varmaan suurin syy kisasähläykseen löytyy kuitenkin (jälleen kerran) narun tästä päästä. Nyt siis tämän psykologin täytyy vaan tehdä ahkerasti töitä itsensä kanssa. ;)

Torstaina Darcy pääsi tokoilemaan, ollaan nyt Lentsu Välimäen kuuden kerran tokokurssilla. Ilmoitin yhden koiran, ajatuksella että voin vaihdella molempia poikia oman halun mukaan. Darcy pääsi kuitenkin mukaan nyt jo toista kertaa, tuntuu että tällä hetkellä sen kanssa on (itselle) palkitsevampaa tokoilla, koska se osaa jo vähän enemmän eikä se ole ihan niin hönssö kuin rakas mustiaiseni. Darcyn kanssa on oikeastaan tosi hauskaa tokoilla, se on niin ihanan intoa täynnä aina. Mä myös tykkään kovasti sen työskentelytavasta, se kun tarjoaa itsekin paljon ja on aktiivinen...Bingley on ehkä vähän passiivisempi oppija, jos niin voi sanoa. On itse asiassa käynyt jopa mielessäni, että ei Darcyn kanssa varmastikaan kovin paljon tarvitsisi tehdä töitä, että se olisi valmis alo-luokan kokeeseen. Sitä en tosin tiedä, kestäisikö sen (tai mun) hermot moista koetusta, mutta ainakin noin periaatteellisella tasolla se voisi olla mahdollista. Pitänee käydä testaamassa hermoja möllikokeissa. :)

Darcy the paimenkoira
Kuva: Sirpa Saari

Tokotreeneissä siis ensin otettiin luoksetuloa, häiriöiden kera. Darcy ei välittänyt ympärillä lojuvista leluista, kartioista tai edes vieressä lelua vinguttavasta Lentsusta, mutta sen häiriöksi koitui (heiteltyjen namipalojen?) hajut maassa. Se juoksi lujaa mun luo, mutta sitten mun edessä ennen sivulletuloa alkoi haistella maata...kolmannella kerralla autoin pikkasen kädellä sivulle, jolloin saatiin onnistunut luoksetulo. :) Sitten otettiin seuraamista samoin häiriöin. Oon tosi ylpeä Darcysta, sen seuraaminen on kehittynyt tosi paljon lyhyen ajan sisällä...ainakin siihen verrattuna, kuinka paljon (lue: vähän) ollaan saatu aikaiseksi treenata. Ennenhän se edisti ihan tosi pahasti, mutta kun opin itse kävelemään hitaammin ja rennommin, on seuraamisasento korjaantunut kuin itsestään. Mutta tokossa ei riitä, että ohjaaja oppii kävelemään rauhallisen rennosti, vaan pitää myös oppia olemaan pomppimatta. Tämän opin eilen. Mä en ymmärrä, miten mun keho tekee asioita, joista en ole edes tietoinen. ;D Mä kun kuulemma hypähdän aina kun seuraamisessa pysähdyn. Ehkä yritän (tiedostamattani) korjata sitä, että jos koiran perusasento jää vähän löysäksi, niin mä pompin korjaamaan sitä, mikä tietysti ainakin aiheuttaa sen, että koira haluaa jättää perusasennon vähän väljäksi...kun se ohjaaja kuitenkin hyppii silmille. 8) Joten sain läksyksi harjoitella pysähtymistä, ilman pomppimista ja niin, etten myöskään pysähdy kuin seinään vaan otan hitaamman askeleen antaen samalla vinkin koiralle, että nyt pysähdytään. Huh, sanonpa vaan, että seuraaminen on kyllä ohjaajalle 100 kertaa vaikeampaa kuin koiralle... :)) Yksin seuraamisen jälkeen otettiin vielä pätkä yhdessä seuraamista, kaikki viisi koirakkoa siis lähtivät rivissä. Tämä oli häiriönä Darcylle vähän liikaa, ja aluksi se ei tuntunut tajuavan, että sen pitäisi seurata. Mutta lopuksi sai taas jutusta kiinni. Loppuun otettiin vielä paikallamakuu. Darcy meni hienosti maahan ensimmäisellä käskyllä (toisin kuin viime viikolla...tätä läksyä me sentään harjoiteltiin kerran). Se periaatteessa osaa paikallamakuun, mutta kuten Lentsukin totesi, se on vilkas koira ja jossain vaiheessa sillä vaan tulee tylsää. Sitten se alkaa vähän nuuskia, katsella ympärilleen ja eilen nousikin kerran, tajusi kyllä itsekin virheensä ja palasi omatoimisesti maahan jo ennen kuin ehdin korjatakaan. Saatiinkin läksyksi harjoitella kotona paikallaolon kestoa, että se oppii, että tämä on juttu, jossa ei auta muuta kuin rauhoittua. Niinpä heti illalla molemmat pojat saivat maata paikallaolossa vähän yli 3 minuuttia ennen kuin vapautin ne iltaruoalle. Molemmat jaksoivat hienosti. :)

Kuva: Sirpa Saari