Agilitykuulumisia...

...Mitäs muutakaan? ;) 

Viikko sitten opiskeltiin agilityn teoriaa Janitan radanlukutaitokurssilla. Ihan mielettömän hyödylliset neljä tuntia, paljon ahaa-elämyksiä, uusia näkökulmia, uusvanhan tiedon kertausta...vielä kun sais siirrettyä kaiken teorian käytäntöön. Miten se muka onkaan niin vaikeaa radalla, vauhdissa, miljoonaan asiaan keskittyen? Toisaalta kun niitä samoja asioita toistetaan kerrasta toiseen luennoilla ja kursseilla, niin eikös niistä aina joku tartu tekemiseenkin... :)

Keskiviikkona päästiinkin testailemaan oppeja taas käytännössä Elinan kursseilla, joista oli viimeiset kerrat viime viikolla. Ensi viikolla tosin taas jatketaan samoissa opeissa molempien kanssa, nyt Bingleykin siirtyy tekniikkaryhmään. Mutta vielä ajassa taaksepäin. :) Eli mentiin vähän pidempää ja haastavampaa (jota Elina tosin nimitti yksinkertaiseksi...niinpä, se yksinkertaisuus kai on aika suhteellinen käsite. ;)) rataa Bingleyn kurssilla. Ja vitsit, että Bee on kehittynyt ihan huimasti taas! Se osaa jo vaikka mitä. :) Tosin Elinakin kysyi, oonko huomannut, että heti jos mun ohjaus on vähänkin myöhässä, Bingley ilmoittaa siitä räksyttämällä. En ollut ajatellut asiaa sen kummemmin, mutta nyt kun se mainittiin, tajusin että niinhän asia on. Mulla on siis hyvä personal trainer, joka aina haukkuu mua, jos en ohjaa tarpeeksi hyvin. ;) Sitten se asia, josta mulle saa toistaa kerta toisensa jälkeen. Liike on koiran paras ohjaus (vai miten se slogan nyt meneekään...). Siitä sanotaan mulle lähes joka kerta, ja nyt se alkaa pikkuhiljaa iskostua mun mieleen. Hidas mikä hidas. ;) Ja nyt kun alan huomata sitä, en voi kun ihmetellä, miten paljon paremmin koira menee kun oma liike ei pysähtele tai ole epäjohdonmukaista. Tai eihän se nyt kovin ihmeellistä pitäisi olla, vaan loogista. ;D Etenkin leikkaukset ja lähes kaikki ohjauskuviot on tämän oivalluksen jälkeen alkaneet sujua 100 kertaa paremmin.

Darcyn kanssa uutena tekniikkana opeteltiin päällejuoksua. Miten voikaan olla niin vaikeeta saada kädet ja rintakehä yhteen suuntaan, varpaat toiseen ja sitten vielä katse kolmanteen? Totesinpa vaan, että joo, mä tartten jonkin verran kuivaharjoittelua ennen kuin tämä voi onnistua osana rataa. ;) Muuten Darcyn kanssa meni hienosti, sain hiottua jotain omia ohjausjuttuja paremmiksi (mm. valsseja oikeaan suuntaan... ;)) ja on aina kiva huomata, kuinka paljon paremmin koirakin menee, kun itse saa edes vähän paremmaksi omaa ohjausta.

Viikonloppuna lähdettiin aktiivilomalle Pohjanmaalle. Tai pojat olivat päättäneet pitää aktiivilomaa, mulle kelpas ihan hyvin vähän rennompikin meno. Partiolaispoikien tavoin ne juoksi, leikki, innosti erinäisiä ihmisiä lenkkipolulle ja...meni agilitya. :) Lauantaina päästiin Vöyrille harkkoihin Darcyn kanssa, kouluttajana Eija, joka tuomaroi myös ens viikonlopun kisat Tsaulla. Saatiin siis hyvää "tuomarihäiriötreeniä", toivotaan että ensi viikonloppuna ei tarvitse ainakaan tuomaria pelätä. Jostain syystä nyt oli putkikulmat vähän hakusessa, yleensä Darcy on löytänyt pimeätkin kulmat hyvin, mutta nyt tuli paljon kieltovirheitä putkilta. No, pitää vaan muistaa ohjata hyvin putkiin jatkossa. Sitten seuraa mun suuri ylpeyden aihe. :D Mä oon harmitellut sitä, kun tekniikkakurssilla opetellaan kaikkia hienoja ohjauskuvioita, mutta mun on (vielä) tosi vaikea soveltaa niitä mihinkään ratoihin ja miettiä, mikä nyt sopisi mihinkäkin. Mutta nyt radalla kokeilin yhteen kohtaan juuri opittua päällejuoksua, ja jes mikä fiilis: se sopi siihen kuin nenä päähän. :D Pienet on ilot allekirjoittaneella. ;) Tosin se kuvio ei ollut (silloin vielä) ihan täysin varma meillä, mutta sunnuntaina oli sitten pakko käydä hiomassa se varmemmaksi...ja nyt uskon, että sekä Darcy että minä tajutaan, mistä siinä on kyse. ;) Bingleyn kanssa otettiin myös harppauksia eteenpäin, erityisesti kontakteissa. Mentiin viikonloppuna ensimmäisen kerran Aa kokonaan (aikaisemmin ollaan myös menty, mutta vähän matalampana), eikä sen tarvinnut kertaakaan epäröidä. Kentällä ei ollut puomia, joten se täytyy kokeilla joskus myöhemmin. Alastulo alkaa olla mallikas. Ja nyt iloitsen siitä, että en opettanutkaan alustalla, jota tarvitsisi tässä vaiheessa alkaa häivyttämään...ihan yhtä hyvin se on oppinut ilmankin. Toinen "uusi" este oli keinu, jota ollaan vähän alustettu "paukutteluharjoituksilla". Lauantai-illan huumassa päätin kuitenkin kokeilla sitäkin kokonaan ja niin vaan meni, ja heti kerralla niin kuin mä haluankin sen menevän (= suoraan päähän, jossa pysähdys, kuitenkin niin että kaikki neljä tassua on keinulla, sitten käskyllä vapautus). Hyvä Bingley. :)

Jotenkin masentavaa siirtyä näistä onnistumisen fiiliksistä huomisen sydänultran ajatteluun. Huomenna siis selviää, mistä Bingleyn sydämestä kuuluvassa pienessä sivuäänessä on kyse. Kädet ja varpaat ristissä toivon, että kaikki olisi kunnossa...